Otsikosta huolimatta ei voi sanoa, että olis mitenkään hemmetin hienoa ollu tulla Suomeen. Ideatasolla se kyllä tuntu ihan hyvältä vielä Potchista lähtiessä. Viimesenä päivänä kun vietiin leiriolympialaiset päätökseen ja aurinko paisto ja hyvä neljäviikkonen oli takana. Ja leiriolympialaisethan voitti TommyG. Ihan hyvä niin, koska Suvin pärjääminen oli ihan tuuria kyllä. Matka Suomeenkin meni mainiosti. Nukuin ekalla lennolla noin seitsemän tuntia. Sitten katselin elokuvan The Taking of Pelham 1 2 3. Oikein hyvä pätkä olikin, great. Yölennon huono puoli oli, ettei ehtinyt katsoa enää toista elokuvaa. Ruokaakin sai vähemmän kuin päivälennolla. Onneksi jäätelönahne seuralaiseni kuitenkin herätti minut syömään jäätelön, eikä ahtanut sitä omaan napaansa. Tai ei varmaan mitään herättänyt. Kunhan satuin heräämään juuri kun kyseinen herkkusuu oli iskemässä hampaansa jäätelööni.
Niin joo. Siis piti kertoa miksei ollut niin hienoa tulla Suomeen. No. Ensinnäkin täällä on aika kylmä. Joo joo, ei oo enää niin kylmä kun oli pari viikkoa tai jotain. Kylmä on silti. Ja toiseksi. Täällä on ihan hemmetisti liikaa lunta. Espoossa on aika jämptisti 53cm liikaa lunta. Jos hakee positiivisia puolia, niin nyt isketään vähän hallikautta ja tärkeimmät treenit sijoittuu siten halliin. Ja tällänen lumimäärä kestää mun mielestä väkisinkin pitkälle maaliskuun puolelle (ehkä jopa huhtikuulle?), joten siinä saa sitten tunteja kerättyä hallikauden jälkeen hiihtämällä. Huh...kylläpä piti kaivamalla kaivaa noita positiivisia puolia.
Tänään kävin apinatalossa. Siis liikuntamyllyssä. Siellä sitä sitten vipeltää kaikenlaisia apinoita juoksuradoilla ristiin rastiin. Valmistautuessani viimeiseen (200m) vetoon, olin jo kolmosradalla viivan takana valmiina. Takaa pyyhältää noin 120-kiloinen otus hölkkäaskelin ja valitsee ohituksen jälkeen itselleen kolmosradan. No mullahan on palautusta kokonainen 8 sekuntia jäljellä, joten huudan - kansainvälisen näköisen kaverin kyseessä ollessa - "lane three!"... Muuan ArtoB tukee huutoani huomatessaan, ettei lihakasa ole kuulevinaankaan ja huutaa melko järeästi "HEI!". Mies on kuin muuri. Tai muuli. Palautus kuluu loppuun ja lähden liikkeelle melko terävin askelin. Noin 40 metrin jälkeen saan miehen kiinni ja poljen hiuksenhienosti sisäkautta hänen ohitseen. TUM! 'Kopautan' kaveria hieman kyynärpäällä olkavarteen ja jatkan vedon loppuun. Vedon jälkeen kuuntelen aikaa viralliselta kellottajalta tyytyväisenä ja asetun kolmosradalle polviasentoon ottamaan piikkaria jalastani. Ja kas kummaa, borzalaista pusua maistanut järkäle siirtyy vihdoin kolmosradalta ja ohittaa kakkosrataa pitkin. Näin. Ai miten se Juha Vuorinen kirjottaakaan niissä Juoppohullun päiväkirjoissa?! Ai niin. "Mulle ei vittuilla."
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Lukuja
Pistetään tällä kertaa hieman lukuja tämän leirin ajalta. Suomessa voisi sitten päivittää ainakin joitain kuvia täältä. Ja jotain muuta. Mutta nyt numeroita kehiin.
7.53 soi herätyskelloni ensimmäiset pari viikkoa. Jossain vaiheessa pistin elämän risaiseksi ja muutin herätysajaksi 7.52.
8,97 mmol tuli hapoksi, kun Tom sanoi että viimeisessä vedossa saa vähän kiihdyttää, muttei saa liikaa innostua ja että noin 9mmol happo olisi hyvä.
42 oli alin syke, jonka sykemittari poimi muutama yö sitten mitattaessa. Se on useamman pykälän korkeampi kuin totuttua, mutta selitetään sitä vaikka korkeudella. Eikös Säippä aina sano että ihan kaikki oireet on normaaleja vuoristossa (jos tämä vuoristoksi lasketaan).
11 on suurin määrä leukoja, jonka olen putkeen vetänyt leirin aikana. Muuten 8 leukaa / sarja on riittänyt, mutta kerran oli sfi-pojkarna kattomassa, joten täyty pistää parastaan…
221 MB on nettilatauslipukkeeni jäljellä oleva topup balance.
5 harjoituspäivää on leiriä jäljellä. Vähiin käy ennen kuin loppuu.
5 erilaista vesiliukumäkeä laskimme Heidin, Tommyn ja Robbanin kanssa Suncityn vesipuistossa. Kaksi kouruista laskettiin suuren donitsin kanssa. Paitsi Roubi, joka päätti heti ekan laskun ekassa mutkassa, että donitsia ei tarvita, ja poistui hallitusti (!) renkaan päältä.
6*100 gr suklaata ostettiin Tommyn kanssa suklaanmaistamistestiä varten.
4 tuntia kesti eilinen matkamme Pretoriaan. Potch-Pretoria väli tosin sujahti hieman reilussa kahdessa, mutta määränpää ei löytynyt ihan heti. (Määränpää ei ollut sillä kadunpätkällä, jonka kuskimme varmuuden vuoksi ajoi viiteen kertaan.) Kun keskus ja stadion löytyi, havaittiin että siellä on kisat menossa. Se vaati pohdiskeluja tyyliin 'what to do'. Päädyttiin lepäilemään pariksi tunniksi ja illalla pääsimme radalle. Parhaimmillaan rataa kiersi 10 suomalaisjuoksijaa peräkanaa. Ja yhdestoista otti kuvia (kuvamateriaalia joskus myöhemmin). Ja kaksi koutsia oli verenimijöinä - siis laktaattimittausta varten. Hyvää settiä porukalla.
Nyt taidan mennä Tommyn kanssa laulelemaan Taio Cruzin mukaansatempaavaan tahtiin: "I'm only gonna break break your break break your heart…"
7.53 soi herätyskelloni ensimmäiset pari viikkoa. Jossain vaiheessa pistin elämän risaiseksi ja muutin herätysajaksi 7.52.
8,97 mmol tuli hapoksi, kun Tom sanoi että viimeisessä vedossa saa vähän kiihdyttää, muttei saa liikaa innostua ja että noin 9mmol happo olisi hyvä.
42 oli alin syke, jonka sykemittari poimi muutama yö sitten mitattaessa. Se on useamman pykälän korkeampi kuin totuttua, mutta selitetään sitä vaikka korkeudella. Eikös Säippä aina sano että ihan kaikki oireet on normaaleja vuoristossa (jos tämä vuoristoksi lasketaan).
11 on suurin määrä leukoja, jonka olen putkeen vetänyt leirin aikana. Muuten 8 leukaa / sarja on riittänyt, mutta kerran oli sfi-pojkarna kattomassa, joten täyty pistää parastaan…
221 MB on nettilatauslipukkeeni jäljellä oleva topup balance.
5 harjoituspäivää on leiriä jäljellä. Vähiin käy ennen kuin loppuu.
5 erilaista vesiliukumäkeä laskimme Heidin, Tommyn ja Robbanin kanssa Suncityn vesipuistossa. Kaksi kouruista laskettiin suuren donitsin kanssa. Paitsi Roubi, joka päätti heti ekan laskun ekassa mutkassa, että donitsia ei tarvita, ja poistui hallitusti (!) renkaan päältä.
6*100 gr suklaata ostettiin Tommyn kanssa suklaanmaistamistestiä varten.
4 tuntia kesti eilinen matkamme Pretoriaan. Potch-Pretoria väli tosin sujahti hieman reilussa kahdessa, mutta määränpää ei löytynyt ihan heti. (Määränpää ei ollut sillä kadunpätkällä, jonka kuskimme varmuuden vuoksi ajoi viiteen kertaan.) Kun keskus ja stadion löytyi, havaittiin että siellä on kisat menossa. Se vaati pohdiskeluja tyyliin 'what to do'. Päädyttiin lepäilemään pariksi tunniksi ja illalla pääsimme radalle. Parhaimmillaan rataa kiersi 10 suomalaisjuoksijaa peräkanaa. Ja yhdestoista otti kuvia (kuvamateriaalia joskus myöhemmin). Ja kaksi koutsia oli verenimijöinä - siis laktaattimittausta varten. Hyvää settiä porukalla.
Nyt taidan mennä Tommyn kanssa laulelemaan Taio Cruzin mukaansatempaavaan tahtiin: "I'm only gonna break break your break break your heart…"
perjantai 15. tammikuuta 2010
Selityksiä
Omia tekemisiä tässä ei juuri tarvitse alkaa selitellä. Eilen piiskasin rataa ihan ookoosti ja huomenna on nurmiradan vuoro. Eilinen setti kirjataan 6*200m, 1*600m, 5*150m. Huominen taasen 3*1000m, 6*600m. Tuli tässä päivänä eräänä mietittyä kuitenkin erilaisia selityksenkaltaisia lausahduksia, joita on tullut kuultua. Keräsinpä niitä sitten tähän yhteen. Eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, sillä nämä ovat kaikki vallan ensiluokkaisia tokaisuja oikean paikan tullen. Aloitetaan.
Ensimmäisen selityksen (tämä lienee nimenomaan selitys) tarjoaa Mäyrä.
”Eikä! Ei oo koskaan ollu!”
Tämä on siitä hyvä, että sillä pystyy perustelemaan ihan kaikki tapahtumat. Jos on jonkun asian unohtanut tai ei muista että jokin juttu on ollut tapana, voi sen kuitata väittämällä (pohjalaisen) ytimekkäästi että ”Ei oo ikänä ollu!” Miten siihen nyt sitten pystyy vastaan väittämään. On se niin vakuuttavaa kyllä. Tosin monesti lähinnä naurattaa, kun kuulee tämän selityksen. Voi Harjis.
Toisena esiintymisvuoroon tulee Kestokoutsin tokaisu, joka lienee kantautunut monien lukijoiden korviin.
”(Mitä hyötyy, kun ) Ei se näy tilastopajassa…”
Tällä pystyy kuittaamaan melkein kaikki tapahtumat, joista ei tule merkintää tilastopajaan. Jos joku läjäyttää tonnivitosen 3.38, niin se on jämpti, kun se löytyy tilastopajastakin. Jos sen sijaan joku voittaa lotossa 6 miljoonaa euroa, niin ei kuule auta semmonen: ei näy tilastopajassa! Jos ihan kirjaimellisesti tätä lähtee noudattamaan, niin arkipäivän rutiineista tulee varsin turhia. Tilastopaja kun ei toistaiseksi kirjaa mm. hampaitten harjaamista, hesarin lukemista saati takapuolen pyyhkimistä…
Kolmantena esitellään veljeni toteamukset, joilla voi lykätä omia tunnontuskiaan.
”Hups!” ja ”Huomenna…”
”Hups” –lausahdus syntyi varmaan heti ensimmäisinä suusta päässeinä sanoina. Viimeistään kuitenkin kun mies sai omat kotiavaimet. Ne oli milloin missäkin: lipaston takana, maton alla, … ”Hups” vaan ja se oli selitetty. Sitten kun kyseessä ei ollutkaan huolimattomuus vaan laiskuus, vaihtui selitys muotoon ”huomenna”. Kaikki tekemätön pystyttiin aina tekemään ”huomenna”. Varsin venyvä käsite se huominen kuitenkin oli – varmaan oo vieläkään kaikki ’huomiset’ asiat tehtynä?!
Loppusilauksena lyödään tiskiin vähän kansainvälistä verta à la Tippaaja eli Mestari eli Ändy.
”Ei sil jenkeis tekis mitään..”
Sukua lausahdukselle ”kyl meil joplinis”. Tällä pystytään kumoamaan melkein mikä tahansa kotimainen (urheilu)suoritus vertaamalla siihen, ettei se riittäis rapakon takana yhtään mihinkään. Ylipäätään melkein kaikki asiat tehdään jenkeissä paremmin ja helpommin. Maastojuoksussa pyyhitään menemään kovempaa ja subwayssa maksaa 1,5 jalan mittanen subi vähemmän ku täällä 15-senttinen. Tässä on myös yksi syy, miksi tämän blogin kieli on suomi. Tällä blogilla ei tekis jenkeissä mitään.
Ensimmäisen selityksen (tämä lienee nimenomaan selitys) tarjoaa Mäyrä.
”Eikä! Ei oo koskaan ollu!”
Tämä on siitä hyvä, että sillä pystyy perustelemaan ihan kaikki tapahtumat. Jos on jonkun asian unohtanut tai ei muista että jokin juttu on ollut tapana, voi sen kuitata väittämällä (pohjalaisen) ytimekkäästi että ”Ei oo ikänä ollu!” Miten siihen nyt sitten pystyy vastaan väittämään. On se niin vakuuttavaa kyllä. Tosin monesti lähinnä naurattaa, kun kuulee tämän selityksen. Voi Harjis.
Toisena esiintymisvuoroon tulee Kestokoutsin tokaisu, joka lienee kantautunut monien lukijoiden korviin.
”(Mitä hyötyy, kun ) Ei se näy tilastopajassa…”
Tällä pystyy kuittaamaan melkein kaikki tapahtumat, joista ei tule merkintää tilastopajaan. Jos joku läjäyttää tonnivitosen 3.38, niin se on jämpti, kun se löytyy tilastopajastakin. Jos sen sijaan joku voittaa lotossa 6 miljoonaa euroa, niin ei kuule auta semmonen: ei näy tilastopajassa! Jos ihan kirjaimellisesti tätä lähtee noudattamaan, niin arkipäivän rutiineista tulee varsin turhia. Tilastopaja kun ei toistaiseksi kirjaa mm. hampaitten harjaamista, hesarin lukemista saati takapuolen pyyhkimistä…
Kolmantena esitellään veljeni toteamukset, joilla voi lykätä omia tunnontuskiaan.
”Hups!” ja ”Huomenna…”
”Hups” –lausahdus syntyi varmaan heti ensimmäisinä suusta päässeinä sanoina. Viimeistään kuitenkin kun mies sai omat kotiavaimet. Ne oli milloin missäkin: lipaston takana, maton alla, … ”Hups” vaan ja se oli selitetty. Sitten kun kyseessä ei ollutkaan huolimattomuus vaan laiskuus, vaihtui selitys muotoon ”huomenna”. Kaikki tekemätön pystyttiin aina tekemään ”huomenna”. Varsin venyvä käsite se huominen kuitenkin oli – varmaan oo vieläkään kaikki ’huomiset’ asiat tehtynä?!
Loppusilauksena lyödään tiskiin vähän kansainvälistä verta à la Tippaaja eli Mestari eli Ändy.
”Ei sil jenkeis tekis mitään..”
Sukua lausahdukselle ”kyl meil joplinis”. Tällä pystytään kumoamaan melkein mikä tahansa kotimainen (urheilu)suoritus vertaamalla siihen, ettei se riittäis rapakon takana yhtään mihinkään. Ylipäätään melkein kaikki asiat tehdään jenkeissä paremmin ja helpommin. Maastojuoksussa pyyhitään menemään kovempaa ja subwayssa maksaa 1,5 jalan mittanen subi vähemmän ku täällä 15-senttinen. Tässä on myös yksi syy, miksi tämän blogin kieli on suomi. Tällä blogilla ei tekis jenkeissä mitään.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Meininkiä
Päivät rullaa täällä ihan hienosti. Sää pysyy melko samanlaisena päivästä toiseen. Välillä paistaa, joskus tulee ukkosta, aina on melko lämmintä. Tai kuumaa jopa. Riippuu mistä roikkuu.
Eilen kävin paikallisella kuntoklubilla tutustumassa. Ei mitään ihmeellistä. Siisti mesta. Pyöräillessä ja cross-trainerilla katselin Birmingham-Chelsea -peliä tv-ruuduista. Sitten kävin spinningin puolella ja lopuksi siirryin uima-altaaseen. Siellä laputtelin 1,5km yhtäpötkyä kroolaten. Se tekee muuten 59 käännöstä. Sellasessa hioutuu itseopittu kuperkeikkakäännös ihan huomaamatta. Altaasta noustuani ajattelin piipahtaa steam roomissa, joka on tavallaan kuuma höyrysauna. Eli lämpötila oli melko lähellä ihan suomalaista saunaa, mutta höyryä oli kuin höyrysaunassa. Ei tosin mitään mentolin tuoksuja. Sinne höyrysaunaa tuli sitten myös aivan valtavan kokoinen tummahipiäinen mies. Jos joku on lukenut S.Kingin Kuoleman käytävä -kirjat tai nähnyt siihen perustuvan Vihreä maili -elokuvan, niin tietää John Coffeyn. No se oli varmaan itse John Coffey, joka sinne saunaan tuli. Ja pelotti tietysti kun se kivitalon kokoinen äijä könysi sisään ja kumartui, jotta mahtui edes ovesta. Ja mukava kuin mikä oli hän (niinkun Coffeykin oli), kyseli onko tukalan kuumaa ja kerroin tietysti reteesti että Suomessa on kuumempaa saunassa. Jee jee.
Höyryhuoneesta poistuttuani vilkaisin seinille asennettuja kylttejä, jotka kertovat mm. mikä varustus tulee olla ko. saunassa (pyyhe istuinalustana) tai uima-altaassa (lakki pakollinen, laseja suositellaan). Uima-altaasta kertovassa kyltissä kehotettiin myös huomioimaan muut uimarit rataa valittaessa ja siinä uitaessa. Kehotus loppui sanoihin "keep left!". Ei hitto. Mähän olin just pärskiny menemään siellä puolisen tuntia oikeeta puolta rataa ihan hela tiden. Ei näin jälkikäteen mietittynä mikään ihme, että ei ketään tullut siihen samalle radalle, vaikka viereisillä taisi pari hemmoa olla rataa kohti. Mietinkin että toimiskohan tää sama systeemi toisinpäin vaikka märskyssä. Siellä alkaisi polskimaan vasenta reunaa, niin saisi pitää radan ihan itsellään. Jos joku tulee sitten kyselemään, niin sujuvalla afrikaansilla kertoo että näin meillä Etelä-Afrikassa tehdään. (Toki myös Lontoon kieli käy, kun onhan niilläkin ja jossain muuallakin vasenta liikennettä käytössä.)
Tänään kun kuljime illalliselle, niin pöytiin oli valmiiksi laitettu laput tyyliin "Finland", "Austria", "Slovenia"... Ja me tietysti perimmäisessä nurkassa - keleen suomalaiset. Mutta yksi lapuista pisti silmään: "French". Päättelyketju johti siihen, että koneella kirjoitettu lappu on varmaan jäänyt kesken ja sitä täytyy täydentää. Kyselin kynää lainaksi ja lopulta sellainen löytyi. Kävin lisäämässä käsin siihen alle tekstin "fries". Sitten vain odoteltiin patonkimaan poikia ja tyttöjä saapuvaksi. Välähtihän siinä tietysti mieleen, että eihän se koko porukka ollutkaan mitään kestävyysjuoksijoita vaan niitä oli pari päivää sitten saapunut isoja korstojakin paikalle... Ottivat kuitenkin tilanteen ihan huumorilla, etenkin kun muuan TommyG väläytti ranskan kielen taitojaan ja jutteli iloisesti veikkosten kanssa. Ja jos ihan totta puhutaan, niin kyseinen herrasmies siirtyi ranskalaisten pöytään syömäänkin sitten ja jatkamaan jutustelua. Melkoinen soluttautuja.
edit klo22.07. Se pääsi ihan unohtumaan, että kun tänään nurmiradalla otin kevyehkösti tuntumaa piikkareihin (joista on kerrottu jo aiemmin), niin erään vedon jälkeen etusuoraa takasinpäin kävellessäni jutteli kuuloetäisyyden päässä melko tunnettu ranskalaispoika (kutsutaan häntä vaikkapa Mehdi-nimellä) kavereilleen. Itsehän en ranskaa ymmärrä juurikaan, mutta kyllä sen ymmärtää kun mr.Baala tuijottaa piikkareitani ja samalla niitä kohti osoittaen toteaa: "blii bluu blää ASICS!" Onhan ne Asicsit. Ja pirun komeet, vai mitä Mehdi?
Eilen kävin paikallisella kuntoklubilla tutustumassa. Ei mitään ihmeellistä. Siisti mesta. Pyöräillessä ja cross-trainerilla katselin Birmingham-Chelsea -peliä tv-ruuduista. Sitten kävin spinningin puolella ja lopuksi siirryin uima-altaaseen. Siellä laputtelin 1,5km yhtäpötkyä kroolaten. Se tekee muuten 59 käännöstä. Sellasessa hioutuu itseopittu kuperkeikkakäännös ihan huomaamatta. Altaasta noustuani ajattelin piipahtaa steam roomissa, joka on tavallaan kuuma höyrysauna. Eli lämpötila oli melko lähellä ihan suomalaista saunaa, mutta höyryä oli kuin höyrysaunassa. Ei tosin mitään mentolin tuoksuja. Sinne höyrysaunaa tuli sitten myös aivan valtavan kokoinen tummahipiäinen mies. Jos joku on lukenut S.Kingin Kuoleman käytävä -kirjat tai nähnyt siihen perustuvan Vihreä maili -elokuvan, niin tietää John Coffeyn. No se oli varmaan itse John Coffey, joka sinne saunaan tuli. Ja pelotti tietysti kun se kivitalon kokoinen äijä könysi sisään ja kumartui, jotta mahtui edes ovesta. Ja mukava kuin mikä oli hän (niinkun Coffeykin oli), kyseli onko tukalan kuumaa ja kerroin tietysti reteesti että Suomessa on kuumempaa saunassa. Jee jee.
Höyryhuoneesta poistuttuani vilkaisin seinille asennettuja kylttejä, jotka kertovat mm. mikä varustus tulee olla ko. saunassa (pyyhe istuinalustana) tai uima-altaassa (lakki pakollinen, laseja suositellaan). Uima-altaasta kertovassa kyltissä kehotettiin myös huomioimaan muut uimarit rataa valittaessa ja siinä uitaessa. Kehotus loppui sanoihin "keep left!". Ei hitto. Mähän olin just pärskiny menemään siellä puolisen tuntia oikeeta puolta rataa ihan hela tiden. Ei näin jälkikäteen mietittynä mikään ihme, että ei ketään tullut siihen samalle radalle, vaikka viereisillä taisi pari hemmoa olla rataa kohti. Mietinkin että toimiskohan tää sama systeemi toisinpäin vaikka märskyssä. Siellä alkaisi polskimaan vasenta reunaa, niin saisi pitää radan ihan itsellään. Jos joku tulee sitten kyselemään, niin sujuvalla afrikaansilla kertoo että näin meillä Etelä-Afrikassa tehdään. (Toki myös Lontoon kieli käy, kun onhan niilläkin ja jossain muuallakin vasenta liikennettä käytössä.)
Tänään kun kuljime illalliselle, niin pöytiin oli valmiiksi laitettu laput tyyliin "Finland", "Austria", "Slovenia"... Ja me tietysti perimmäisessä nurkassa - keleen suomalaiset. Mutta yksi lapuista pisti silmään: "French". Päättelyketju johti siihen, että koneella kirjoitettu lappu on varmaan jäänyt kesken ja sitä täytyy täydentää. Kyselin kynää lainaksi ja lopulta sellainen löytyi. Kävin lisäämässä käsin siihen alle tekstin "fries". Sitten vain odoteltiin patonkimaan poikia ja tyttöjä saapuvaksi. Välähtihän siinä tietysti mieleen, että eihän se koko porukka ollutkaan mitään kestävyysjuoksijoita vaan niitä oli pari päivää sitten saapunut isoja korstojakin paikalle... Ottivat kuitenkin tilanteen ihan huumorilla, etenkin kun muuan TommyG väläytti ranskan kielen taitojaan ja jutteli iloisesti veikkosten kanssa. Ja jos ihan totta puhutaan, niin kyseinen herrasmies siirtyi ranskalaisten pöytään syömäänkin sitten ja jatkamaan jutustelua. Melkoinen soluttautuja.
edit klo22.07. Se pääsi ihan unohtumaan, että kun tänään nurmiradalla otin kevyehkösti tuntumaa piikkareihin (joista on kerrottu jo aiemmin), niin erään vedon jälkeen etusuoraa takasinpäin kävellessäni jutteli kuuloetäisyyden päässä melko tunnettu ranskalaispoika (kutsutaan häntä vaikkapa Mehdi-nimellä) kavereilleen. Itsehän en ranskaa ymmärrä juurikaan, mutta kyllä sen ymmärtää kun mr.Baala tuijottaa piikkareitani ja samalla niitä kohti osoittaen toteaa: "blii bluu blää ASICS!" Onhan ne Asicsit. Ja pirun komeet, vai mitä Mehdi?
torstai 7. tammikuuta 2010
Salamashow
Ulkona jyllää tällä hetkellä melkoinen salamatuli. Jyrinä käy myös aina välillä kumahtelemassa. Hurjaa touhua. Videopätkää otettiin pimeydessä tiuhaan vilkkuvista valoista varmuuden vuoksi vähän joka kameraan. Laitetaan näkyville sitten joskus vaikka. Eihän tuo ukkonen yllätyksenä tänään tullut - kai se koko päivän kestänyt paahde ja porotus sitä vähän ennusteli..?
Oon ehtinyt viikon aikana toimia jonkinnäköisenä turistioppaana eteläafrikkalaisille jo kolmeen kertaan. Tietysti olen pronssinruskeana (tai lähinnä valko-punaisena) ilmestyksenä näyttänyt siltä, että tunnen paikat kuin omat taskuni. Ensimmäisellä kerralla pyydettiin ohjaamaan mahdollisesti vastaan tulevia eksyksissä olijoita oikeaan osoitteeseen. No, sen kyllä osaisi tehdä ulkomaalainenkin, mutta yleensä ulkomaalaisen näköisille ei varmaan puhuta aluksi afrikaansia. Tai en kyllä tiedä, oliko se sitä. Jotain kieltä, jota en ymmärrä, se ensin oli. Joo, niitä kieliä on aika monta. Duu juu spiik ingliss -lausahdus kuitenkin kirvoitti ainakin joitain tuttuja sanoja ja selvisin tehtävästä.
Toisella kerralla auto pysähtyi keskellä tietä ja kuski huikkasi jotain epäselvää (mp3:n jyskyttäessä maidenia se oli vieläkin epäselvempää) kävellessäni kohti markettia. Taas ilmeisesti afrikaansiksi. Ai tount andörstäänd. Ingliss? Ou jees. Nyt etsittiin yliopiston pääporttia. Jaaha. Helppo homma maassa viikon oleskelleelle. Hetkinen ja mieleeni juolahti, että majoituksen lähellä on joku suurehko portti kyllä. Yliopistoaluekin on kyseessä. It kud bii thi mein enträns. Jees, ounli tuu handröd miitörs tät vei. Ei ongelmia.
Kolmas kerta toden sanoo ja tällä kertaa olin jälleen jalkakäytävällä talsimassa. Auto pysähtyy viereen ja tuttu papatus alkaa. Lähestyn avoinna olevaa ikkunaa ystävällisesti ja kerron kielitaitoni (tai no, luotin todennäköisyyksiin ja tarjosin vain englantia). Pieni ööhm kuuluu nuoren mieshenkilön suusta ja hän toteaa, ettemme taida olla paikallisia. Juu ei, mutta voinko silti auttaa (alkaa kuitenkin tämä homma luistaa sen verran hyvin). Hän jatkaa kyselyä ja kysyy olemmeko peräti ulkomaalaisia. Kyllä vain. Mistä olemme kotoisin? Suomesta. Se on kuulemma cool. En tiedä tarkoittaako ilmastoa. Ilmeestä päätellen on lähinnä innoissaan. Seuraavat kysymykset koskevat sitä, kauanko olemme olleet maassa ja olemmeko tykänneet. Van viik änd jees veri matsh. Kaverit etsivät jotain leiriytymispaikkaa, mutta eihän suomalainen varmaan sitä tiedä. Nyt täytyy myöntää taitojen rajallisuus, etenkin kun ovat jo käyneet kyselemässä siinä ainoassa paikassa jonka tiedän. Nou kän duu. Kiittävät avusta, toivottavat miellyttävää vierailua maassa ja jatkavat matkaa. Täytyy tutkia, että mistä löytyy camping area, jotta tietää kun seuraavan kerran kysytään. Sitten täytyy hankkia sellainen vihreä liivi, jossa lukee tourist info. Ja nimilappu rintaan. Ja siihen nimen päälle liput niistä kielistä mitä osaa.
Nyt on jo välähtely ja jyrinä päässyt siihen vaiheeseen, että tulee jostain pilvenraosta vähän vettäkin. Tänään ei ollutkaan omalla kohdallani radankurituspäivä, mutta kai niitä vielä tulee. Seuraavaksi täytyy kuitenkin opetella afrikaansiksi lause: "Palvelemme valitettavasti vain englanniksi."
Oon ehtinyt viikon aikana toimia jonkinnäköisenä turistioppaana eteläafrikkalaisille jo kolmeen kertaan. Tietysti olen pronssinruskeana (tai lähinnä valko-punaisena) ilmestyksenä näyttänyt siltä, että tunnen paikat kuin omat taskuni. Ensimmäisellä kerralla pyydettiin ohjaamaan mahdollisesti vastaan tulevia eksyksissä olijoita oikeaan osoitteeseen. No, sen kyllä osaisi tehdä ulkomaalainenkin, mutta yleensä ulkomaalaisen näköisille ei varmaan puhuta aluksi afrikaansia. Tai en kyllä tiedä, oliko se sitä. Jotain kieltä, jota en ymmärrä, se ensin oli. Joo, niitä kieliä on aika monta. Duu juu spiik ingliss -lausahdus kuitenkin kirvoitti ainakin joitain tuttuja sanoja ja selvisin tehtävästä.
Toisella kerralla auto pysähtyi keskellä tietä ja kuski huikkasi jotain epäselvää (mp3:n jyskyttäessä maidenia se oli vieläkin epäselvempää) kävellessäni kohti markettia. Taas ilmeisesti afrikaansiksi. Ai tount andörstäänd. Ingliss? Ou jees. Nyt etsittiin yliopiston pääporttia. Jaaha. Helppo homma maassa viikon oleskelleelle. Hetkinen ja mieleeni juolahti, että majoituksen lähellä on joku suurehko portti kyllä. Yliopistoaluekin on kyseessä. It kud bii thi mein enträns. Jees, ounli tuu handröd miitörs tät vei. Ei ongelmia.
Kolmas kerta toden sanoo ja tällä kertaa olin jälleen jalkakäytävällä talsimassa. Auto pysähtyy viereen ja tuttu papatus alkaa. Lähestyn avoinna olevaa ikkunaa ystävällisesti ja kerron kielitaitoni (tai no, luotin todennäköisyyksiin ja tarjosin vain englantia). Pieni ööhm kuuluu nuoren mieshenkilön suusta ja hän toteaa, ettemme taida olla paikallisia. Juu ei, mutta voinko silti auttaa (alkaa kuitenkin tämä homma luistaa sen verran hyvin). Hän jatkaa kyselyä ja kysyy olemmeko peräti ulkomaalaisia. Kyllä vain. Mistä olemme kotoisin? Suomesta. Se on kuulemma cool. En tiedä tarkoittaako ilmastoa. Ilmeestä päätellen on lähinnä innoissaan. Seuraavat kysymykset koskevat sitä, kauanko olemme olleet maassa ja olemmeko tykänneet. Van viik änd jees veri matsh. Kaverit etsivät jotain leiriytymispaikkaa, mutta eihän suomalainen varmaan sitä tiedä. Nyt täytyy myöntää taitojen rajallisuus, etenkin kun ovat jo käyneet kyselemässä siinä ainoassa paikassa jonka tiedän. Nou kän duu. Kiittävät avusta, toivottavat miellyttävää vierailua maassa ja jatkavat matkaa. Täytyy tutkia, että mistä löytyy camping area, jotta tietää kun seuraavan kerran kysytään. Sitten täytyy hankkia sellainen vihreä liivi, jossa lukee tourist info. Ja nimilappu rintaan. Ja siihen nimen päälle liput niistä kielistä mitä osaa.
Nyt on jo välähtely ja jyrinä päässyt siihen vaiheeseen, että tulee jostain pilvenraosta vähän vettäkin. Tänään ei ollutkaan omalla kohdallani radankurituspäivä, mutta kai niitä vielä tulee. Seuraavaksi täytyy kuitenkin opetella afrikaansiksi lause: "Palvelemme valitettavasti vain englanniksi."
maanantai 4. tammikuuta 2010
Potch
Perille on päästy. Majoitukseen saavuttiin klo 1.45 tämän vuoden ensimmäisen päivän puolella. Eli matkaan meni Espoosta Potchefstroomiin vajaa 22 tuntia. Joskus on tosin AkiTravelssin lennoilla matkustettu Portugaliinkin leirille suunnilleen yhtä kauan... Kaikki sujuu ihan hyvin, ongelmia ei ole ilmennyt ja paikalliset yhteyshenkilöt toteuttavat toiveet parhaansa mukaan.
Ilmaston puolesta on ollut varsin kohtuullista säätä, sillä aurinko on pääasiassa ollut pilviverhon takana. Lämpötilakaan ei siis ole noussut kuin 26 asteeseen päivällä. Ne kerrat kun aurinko on päässyt porottamaan, niin olo on ollut melko tukala. Toivottavasti nämä pilvipäivät ovat pehmyt lasku ilmastollisesti rankempiin päiviin! Vielä tämä ja pari seuraavaakin päivää ovat ennusteiden mukaan suunnilleen näitä samoja lämpötiloja, mutta väistämättä on tulossa niitä päiviä kun pilvetön taivas iskee päälle kuin ilkeä yritysjuristi ja lämpötila on kolmosella alkava. Saas nährä kuinka sit käy.
Korkeuttahan täällä on 1350-1400m ja nimenomaan merenpinnasta mitattuna. Se(kin) pistää vähän puhaltamaan lenkeillä. Mistään vuoristo-oloista ei kuitenkaan voida puhua, joten sopeutumisen pitäisi tapahtua suht nopeasti. Täytyy kuitenkin mainita, että eilisessä treenissä nurmiradalla oli nähtävissä korkeuden vaikutuksia vauhdeissa. Jos suoraan niistä vauhdeista pitäisi kuntoa mitata niin sitä voisi katella ilmottautumista Helsinki City Runin kuntosarjaan... No joo. Pärjäis niillä vauhdeilla siellä aika hyvin. Mutta jonkun verran hitaampaa kyytiä täällä saa mennä samoilla sykkeillä kuin kotimaassa on tottunut.
Treenit on siis saatu hyvin käyntiin ja alku on otettu melko rauhallisesti. Eilen tosiaan kävin herättelemässä koneistoa VK-vauhteihin nurmiradalla tiputtelemalla 4*2000m. M.Takalan sanoin "hengitys teki töitä". Tänään ohjelmassa on lenkki ja lihaskuntoa sekä illalla hieronta. Torstaina isketään seuraavan kerran kovempaa, kun lähdetään maistelemaan oikein kestopäällysterataa espoolaisvoimin. Luvassa onkin kauden ensimmäinen rataharjoitus (muutamaa hallissa vedettyä tonnia lukuunottamatta), eritoten näin lyhyttä vetoa on nyt ensi kertaa ohjelmassa sitten elokuun...odotamme jännityksellä.
Mitään suurta ja ihmeellistä ei toistaiseksi ole sattunut. Toissailtana vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaataen, eilisillalla lentelivät lepakot pihalla, voimakas siritys ja osin kissojen maukuminen kuuluu iltaisin/öisin, joku ihmeellinen lintulaji pitää myös omia konserttejaan (skrääk - SKRÄÄK - skrääk ..) öiseen aikaan ja nurmiradalla oli yhdllä kierroksella edessä pieniä muksuja ja toisella taas nyrkinkokoinen koira, jonka yli liihotin kevyellä hypähdyksellä kuin Rybakov 220:stä aamukarsinnassa - helposti ja etenkin helponnäköisesti. Joka tapauksessa sopeutumista uusiin harjoituspaikkoihin auttaa varmasti, että radalla voi kokea tällaisia 'liikuntamyllymäisiä' läheltä piti tilanteita - olo on kuin kotona.
Ilmaston puolesta on ollut varsin kohtuullista säätä, sillä aurinko on pääasiassa ollut pilviverhon takana. Lämpötilakaan ei siis ole noussut kuin 26 asteeseen päivällä. Ne kerrat kun aurinko on päässyt porottamaan, niin olo on ollut melko tukala. Toivottavasti nämä pilvipäivät ovat pehmyt lasku ilmastollisesti rankempiin päiviin! Vielä tämä ja pari seuraavaakin päivää ovat ennusteiden mukaan suunnilleen näitä samoja lämpötiloja, mutta väistämättä on tulossa niitä päiviä kun pilvetön taivas iskee päälle kuin ilkeä yritysjuristi ja lämpötila on kolmosella alkava. Saas nährä kuinka sit käy.
Korkeuttahan täällä on 1350-1400m ja nimenomaan merenpinnasta mitattuna. Se(kin) pistää vähän puhaltamaan lenkeillä. Mistään vuoristo-oloista ei kuitenkaan voida puhua, joten sopeutumisen pitäisi tapahtua suht nopeasti. Täytyy kuitenkin mainita, että eilisessä treenissä nurmiradalla oli nähtävissä korkeuden vaikutuksia vauhdeissa. Jos suoraan niistä vauhdeista pitäisi kuntoa mitata niin sitä voisi katella ilmottautumista Helsinki City Runin kuntosarjaan... No joo. Pärjäis niillä vauhdeilla siellä aika hyvin. Mutta jonkun verran hitaampaa kyytiä täällä saa mennä samoilla sykkeillä kuin kotimaassa on tottunut.
Treenit on siis saatu hyvin käyntiin ja alku on otettu melko rauhallisesti. Eilen tosiaan kävin herättelemässä koneistoa VK-vauhteihin nurmiradalla tiputtelemalla 4*2000m. M.Takalan sanoin "hengitys teki töitä". Tänään ohjelmassa on lenkki ja lihaskuntoa sekä illalla hieronta. Torstaina isketään seuraavan kerran kovempaa, kun lähdetään maistelemaan oikein kestopäällysterataa espoolaisvoimin. Luvassa onkin kauden ensimmäinen rataharjoitus (muutamaa hallissa vedettyä tonnia lukuunottamatta), eritoten näin lyhyttä vetoa on nyt ensi kertaa ohjelmassa sitten elokuun...odotamme jännityksellä.
Mitään suurta ja ihmeellistä ei toistaiseksi ole sattunut. Toissailtana vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista kaataen, eilisillalla lentelivät lepakot pihalla, voimakas siritys ja osin kissojen maukuminen kuuluu iltaisin/öisin, joku ihmeellinen lintulaji pitää myös omia konserttejaan (skrääk - SKRÄÄK - skrääk ..) öiseen aikaan ja nurmiradalla oli yhdllä kierroksella edessä pieniä muksuja ja toisella taas nyrkinkokoinen koira, jonka yli liihotin kevyellä hypähdyksellä kuin Rybakov 220:stä aamukarsinnassa - helposti ja etenkin helponnäköisesti. Joka tapauksessa sopeutumista uusiin harjoituspaikkoihin auttaa varmasti, että radalla voi kokea tällaisia 'liikuntamyllymäisiä' läheltä piti tilanteita - olo on kuin kotona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)