maanantai 11. tammikuuta 2010

Meininkiä

Päivät rullaa täällä ihan hienosti. Sää pysyy melko samanlaisena päivästä toiseen. Välillä paistaa, joskus tulee ukkosta, aina on melko lämmintä. Tai kuumaa jopa. Riippuu mistä roikkuu.

Eilen kävin paikallisella kuntoklubilla tutustumassa. Ei mitään ihmeellistä. Siisti mesta. Pyöräillessä ja cross-trainerilla katselin Birmingham-Chelsea -peliä tv-ruuduista. Sitten kävin spinningin puolella ja lopuksi siirryin uima-altaaseen. Siellä laputtelin 1,5km yhtäpötkyä kroolaten. Se tekee muuten 59 käännöstä. Sellasessa hioutuu itseopittu kuperkeikkakäännös ihan huomaamatta. Altaasta noustuani ajattelin piipahtaa steam roomissa, joka on tavallaan kuuma höyrysauna. Eli lämpötila oli melko lähellä ihan suomalaista saunaa, mutta höyryä oli kuin höyrysaunassa. Ei tosin mitään mentolin tuoksuja. Sinne höyrysaunaa tuli sitten myös aivan valtavan kokoinen tummahipiäinen mies. Jos joku on lukenut S.Kingin Kuoleman käytävä -kirjat tai nähnyt siihen perustuvan Vihreä maili -elokuvan, niin tietää John Coffeyn. No se oli varmaan itse John Coffey, joka sinne saunaan tuli. Ja pelotti tietysti kun se kivitalon kokoinen äijä könysi sisään ja kumartui, jotta mahtui edes ovesta. Ja mukava kuin mikä oli hän (niinkun Coffeykin oli), kyseli onko tukalan kuumaa ja kerroin tietysti reteesti että Suomessa on kuumempaa saunassa. Jee jee.

Höyryhuoneesta poistuttuani vilkaisin seinille asennettuja kylttejä, jotka kertovat mm. mikä varustus tulee olla ko. saunassa (pyyhe istuinalustana) tai uima-altaassa (lakki pakollinen, laseja suositellaan). Uima-altaasta kertovassa kyltissä kehotettiin myös huomioimaan muut uimarit rataa valittaessa ja siinä uitaessa. Kehotus loppui sanoihin "keep left!". Ei hitto. Mähän olin just pärskiny menemään siellä puolisen tuntia oikeeta puolta rataa ihan hela tiden. Ei näin jälkikäteen mietittynä mikään ihme, että ei ketään tullut siihen samalle radalle, vaikka viereisillä taisi pari hemmoa olla rataa kohti. Mietinkin että toimiskohan tää sama systeemi toisinpäin vaikka märskyssä. Siellä alkaisi polskimaan vasenta reunaa, niin saisi pitää radan ihan itsellään. Jos joku tulee sitten kyselemään, niin sujuvalla afrikaansilla kertoo että näin meillä Etelä-Afrikassa tehdään. (Toki myös Lontoon kieli käy, kun onhan niilläkin ja jossain muuallakin vasenta liikennettä käytössä.)

Tänään kun kuljime illalliselle, niin pöytiin oli valmiiksi laitettu laput tyyliin "Finland", "Austria", "Slovenia"... Ja me tietysti perimmäisessä nurkassa - keleen suomalaiset. Mutta yksi lapuista pisti silmään: "French". Päättelyketju johti siihen, että koneella kirjoitettu lappu on varmaan jäänyt kesken ja sitä täytyy täydentää. Kyselin kynää lainaksi ja lopulta sellainen löytyi. Kävin lisäämässä käsin siihen alle tekstin "fries". Sitten vain odoteltiin patonkimaan poikia ja tyttöjä saapuvaksi. Välähtihän siinä tietysti mieleen, että eihän se koko porukka ollutkaan mitään kestävyysjuoksijoita vaan niitä oli pari päivää sitten saapunut isoja korstojakin paikalle... Ottivat kuitenkin tilanteen ihan huumorilla, etenkin kun muuan TommyG väläytti ranskan kielen taitojaan ja jutteli iloisesti veikkosten kanssa. Ja jos ihan totta puhutaan, niin kyseinen herrasmies siirtyi ranskalaisten pöytään syömäänkin sitten ja jatkamaan jutustelua. Melkoinen soluttautuja.


edit klo22.07. Se pääsi ihan unohtumaan, että kun tänään nurmiradalla otin kevyehkösti tuntumaa piikkareihin (joista on kerrottu jo aiemmin), niin erään vedon jälkeen etusuoraa takasinpäin kävellessäni jutteli kuuloetäisyyden päässä melko tunnettu ranskalaispoika (kutsutaan häntä vaikkapa Mehdi-nimellä) kavereilleen. Itsehän en ranskaa ymmärrä juurikaan, mutta kyllä sen ymmärtää kun mr.Baala tuijottaa piikkareitani ja samalla niitä kohti osoittaen toteaa: "blii bluu blää ASICS!" Onhan ne Asicsit. Ja pirun komeet, vai mitä Mehdi?

3 kommenttia:

  1. voi tuomo :) hei kai oot tulossa kertun kepittäjäisiin?? meidän joukkueessa on alikato :(

    VastaaPoista
  2. Sacrébleu! Il était jaloux, ce mystérieux "Mehdi"! :)

    VastaaPoista
  3. Gordon bleu? Ei ymmärrä. "Je mappelle Tuomo and I did that" sanoin niille pojille...no en sanonu. Mut uhosin sanovani. Jäi ihan uhon tasolle kyllä.

    En tiiä kertun kepittäjäisistä. Ne on rankat.

    VastaaPoista