On päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin edellisestä päivityksestä. Makuasiahan se on, onko tässä mitään kertomistakaan ollut vaiko eikö. Toukokuussa alkaneiden nilkkakipujen johdosta kilpailukausi ei koskaan päässyt kunnolla alkamaankaan, joten kesken Portugalin leirin juostu 3000m:n ennätys jäi tällä kertaa ainoaksi startiksi juoksuradoilla. Ei auta itku markkinoilla, katseet on käännettävä ja on jo käännettykin ensi vuoteen ja tuleviin koitoksiin. Leiritystäkin on jo suunniteltu ja se alkaa neljäviikkoisella periodilla Etelä-Afrikan Potchefstroomissa hieman ennen joulua.
Kesällä kilometrien keräily toteutui lähinnä pyörän selässä istuskellen; juoksukilometrejä kertyi 17 peräkkäiseltä viikolta jokaiselta 0 kappaletta. Kun syyskuun alussa pääsin lenkkareita ulkoiluttamaan oli maltti kuitenkin valttia. Erittäin varovaiset hölkkä-kävely lenkit jatkuivat läpi syyskuun sateiden, mutta nilkka ei ollut täysin oireeton. Lopulta erinomainen fysio-/lääkäritiimini päätyi lisätutkimusten ottamiseen ja mm. röntgen-kuvauksella tehdyn nilkan liikkuvuusselvityksen ja paikallisen puudutuksenkin avulla oiretta pyrittiin paikantamaan. Lopulta ratkaisuna nähtiin tähystys. Päätös ei ollut helppo, sillä lähestulkoonkaan varmaa ei ollut, että siitä olisi apua. Toisaalta puolitoista kuukautta kestäneen hölkkäilyn aikana olin vain yhdellä viikolla päässyt yli 20 viikkokilometrin viikottaisista fysioterapiakäynneistä huolimatta - oli selvää, että jollain tapaa on toimittava. Itse tähystys meni hyvin...tai siis, en tietenkään itse ymmärtänyt kuvaruudusta, että meneekö se hyvin vai ei, mutta sanotaan vaikka niin, että ainakin jälkikäteen annettiin ymmärtää kaiken sujuneen mainiosti. Jos nyt lisäksi jätetään huomioimatta, että jouduin illalla tehdyn operaation jälkeen jäämään sairaalaan vielä yöksikin, kun puudutus ei vielä yömyöhälläkään ollut poistunut, vaan sängynreunalle istumaan noustessa ei edes tuntenut patjaa persuksensa alla...
Nyt operaatiosta on vajaa kaksi viikkoa kulunut ja kaikki vaikuttaa ihan hyvältä. Tosin taas teen ihan vaan omia päätelmiä, sillä leikkaavan lääkärin tekemä jälkitarkastus ja ompeleiden poisto on edessä vasta ylihuomenna. Vastaanotolla selviää siis tarkemmin, miten jatketaan tästä eteenpäin. Tällä hetkellä päällimmäinen ajatus on, että vedetään noi siimat pois koivesta, niin pääsee edes vesijuoksemaan tai vaikka sauvakävelemään - etumatkaa muille on annettu jo riittämiin. Pyrin päivittämään hieman ahkerammin tänne, kunhan tämä sohvalla makoilu vaihtuu johonkin hieman kehittävämpään aktiviteettiin. Tänäänhän on tiistai, joten ties vaikka päästäisiin taas kiinni viime syksynä lanseerattuun Blogitiistai-rytmitykseen!
Lopuksi on hyvä lähettää terveiset kaikille niille, jotka ovat potkineet eteenpäin ja kannustaneet jaksamaan. Tyttöystävä, perhe, valmentaja, fysio-/lääkäritiimi ja tietenkin ystävät ovat nyt olleet korvaamaton apu. Kiitos tuesta siis erityisesti parisängyn toiselle laidalle, Espooseen, Kokkolaan, asiantuntijoille, Sturenkadulle ja Joensuuhun. Unohtamatta Ylikiimingin suurinta nuijaa, joka on välillä repinyt miestä ylös suosta: tarvittaessa jopa hiuksista vetämällä, mutta onneksi vain puhelimen välityksellä. Täältä noustaan vielä.
