keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulujupinaa

Se on sillä tavalla, että joulu tulla jollottaa. Jouluun kuuluu yleistä siivousta sekä erityisesti huoneen siivous. Molemmat ovat erittäin tuskaisia hommia. Tällä kertaa yleisessä osiossa oli mm. palkintokaapin järjestely / siivous. Se sujui melko vaivattomasti. Huoneen siivous sujui sitäkin vaivattomammin: Huoneeni kun tuppaa olemaan sellaisessa pyhäkoulupojan siisteystasossa päivästä toiseen. Joo ei. Joten niin sitä taas kerran täytyi ryhtyä toimeen ja yrittää saada jotain aikaiseksi. Urakkaa olisi ollut isommallekin partiolle, mutta niin sitä vain sai yksin pakertaa. Nyt homma on kuitenkin paketissa ja jos tietää lähtötilanteen, niin voi olla hyvin tyytyväinen. Muuten ei tarvitse ihan hurraata huutaa. Tehty kuitenkin. Siinä tulikin käytyä läpi joulun huonot puolet lyhykäisyydessään. Hyviä puolia on esimerkiksi syöminen. Siitä tosin seuraa negatiivisena puolena painonnousu. Eli taitaa olla siltäkin osalta aika plusmiinusnolla.

Lahjat on kuitenkin hankittu, joskaan ei vielä paketoitu. Meidän perheessä on muodostunut lähes tavaksi, että vähintään yksi - mieluiten useampikin - alkaa pakata lahjoja vasta siinä joskus joulurauhan julistamisen jälkeen. Jouluperinne siis kyseessä. Täytyy jonkun liputtaa vielä tällaisenkin puolesta, joten omat lahjani odottavat vielä tätä hassunhauskaa askarteluhetkeä... Jos sormet säästyvät saksilta, niin teippirulla ainakin kieltäytyy yhteistyöstä. Ja sitä nauhaa en aio edes yrittää kieputella pakettien ympärille. Sisältö niissä paketeissa lopulta ratkaisee.

Kalenterivuoden kääntyminen lopulleen tarkoittaa myös, että opiskeluvuosi on palttiarallaa puoliksi järsitty. Syksyn saldoksi tuli 23 opintopistettä. Se on varsin kohtuullinen suoritus. Kaikki tentit lipsahtivat kerralla läpi, mistä voidaankin päätellä ettei suunnitelmissa ollut tuon enempää noppia keräilläkään. Mitään suuria taikatemppuja ei tenttien läpäiseminen kyllä vaadikaan. Ahkeralla lueskelulla tai vaihtoehtoisesti valokuvamuistilla ja elokuvanäöllä pärjää varsin mainiosti. Tuota ensimmäistä taktiikkaa en ole tosin kokeillut. Kevään suunnitelmat ovat vielä auki kuin ovi joulupukille, mutta kai se täytyy saman verran opintopisteitä raapia kasaan kuin syksylläkin...vähintään. Pari kirjaa on tarkoitus ottaa myös Etelä-Afrikkaan mukaan, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ei ne kauhean herkästi aukea ennen viimeistä viikkoa. Yritetään kuitenkin.

Sitten lyödään pöytään muutama jouluarvoitus, joita voitte sitten pähkäillä joulunpyhät! Ratkaisuista voidaan luvata pieni palkinto, jonka oikea(t) ratkaisija(t) saa vaikka postissa. Pari ensimmäistä on verryttelytehtäviä, mutta pistetään niistäkin kuitenkin joku palkinto ainakin ensimmäiselle... (Vastauskommentteja en julkaise pariin päivään, joten oikeatkin vastaukset ovat voineet jo tulla vaikkei yhtään kommenttia olekaan julkaistu.) Eli näin:

Arvoitus 1: Lentokone, jonka kyydissä on 60 meksikolaista juristia matkalla konferenssiin Rio De Janeiroon, syöksyy maahan tarkalleen Kolumbian, Venezuelan ja Brasilian välisellä rajalla. Minne pelastuneet tulisi haudata kansainvälisen oikeuden mukaan?

Arvoitus 2: Sähköjuna matkaa länteen Tampereelta, kohteenaan 110km:n päässä sijaitseva Pori. Nopeutta junalla on 75km/h ja tuuli puhaltaa kaakosta 40km/h nopeudella. Mihin suuntaan junan savu leijailee?

Arvoitus 3: Juoksukilpailuun osallistuu kaksi juoksijaa jokaisesta mukana olevasta neljästä seurasta (EspTa, HKV, TuUL, GIF), eli yhteensä kahdeksan juoksijaa. Maalissa EspTa:n juoksijoiden välissä on yksi kilpailija, HKV:n juoksijoiden välissä kaksi kilpailijaa, TuUL:n juoksijoiden välissä kolme kilpailijaa ja GIF:n juoksijoiden välissä neljä kilpailijaa. Lisäksi tiedämme vain, että GIF:n juoksija sijoittuu kilpailussa viimeiseksi. Mikä on maaliintulojärjestys?


Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!

5 kommenttia:

  1. No ratkaisuhan on (kolmoseen):
    1)HKV 2)TuUL 3)GIF 4)HKV 5)EspTa 6)TuUL 7)EspTa 8)GIF

    Palkintoa odotellessa ;)

    Ja veikataan nyt sitten ykköseen, että Meksikoon..

    -Heidi

    VastaaPoista
  2. 1. Pelastautuneita ei haudata?
    2. Alaspäin?
    3. 1.HKV 2.TuUl 3.GIF 4.HKV 5.EspTa 6.TuUl 7.EspTa 8.GIF

    VastaaPoista
  3. 1 Lahtio
    2 Rotich
    3 Granlund
    4 Virtanen
    5 Musta Hevonen
    6 JoLe
    7 Borza
    8 Bärre

    Ei ollu Borzan päivä, ei...

    P.S. Kiitti lahjasta

    VastaaPoista
  4. Oikeita vastauksia siis saatu muutama. EiPePa kunnostautui lasauttamalla kaksi oikeaa. Savu ei kuitenkaan sähköjunissa(kaan) painu alaspäin...tarkalleen ottaen sähköjunista ei tule savua lainkaan. Mutta pelastuneita ei tosiaan haudata - menehtyneet kylläkin.

    Ja ricHARDin vastauksessa ihmetystä herättää, että onko sinne eksynyt viitossijalle Lahden Afr..Ahkeran edustaja?? No, hyväksytään kuitenkin.

    Kaikki saavat palkinnon: halutessaan postissa, muuten sitten kun nähdään!

    VastaaPoista