tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän feenikslintu

Viikko sitten sain ensimmäistä kertaa kuljettaa tossujani hieman vauhdikkaamman treenin muodossa. Tehtävänä oli juosta 4km kiihtyvää ja tein aamutuimaan työtä käskettyä: 3.57, 3.52, 3.47 ja 3.27 eli keskivauhtina 3.46/km. Ensimmäinen ja neljäs kilometri ovat erittäin helppoja, toinen ja kolmas suhteellisen raskaita pätkiä. Aloitin siis helppouteen nähden hyvin varovaisesti (jätin itseasiassa aukkarit ottamatta, ettei alkuvauhti lipsuisi liian kovaksi), mutta seuraavilla kilometreillä tein hartiavo... eihän juoksussa kai tehdä hartiavoimin työtä? Sitähän mäki. Tein siis melko kovasti töitä loppumatkan ja viimeisen kilometrin laskuvoittoisella reitillä se tuotti jo alle 3.30/km vauhtia. Hengityksen puolesta olin jo hämärän rajamailla, joten vaikka vauhtikestävyysalueella pysyttiinkin, niin tiukalta tuntui. Tähän väliin huomautettakoon, että vauhdithan ovat lapsellisia tyttöjen vauhteja, joten oli selvää että hiukan täytyy höylätä vauhdista pois ennen kuin voi juoksemisesta puhua.

Lauantaina kävin rullailemassa hieman helpomman juoksutreenin vähän kovemmalla vauhdilla tosin. Kyseessä oli siis pientä intervallia Pirkkolan murskakentällä ja juoksun HELPPOUS oli auringonpaisteen siivittämässä harjoituksessa mieltäylentävällä tasolla. VK-treenin aiheuttaman parin päivän itsesäälissä rypemisen jälkeen tuntui taas, että juoksu saattaa vielä joskus kulkea ilman että keuhkot repeää ja perse laahaa maata.

Laskettuani, että ensimmäiselle ulkomaanleirille lähtöön on vain pari viikkoa aikaa, tulin siihen tulokseen että vauhdin olisi VK-treeneissä parannuttava matkan pidentyessäkin ja mielellään melko radikaalisti, muuten ei hyvät heilu Afrikan maalla eikä myöskään leirille lähtevistä muista suomalaisista kehtaa harjoitusseuraa juuri kysellä. Tavoitteeksi asetinkin, että seuraavassa vauhtikestävyysharjoituksessa matka pitenee kilometrillä, mutta keskivauhti paranee siitä huolimatta. Kiihtyvänä juoksemisesta ei nyt tarvinnut puhua, sillä ensimmäisen kilometrin tyhjät sekunnit täytyy hyödyntää jo senkin takia että tasavauhtisia (tai "matkan edetessä hieman kovenevalla rasituksella tehtäviä") treenejä on samalla reitillä tullut normaalistikin tehtyä.

Tänään aamupäivällä olikin vuorossa siis 5km VK:ta ja tällä kertaa otin jopa pari avaavaa n.20s kiihdytystä, jotta ruho on paremmin hereillä. Ja niinhän se vaan lähti rullaamaan, että ensimmäisen kilometrin alamäkeen tiputtelin 3.27, seuraavan nousuun 3.43 ja kolmannen jyrkkä nousu+loiva lasku -yhdistelmän 3.40. Olin laskenut, että matkan pidentymisestä (ja täten viimeiselle kilometrille säästelemisestä) johtuen neljäs kilometri ei liikahda aivan samoihin lukemiin kuin viimeksi, mutta 3.28 sieltä silti pamahti. Viidennen kilometrin taivaalta viime yönä tupruttaneesta omituisesta aineesta johtuva haastava alustakaan ei haitannut, vaan tämä semihelpohko tonni tuli 3.31. Keskivauhdiksi kirjattiin siis 3.34/km ja laktaattia löytyi verestä 5,3mmol. Ja ai että kun tuntui hyvältä.

Parhaimmillaan on VK:ssa menty kai 3.30/km-vauhtia tällä samaisella reitillä silloin matkan ollessa 6km. Ihan siihen ei ensi viikolla tarvitse pystyä - vastahan sitä kolme viikkoa sitten muutettiin hissuttelupätkät hölkäksi. Maltti on edelleen valttia, sillä kahden viikon päästä sijaintina on Potchefstroom ja siitä hetkestä laskettuna seuraavaan sataan päivään mahtuu noin kuutisenkymmentä päivää leireilyä Afrikassa. Vielä ehtii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti