tiistai 1. toukokuuta 2012

Loppukiriä leirin osalta

Vappu vietetty perinteisin menoin SUL:n vappujuhlassa. Esitykset oli tänä vuonna erinomaisia, joten oli viihdyttävää katsella ja vähän osallistuakin. Leiriä on jäljellä enää pari päivää, joten kohta kääntyy nenä kohti kylmää pohjolaa. Kylmä se on etelässäkin, mutta menee se elohopea silti vielä lähemmäs sinisiä lukemia siirtymätaipaleen myötä... Kerran on vielä tarkoitus visitoida kestopinnoitteella leirin aikana ja sitten palauttelua vuorossa ennen ja jälkeen matkustuksen, jotta superkompensaatio pitää huolen huippukunnon syntymisestä. About noin yksinkertaistahan se on, vai?

Treenit on joka tapauksessa sujuneet pääpiirteissään hyvin ja koipien kanssa kikkailussa ollaan toistaiseksi vielä nipin napin hengissä, joten kisakauden avaus reilun kahden viikon päästä alkaa pikkuhiljaa vilkkua mielessä. Harjoitusseurana on täällä parissa kovemmassa treenissä (10*200m ja 4*1000m) ollut Pyhäjärven Orava ja yhdessä setissä (2*5*200m) Heinolan Ricky Martinéz, joten hyvää sparrausta on tullut puolin ja toisin. Eilen oli vuorossa hieman nopeamman juoksun päivä ja settinä tein 4*150m rytminvaihdolla ja päälle 4*200m - molemmat sarjat 3min palautuksin. Huomenna suunnitelmissa on alle hiukan tonnifemman rytmiä ja päälle jotain vähän kovempaa hiukan rivakammin, mutta tarkemmin ajatus harjoituksesta hioutunee huomisten tuntemuksien mukaan...

Kilpailukausi on tarkoitus avata SELL Gamesissa Espoossa 18.-19.5. nypyttämällä sekä 1500m että 800m ainakin näin alustavien suunnitelmien mukaan. Sen jälkeiset kisasuunnitelmat ovat toistaiseksi vielä auki kuin ne kuuluisat Jokisen eväät, mutta kai niihinkin vielä selvyys saadaan. Eilen iltapäivällä Santo Antonion radalla huhujen mukaan kuuluneesta leukojen louskutuksesta, jota myös mussutukseksi kutsutaan, huolimatta on selvää myös, että vielä tulee se päivä kun perseet tervataan. Että terveisiä vaan: tuskin maltan odottaa.