torstai 11. helmikuuta 2010

Remedy

Tänään oli kisapäivä. Siis tentti. Kuuntelin koko aamun Iron Maidenia ja valmistauduin henkisesti. Eli heräsin niin, että ehdin hädin tuskin syödä aamupalan ennen juoksemista bussipysäkille, jotta ehdin ajoissa paikalle tenttiin. Ajoissahan on tässä varsin liukuva käsite, kun ei ne tenttitilaisuudet koskaan ala kuin aikaisintaan varttia yli. (Siis niiden 'pitäisi' alkaa tasalta, joten tässä ei oo käytössä akateeminen vartti, josta en olis tietonen. Oon yleensä aina tietonen, jos saa tulla johonkin vartin myöhemmin kun olis oletettavaa.)

Tenttieväät oli: 100g proteiinipatukka, 2 ruisleipää (becel, oltermanni, kalkkunaleike, kurkku) ja puolen litran vesipullo (, jossa vettä). Oon aina ollut sitä mieltä, että se ei oo mikään eväsretki, kun ollaan tentissä. Siispä lähinnä hävetti, kun oli eväät mukana. Ruisleivät söin kyllä vasta tentin jälkeen. Jos tässä nyt saa jotenkin puolustautua. Ja vesipulloa täytin vessassa välillä. Ihan hanasta joo, vaikka kai sen vois pöntöstäkin täyttää? Onhan sielläkin vettä.

Ihan hyvin lähti tentti käyntiin, alkuvauhti tuntu sopivalta, fiilinki oli hyvä, jalat kulki tuttuun malliin. Ei vaan, heti kärkeen näin että yhessä tehtävässä käsketään selittämään, mikä on effective remedy. Niinpä. Ei sillä, että se olis paha kysymys (vaikka oli se mulle sitäkin - valistuneen arvauksen jätin kuitenkin), mutta alko päässä saman tien soimaan Little Boots - Remedy ... Siinä sitä olikin jammailun ja hyräilyn ohessa mukava mussuttaa proteiinipatukkaa ja pohtia suomenkielisen lapsen perusoikeuksien mukaista suojaa sijoitettaessa ruotsinkieliseen sijaisperheeseen. "Muuv vail juu votsing mii, dääns vit thi enemii, hier is mai remedii, voo vo-ou vo-ou..."

2 kommenttia: