Tulee tulee

Vanha totuus on, ettei blogia tarvitse päivittää, jos jalat eivät kanna. Eikä ne oikein ole kantaneet. Aika heikosti ainakin. Luvattu 3.40-raja taisi nippa mennä VK:ssa rikki jossain marraskuun pimeydessä, jos oikaisi metsän läpi ja juoksi suurimman osan veekoosta alamäkeen. Ja irvisti kovasti. Mutta päivitys jäi väliin kuitenkin.

Takana on nyt niin nilkkakipuiluja kuin pientä sairasteluakin - "pieni" tarkoittaa tässä tapauksessa neljäätoista kiloa keuhkoista röhittyä limaa. Unohtamatta listasta luonnollisesti muuttoa, joka tietenkin kuormitti patalaiskaa puolimaileria äärimmäisyyksiin asti. Jaa mihinkö muutettiin? Tiedätte varmaan sen sanonnan, että mies ei lähde Pohjois-Haagasta, eikä Pohjois-Haaga ikinä miehestä. Niinpä. Muutettiin Pohjois-Haagasta Pohjois-Haagaan. Kyseessä on vähän niin kuin vastakohta sanonnalle "ojasta allikkoon" muuten. Hyvältä tuntuu. Siis olla edelleen pohjoishaagalainen. Siinä on sitä jotain.

Tällä hetkellä istuskelen jo Portugalin maalla. Tarkemmin ottaen kyllä muovituolilla Lissabonin lentokentällä. Matka jatkuu vielä parin tunnin ajan ja päättyy tuttuun ja turvattomaan Monte Gordoon. Johan sitä olikin aika päästä lämpötilan puolesta edes plussan puolelle, vaikka hiihto onkin alkanut sujua ihan lupaavan hyvin. Ihan täysin ilman vertailukohtaa en hiihtovauhtini kanssa ole, sillä kyllä Paloheinän laduilla päiväsaikaan lykkii myös eläkeläisiä miedonaikaisilla puusuksilla. Ja eräänä päivänä tuli vastaan myös tuore olympiaedustaja. Ei tosin hiihdon.

Mennyt vuodenvaihde oli ensimmäinen sitten 2005-2006:n, kun olin Suomen kamaralla. Korvaan sen nyt olemalla sitten tammi-helmikuun vaihteen ulkomailla! Same, same. But different.

Leirin aikana yritän heittää jonkun päivityksen eetteriin, katsotaan miten onnistuu. Lupauksena vaikka, että jos terveys sallii, niin päivitystä tulee. Haagalaisten lupauksiin ei muuten ole luottamista. Nyt ei muuta kuin ensi kertaan ja odottelemaan borzan seuraavia aivan mielenvikaisia läppändeeroksia!