Syksyn aikana on tullut puuhattua yhtä sun toista. Ihan nyt jokaista pysäköintivirhemaksua ja muuta kommellusta mainitsematta pieni kertaus on paikallaan siitä, missä sitä on tullut mentyä.
Lokakuun alussa tuli pidettyä luento omasta urheilijan polusta Espoon Tapioiden kauden avauksessa. Oli sitten urheilijan polusta terminä mitä mieltä tahansa, niin kyllähän siitä ihan hyvän turinointihetken saa vedettyä, jos vain on mistä puhua. Ei siitä luennosta ehkä ihan youtube-hittiä tule, mutta toivottavasti se antoi uskoa jo(i)llekin oman seuran junioreista lähteä yrittämään urheilua tosissaan. Jos omien räpellys- ja loukkaantumisvuosien jälkeenkin uskoo aidosti siihen, että vielä joku kirkas päivä palkkapäivä on edessä, niin kai se hulluus voi tarttuakin. Ja hulluhan saa olla, muttei ...
Puuhamaa-juoksusta Kalevan Kisoihin.
Opiskelurintamalla on myös otettu harppaus eteenpäin, sillä aloitin nyt syksyllä rikosoikeuden projektissa. Sen käytännön merkitystä lienee paikallaan havainnollistaa pienellä esimerkillä: Jo monen vuoden ajan opiskelukaverit oikiksessa ovat kyselleet ”ooksä jossain projektissa?” ja tämä kysymyshän on vapaasti käännettynä suomeksi ”aioksä yrittää valmistua jossain vaiheessa?”. Projektityö sisältää kaikennäköistä seminaarityöskentelyä gradun kirjoittamiseen liittyen ja hiukan laajemminkin oppiaineen alaan perehtyen. Riittävän ympäripyöreästi kun tässä asiasta mainitsee, niin eipähän pääse kukaan sanomaan että en muka tietäisi mitä siellä projektissa tehdään… Ihan varsinaisesti loppusuoraa ei ehkä vielä opinnoissa tämän myötä edetä, mutta rehellisesti voin sanoa, ettei ihan tarkkaa käsitystä ole siitäkään että kuinka paljon niitä noppia nyt vielä puuttuu ja mitä kaikkea häh. Projektiin liittyvien palasten lisäksi puuttuva määrä on kuitenkin kokoluokkaa vähäinen. Toivottavasti tiedekunnan kansliassa joku osaa rakentaa näistä kerätyistä suorituksista tutkinnon joskus kasaan. Tutkintovaatimukset tuntuvat muuttuvan joka vuosi ja kai kohta jo ilmoitellaan että ensimmäisenä vuonna suoritettu oikeushistoriankin merkintä alkaa vanhentua, kun asiat ovat muuttuneet niin paljon. Toisaalta niin kauan kuin tieto- ja viestintätekniikan jatkokurssia ei tarvitse uusiksi vetää, niin kyllähän sitä seisoo vaikka linnunpelättimenä.
Gradun kirjoittamisen aloittaminen tietysti herättää kysymyksen siitä, onko palloja liian monta ilmassa, kun rahoitusta täytyy kerätä töiden kautta vielä samaan aikaan. Rytmi on kuitenkin tuntunut sopivalta ja motivaatio harjoitteluun ja toisaalta mielenkiinto opiskeluun on ollut jopa poikkeuksellisen pirteätä. Kirjataan nyt tänne kuitenkin varmuuden vuoksi terveiset työnantajalle, että lisää palkkaa! Noin.
Tarkoitus on kuitenkin edetä vuodenvaihteen jälkeen ensisijaisesti juoksuun keskittyen. Mitä se sitten tulee tarkoittamaan opiskelujen suhteen selviää varmaan silloin, mutta jos sitä jotain yrittäisi keväänkin aikana saada tehdyksi…
Syksyä piristi myös lokakuun alkupuolella tehty muutaman päivän Pietarin matka. Päätettiin Heidin kanssa lähteä pikaisella harkinta-ajalla käymään Pietarissa ja viisumihakemusten ja muiden järjestelyjen sähläyksen jälkeen olikin jo helpotus sinänsä päästä matkaan. Viikonloppu oli erittäin antoisa sisältäen mm. SKA-Jokerit -pelin katsomista yhdessä Hulkin (siis se jalkapalloilija, ei se vihreä örkki) ja Rene Faselin kanssa. Teknisestihän pojat istui jossain aitiossa, mutta samassa jäähallissa oltiin kuitenkin. Treenipaikkojakin tarvittiin, sillä viikonloppuun mahtui niin määräintervallia, punttia kuin pitkää lenkkiä. Puistot tarjosivat hyvää lenkkimaastoa ja salillekin pääsi erinomaisiin olosuhteisiin (Kiitokset siitä Jarille!). ’Pakolliset’ nähtävyydet käytiin myös katsastamassa: Verikirkko, Talvipalatsi, Vaskiratsastaja, Iisakin kirkko, Vodkamuseo, …
"Siis missähän se pääesikunnan riemukaari oikein on..."
Ja nyt sitä ollaankin jo Etelä-Afrikassa ensimmäisellä leirillä. Tarkoitus on harjoitella pääharjoitukset paikallisen ryhmän kanssa, jossa ovat mukana mm. André Olivier ja Nijel Amos. Jos jollekin ei nimet ole tuttuja, niin ne on semmosia poikia, että 1) oksat pois, ja 2) melkein saavat meikäläisen kierroksella kiinni kasilla. Onneksi ei ihan.
Ryhmästä löytyy onneksi laajuutta riittävästi, joten jojon päässä letkan hännillä ei toivottavasti joudu kituuttamaan. Ryhmäharjoittelun eduista on kuitenkin tarkoitus nauttia ja kun harjoitusseura on riittävän kovaa, niin eiköhän ole melko turhaa alkaa treeneissä kilpailla. Eikä se nyt totta puhuen normaalistikaan omiin tapoihin kuulu. Katsotaan miten tässä käy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti