Leiripäivitys

Leiri rullaa vauhdilla eteenpäin ja takana on jo kaksi viikkoa ns. perusrytmistä kevätharjoittelua. Tällä viikolla se tarkoitti tiistaina vauhtikestävyyttä, torstaina 200m vetoja radalla ja lauantaina 400m vetoja radalla. Ruuvia kiristellään koko ajan, mutta totta puhuen kiristämisen varaakin vielä löytyy. Saisi ainakin luvan löytyä.

Lämpö saapui Flagstaffiin jo pari päivää ennen Nickeä, joten viimeinen 1,5vkoa on saatu nauttia auringon lisäksi myös mukavista lämpötiloista harjoittelun suhteen. Tarkemmin ottaen luulisin, että päivälämmöt ovat vaihdelleet 16-22 Celsiusasteen haarukassa – tosin tänään saatettiin siitä lipsahtaa niukasti yli.

Evästauko, Grand Falls of the Little Colorado River. Eväänä Northforcen Endurance -energiapatukka.

Harjoitusten osalta oli odotettavissa, että Sandellsin saapuminen tuo lisävaihdetta tekemiseen ja siitä saatiinkin melkoinen näyte heti tiistaina, kun VK-treeni lyötiin käyntiin. Jo talvella Portugalissa sain oppia, että ennen treeniä kerrottuihin vauhteihin ei pidä luottaa alkuunkaan, vaan se on pelkkää puhetta. Silloin lähes erehdyin uskomaan, että poikien (Sandells & Manninen) sanoessa 3.30min/km he tulisivat 3.30min/km, mutta onneksi en mennyt halpaan, vaan otin 100metriä etumatkaa ja vedin ensimmäiset kaksi kilometriä 3.25 ja 3.26. Kahden kilometrin paalulla olinkin jo saanut takaa-ajajista, niistä 3.30min/km liikkuvista, seuraa. Tämän viikon tiistaina liikuttiin melko lähellä tätä, kun kerroin että sopiva aloitusvauhti kiihtyvälle voisi olla jossain 3.40:n päällä ja matkaa hiukan alkuvauhdin rauhallisuudesta riippuen voisin kerryttää 6-8km. Nicke laittoi vakionopeudensäätimensä 3.30min/km:ään heti alusta ja sainkin hakea tuulensuojaa suoraan selän takaa. Onneksi oli sentään loivaa alamäkeä…

Sedonan lämmössä hörppy vesipullosta maistuu.

Torstaina matkustettiin 700m lähemmäs merenpintaa vertikaalisesti ja kolme varttia lähemmäs Phoenixia automatkallisesti, kun vuorossa oli 200m:iä Sedonassa. Edellisviikon 10*200m /90s (sis.200m hölkkää) oli ottanut melko tiukille, joten tällä viikolla asiaan puututtiin muuttamalla kokonaisuus 2*5*200m setiksi. Palautus sama, sarjapalautus 3,5min. Nopeimmat jo laskivatkin, että jätin siis yhden Nicken vedon välistä ja puhaltelin sillä välin itseeni uutta potkua. Meno oli aivan eri luokkaa kuin edellisellä viikolla ja vedot napsuivat aavistuksen rivakampaa tahtia läpi, joten hymy oli harjoituksen jälkeen herkässä. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä.

Sykkeenmittaaja ja auringonottaja.

"Mitkä sulla on jalassa?"

- "Ai nää? Palautumiskalsarit!"

Lauantaina auton – tällä kertaa meikäläisen kuskaaman Dodgen – nokka käännettiin taas alamäkeen ja saavuttiin Arizonan viikonlopputurismin mekkaan Sedonaan toista kertaa parin päivän sisään. Sedonassa tosiaan oli muitakin viettämässä viikonloppua, mutta radalla oli hiljaista (lue: tyhjää). Nelisataset laitettiin liikkeelle tutulla sapluunalla: Niclas 10kpl, mulle niistä ensimmäiset ja viimeiset 4kpl. Sama systeemi on toiminut kohtuullisen monesti näissä vedoissa, joskin aina on pitänyt muistaa minkälaisen vetokoneen kanssa on tekemisissä: viimeisessä/-issä vedo(i)ssa selkä lähtee edestä horisonttiin. No, tällä kertaa meno oli takkuisaa alusta lähtien, joten vain supernäkö piti selän näköetäisyydellä – kosketusetäisyydestä ei puhettakaan. Ensimmäinen sarja oli sanallisesti kuvaillen ”tiukka”, joten toiseen sarjaan piti keräillä taistelutahtoa, jotta neljästä kierroksen vedosta selviäisi kunnialla. Neljä. Kierrosta. Ei kuulosta pahalta? Niinpä. Ensimmäinen veto toisesta sarjasta oli ok, toinen oli paha ja kolmannessa päätin 150m ennen loppua, että ”tää on vika” ja sain sillä kaivettua hiukan rytmiä jalkoihini. Mutta ettäkö harjoitusta noin vain muutettaisiin kesken kaiken? Ei todellakaan. 90 sekuntia intensiivistä huohotusta ja matkaan. Myönnettäköön, että huohotuksen lisäksi puolitoistaminuuttinen sisälsi tiukkaa psyykkausta ja kuulinpa korvissani Aki Nummelan äänen sanovan ”Aina sitä yhden vedon vetää…kerta kiellon päälle!”. Olisin huitaissut Akia, jos olisi ollut kosketusetäisyydellä. Viimeistä vetoa en sen enempää aio tässä muistella, mutta hengissä ollaan ja sinne se lävähti sarjan nopeimmaksi vedoksi kuitenkin. Näitä päiviä välillä tulee, mutta kyllä sitä silti toivoo että ei ikinä enää osuisi kohdalle. Kenellekään.

Nelisatasten päälle maistuu Northforcen Endurance -palautusjuoma!

Tänään viikko paketoitiin pitkällä lenkillä hiukan mäkisissä maisemissa. Hivuttavaa nousua tuntui olevan koko ajan ja onneksi nyt ei kyse ollut pelkästä tuntemuksesta, vaan Ambit tarjoilee samanlaisia fiiliksiä movescount-tiedostossa. Jotain ylämäkien määrästä kertoo sekin, että lenkkiseurueesta Sandells (juosten), Salonen (juosten), Andtbacka (pyörällä) heittämällä kovimmalle joutui viimeksi mainittu. Syynsä saattoi olla toki välineistölläkin, sillä ei Walmartista saa reilulla satasella kovin kummosta cannondalea…valintojen maailma.

Huomenna lähdetään kevyen harjoituspäivän ja hieronnan siivittämänä uuteen viikkoon. Vyötä kireemmälle!