tiistai 14. joulukuuta 2010

Oh yes, it's tuesday again

Hyvä Pantse. Tässä tämä blogikirjoitus nyt tulee. Olethan sitä jo yli 13 tuntia odottanut silmät kiiluen. Ja soitithan tunti sitten vain kyselläksesi, että missä se nyt viipyy. Ensi viikolla (ja muutenkin jatkossa) voisitkin asennoitua niin, että tulet lukemaan uutta tekstiä vasta keskiviikkona. Näin et joutuisi pettymään niin monesti päivän aikana refreshiä painaessasi. Harkitsethan asiaa. Näemme torstaina. Samaisena torstaina kylvetän sinua 150m:n vedoissa Pajulahdessa, mutta "älä siitä huoli, näinhän täällä käy; aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy" laulaa Eppu Normaalikin.

Viime viikolla kävin jälleen kerran yliopistoliikunnan tiloissa Meilahdessa. Hieno mesta ja sitä rataa, mutta sellainen on erityisesti viimeisen kuukauden aikana ihmetyttänyt että niin kovin moni on sanonut käyvänsä siellä puntilla/bodypumpissa/spinningissä/juoksumatolla/tsiigaamassa friiduja/muuten vaan bostailemassa/jotain muuta , ETTÄ miten en ole viime viikkoina kuitenkaan kertaakaan törmännyt näihin henkilöihin. Se mietityttää suuresti. Pakkasten ja pöperökelien ja jälleen pakkasten ja toistamiseen pöperökelien jne takia on juoksumatto tullut varsin tutuksi ja korvaavaakin on tullut vähän pyöriteltyä, mutta ne, jotka siellä omien sanojensa mukaan käyvät, loistavat poissaolollaan. Tässä, kuten elämässä yleensä, on kaksi vaihtoehtoa. Tällä kertaa ne vaihtoehdot ovat, että joko aikataulut menevät alinomaa ristiin tai sitten kyseiset henkilöt sanovat käyvänsä puntilla ihan vain egoaan pönkittääkseen. Eli jälkimmäinen. Hyi teitä.

Mutta yliopistoliikunnan pukuhuoneessa kuulin kuitenkin ilahduttavan tiedon. Joku kynäniska (eli reikäpallontökkijä) kertoi siellä kovaan ääneen olleensa edellisenä päivänä hiihtämässä. Kuulemma ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kaikki mummot ja papat oli hiihtäny ohi. Oikealta ja vasemmalta. Perinteistä ja vapaata. Karhuilla ja Peltosilla. Joku jopa Fischereillä. Mutta silti tämä nykyajan geelitukka-karpaasi oli vetänyt oman kellotuksena mukaan "kuus kilsaa kahteenkytäviiteen minuuttiin". Ja miksikö tämä kokonaispaketti on niin kovasti allekirjoittanutta ilahduttava tieto? No siksi, että jos joku random sählynpelaaja vetää 6km hiihtäen 25minuuttiin viiden vuoden tauon jälkeen ja samalla vielä koko letka Kustaankartanon vanhainkodista lykkii ohitse, niin kyllä se on kansanterveydellisesti vaan hemmetin hyvä, että on näin kovakuntoista sakkia täällä meillä Suomessa. Sauna, sisu, perkele, koskenkorva, ruisleipä ja sitä rataa. Sanotaan nyt vielä, että oli todella hidas keli, huono luisto, eikä ne sukset varmaan edes pitäneet!

Tänään olin jättämässä passihakemuksen. Poliisilaitoksella kun asioi, on hyvä tietää oikeat toimintamallit. Eli heti ensimmäisenä täytyy hakea vuoronumero. Se on aivan ehdotonta. Sen jälkeen voi etsiä valokuva-automaattia. Ei haittaa, vaikka sitä ei ihan heti löytyisikään. Sitten voi rauhassa ottaa valokuvat. Sen jälkeen menee istumaan ja odottamaan vuoroaan. Kunnes huomaa, että maksuksi käy vain käteinen ja maksu on aina suoritettava hakemusta jätettäessä. Sekään ei vielä haittaa. Ei, vaikka käteistä ei ole mukana pennin hyrrää, lähimmälle automaatille on yli kilometrin matka ja omaa vuoroa ennen on vain 3 henkilöä. Sitä voi rauhassa kävellä autolle, ajaa lähimmälle tai miksei vaikka vähän kaukaisemmallekin automaatille ja nostaa rahaa. Sitten vain palaa takaisin huomatakseen, ettei vieläkään ole oma vuoro (saati että se olisi ehtinyt mennä rahanhakureissun aikana) ja istuutuu opettelemaan ruotsin sanoja. Ennen pitkää (tai no, ehkä 'loppujen lopuksi' on tyylikkäämpi ilmaus) oma vuoro tulee ja pääsee hoitamaan asiansa. Tärkeintä on, ettei menetä malttiaan missään vaiheessa, sillä on aivan luonnollista, että jonotusaika on vuoronumeron ottamisesta vähintään tunti. Omaa vuoroaan odotellessa ehtisi siis käydä vaikka ruokaostoksilla. Siinä on tosin negatiivisena puolena se, että kun palaa takaisin odottamaan omaa vuoroaan niin odotusaika saattaa venyä niin pitkäksi, että pakasteet ehtivät sulaa. Sellaista se elämä on, poliisilaitoksella.

Ja lopetetaan tällä kertaa kertomalla siitä, miten muutama viikko sitten liikkui huhua, että tällä palstalla nähtäisiin vieraileva blogisti marras-joulukuun taitteessa. Jostain syystä tarinaa ei ole kuulunut, vaan on menty aivan originellin kirjoittajan turvin eteenpäin. Tämä herättääkin monenlaisia kysymyksiä. Eikö suomalaiseen arvokisakävijään voi luottaa? Kuinka pitkälle eteläpohjalainen uho yltää? Kuinka pitkä on Mäyrän muisti? Onko Sturenkadulle palanneella maailmanmatkaajalle mennyt pupu pöksyyn? Vastauksia kenties ensi kerralla.

3 kommenttia:

  1. millä poliisiasemalla olit? pitäis passi uusia/hankkia, niin onko sielläkin nykyään vehkeet asiaankuuluvan kuvan ottamiseen? ei sitte tarttis käyä missää muualla!

    t: joel k

    ps. onko pantse panu? juotin panulle tossa yks päivä sellasta glögiä, että varaa pyyhe mukaan, panu saattaa kylvettää sua.

    VastaaPoista
  2. mä olin kilon poliisiasemalla. arvaapa joel et kuinka paljon painaa kilon poliisi? hihihi. eiks ollu hauska? siel poliisiasemalla on kuule pelit ja vehkeet kuvien ottamiseen. eli sellanen automaatti. kyllä siellä sustakin kuva varmasti saadaan, jos mahdut tän viikonlopun rinnallevetokuurin jälkeen siihen koppiin sisään. on meinaan ahdas pömpeli!

    ps. pantse on panu. glögit se oli kaatanu teiän johki kukkaruukkuun. mut mä juotin sille tänään raudanmakuista vettä, että sillä kulkis hyvin huomisissa tonneissa. nähdään, joikki!

    VastaaPoista
  3. no hyvä! eiköhän itäkeskuksen asemallakin sitten ole semmoset. olihan se aika hauska :) tuskin sieltä niin painavaa poliisia kuitenkaan löytyy, etteikö panu sillä nostaisi ykköstä rinnalle! vaikka se ei 150:ssä pärjäiskään, niin yllättävän vahva se on. toisaalta panu alistuu usein sekä fyysisesti että henkisesti. tai alistetaan. tapaamisiin!
    -joel

    VastaaPoista