Ei hyvällä tahdollakaan ehtinyt tiistain puolelle nyt. Tai ehtii ehtii. Ruotsin aikaa ainakin. Ei nyt aleta viilaamaan pilkkua parinkymmenen minuutin takia, kun akateeminen vartti huomioidaan niin myöhästyminen on lähes mitätön. Selityksenä olkoon se, että olin Hakuninmaalla kiinalaisten ja kotimaistenkin joulupukkien luona. Nyt on kolttua ja evästä, kiitos pukeille!
Viime viikolla innostuin paistamaan pipareitakin. Kerralla käytinkin sitten sen kilon verran sitä taikinaa pakkasesta ja koko iltahan siinä touhussa meni. Ohjeen mukaan pitäisi paistaa 5-7minuuttia jokaista pellillistä, mutta arvioisin että kokki Salonen ja tortunsyöjä/virallinen piparinpaiston valvoja Rajala kehittivät vaihtoehtoisen ajanmittausyksikön piparinpaistoon. Se on nimittäin piparit uuniin (1), kaksi erää NHL:ää pleikalla (2) ja piparit uunista ulos (3). Nice and simple. Hieman paloivat reunoista, kiitos kysymästä.
Pleikan pelaaminen sujuikin vielä ihan hyvin, mutta seuraavana aamuna olisi pitänyt lähteä autolla kohti Turkua. Kaikki muu olikin jo lähtöä varten valmista, mutta kotiavaimia ei löytynyt mistään. Ei mistään. Hetken asiaa ihmeteltyäni soitinkin Mika Alatalon maaleilla viimeisen Suomi-Suomi playstationhegemoniakamppailun ratkaisseelle Rajalan pojalle ja kyselin, että mahtaisko niitä avaimia näkyä siellä. Kuulemma jotkut avaimet löyty. Tämän tarkemmin selittelemättä asiaa, on siis ihan mahdollista että avaimet vaan löytyy joku aamu Espoosta Helsingin sijaan. Olihan se pitka mias kai vähän ihmetellyt sitä, että mistä sellainen avainnippu ilmestyi, jossa on joku Jokerit-avaimenperä, mutta ei sen kummempia toimenpiteitä kuitenkaan aiheuttanut sekään löydös. ..keleen korkeushyppääjät.
Vaikka jouluaatto menikin Turussa, niin joulurauhan julistusta ei oltu kuuntelemassa, kun oli niin kylmä. Siitä kylmyydestä huolimatta osallistuin perinteistäkin perinteisemmälle jouluaaton lenkille Turussa. 15km 22asteen pakkasessa meni iloisesti hikoillen noin seitsemän vaatekerroksen alla. Seura oli mainio ja hyvää tunnetta lisäsi tieto siitä että teen jotain mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Kello 7.53 lenkille jouluaattoaamuna ja pakkasta yli 20 on jotain melko unohtumatonta. Huh huh. Ja tuolla 'en ole aikaisemmin tehnyt' ei kuitenkaan viitata siihen, ettenkö olisi aikaisemminkin ollut hereillä ennen kahdeksaa, vaikka joku Portugalin suunnalla voi sellaistakin mietiskellä. Muistan ainakin kerran kun olin hereillä ennen kasia...voi olla kaksikin kertaa, kun tarkkaan miettii.
Viime sunnuntaiksi oli harjoitusohjelmaan merkattu jotain, jota voidaan kutsua melko helposti toteutettavaksi. Varvasjumppa suklaata syöden. Ohjelman pilkulleen noudattaminen ei ole juuri koskaan ollut näin helppoa. "Juuri koskaan" sen vuoksi, että aloitin ohjelman toteuttamisen luonnollisesti alkuverryttelyllä eli vain syömällä suklaata. Ihan vaan sohvalla istuskellen. Yllättävän paha siitä nyt sitten on yhtäkkiä mitään jalkajumppaa lähteä tekemään. Henkisesti lähes ylivoimaista. Lopputulos oli pari varpaiden harotusta ja puoli kiloa suklaata. Todennäköisesti justiinsa sitä, mitä harjoituksella tavoiteltiinkin. Over and out.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
tiistai 21. joulukuuta 2010
Välipäivät osa I
Jouluun liittyy paljon välipäiviä ja nyt vietelläänkin niitä ensimmäisiä eli joulua edeltävän kotimaan leirin ja joulun välisiä välipäiviä. Ne on ihan yhtä välipäiviä kuin ne joulun ja uudenvuoden välissä olevat päivätkin. Viikonloppu meni siis Pajulahdessa leireilyn merkeissä ja treenit kulkivat ihan mukavasti. Jos leirillä tehtyjä testejä tekisi/olisi tehnyt/pystyisi tekemään/olisi pystynyt tekemään useammin, niin nyt voisi sanoa ennätysten menneen rikki niissä! Mutta ollaan ihan rehellisiä ja myönnetään, että 10*150m olen juossut viimeksi tammikuussa 2007 eli palttiarallaa 47kk sitten. Lohdullista tietysti tietää, että siinä ajassa on eteenpäin menty. Tai no, kai se parannus selittyy lähinnä sillä ettei nyt tarvinnut tintata niihin Vierumäen kirnun kaarteisiin vaan sai paukuttaa ns. pitkällä radalla.
Joidenkin leirin kovimmiksi treeneiksi ristimät iltapelit otettiin näistä panetteluista huolimatta hyvinkin lungisti ja lähinnä haettiin pientä lämpöä iltavenyttelyä varten. Pieni pintahiki vain ja leikkimielistä pelailua. Eikä siinä mitään maaleja laskettu. Tietenkään. Ihan vaan potkittiin/heiteltiin lajista riippuen. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että melkoisen tärskyn käsipallossa saanut oikean käden nimetön roikkuu vieläkin mukana ja ko. sormen amputointihuhut ovat ainakin hieman liioiteltuja. Pari minuuttia sen tällin jälkeen naamariin tärähtänyt "bitch slap" Ikke Kiss O:n toimesta sen sijaan ei aiheuttanut henkisiä vaurioita kummempaa. Kai tämä polla kestää tollasia läimäyksiä enemmänkin. Sitä vaan oon ihmetellyt, että koskahan korvissa lakkais soimasta sen jäljiltä... Kerrottakoon vielä, että oikean käden nimetöntä ei tarvitse (vasenkätinen) juuri missään. Kaksi asiaa olen toistaiseksi löytänyt: vaihteen vaihto kakkosella autoa ajaessa (siihen se nimetön osallistuu joka kerta ihan vanhasta tottumuksesta) ja hiihdossa sauvan 'palauttaminen' kivasti kämmenpohjaan ennen seuraavaa työntöä. Jokseenkin tarpeellinen sormi kaiken kaikkiaan.
Kotona oli leirin aikana sattunut ja tapahtunut. Jälkimmäiseen kategoriaan kuulunee massiivinen joulusiivous, joka onkin epäilemättä viisainta suorittaa allekirjoittaneen ollessa jossain muualla. Erinomainen työnjako, etten sanoisi. Sattumiseen kuuluukin sitten se temppu, kun yksi kahvikupeistamme oli vahingossa mennyt rikki. Meillähän on 52 kahvikuppia. Nyt siis 51. Tai mitä mukeja ne nyt on. Laskin muuton yhteydessä nimittäin. Omistan niistä kaksi (2). Nyt joku noheva teekkari (esim. Panu) voi laskea, että mikä on todennäköisyys sille, että yhden mukin mennessä rikki kyseessä on juuri jompikumpi omista mukeistani. Niinpä. Nyt mulla on yksi muki. Sen kyljessä komeilee muuten Steve Ovett.
Joulun lähestyessä on jääkaapin sisältö pikkuhiljaa vedetty minimiin. Vielä siellä jotain särvintä löytyy, esimerkiksi maksalaatikkoa. Maksalaatikko on paitsi herkullista puolukoiden kera, myös erittäin jouluista nyt kun Saarioinen on pakannut sen jouluisan kannen alle. Samaa tavaraa siellä sisällä kuitenkin on. Eli sama mies eri verkkarit tai jotain. Mietinkin tässä, että vielä kivemmin pääsisi joulutunnelmaan monissa opiskelijakodeissa, jos jouluisat pakkaukset saisi muihinkin ruokatarvikkeisiin. Olisi se vaan ihan eri juttu Pantsenkin vedellä nuudelit esiin pussista, jota komistaa joulupukin turpa, ja heitellä sekaan tonnikalat purkista, jonka kyljessä kirmailee iloisesti tonttu-ukkoja. Nyt vaan tätä ehdotusta eteenpäin, että ehtii ensi jouluksi! Sitä odotellessa kaikille blogin lukijoille hyvää ja rauhallista joulua!
Joidenkin leirin kovimmiksi treeneiksi ristimät iltapelit otettiin näistä panetteluista huolimatta hyvinkin lungisti ja lähinnä haettiin pientä lämpöä iltavenyttelyä varten. Pieni pintahiki vain ja leikkimielistä pelailua. Eikä siinä mitään maaleja laskettu. Tietenkään. Ihan vaan potkittiin/heiteltiin lajista riippuen. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että melkoisen tärskyn käsipallossa saanut oikean käden nimetön roikkuu vieläkin mukana ja ko. sormen amputointihuhut ovat ainakin hieman liioiteltuja. Pari minuuttia sen tällin jälkeen naamariin tärähtänyt "bitch slap" Ikke Kiss O:n toimesta sen sijaan ei aiheuttanut henkisiä vaurioita kummempaa. Kai tämä polla kestää tollasia läimäyksiä enemmänkin. Sitä vaan oon ihmetellyt, että koskahan korvissa lakkais soimasta sen jäljiltä... Kerrottakoon vielä, että oikean käden nimetöntä ei tarvitse (vasenkätinen) juuri missään. Kaksi asiaa olen toistaiseksi löytänyt: vaihteen vaihto kakkosella autoa ajaessa (siihen se nimetön osallistuu joka kerta ihan vanhasta tottumuksesta) ja hiihdossa sauvan 'palauttaminen' kivasti kämmenpohjaan ennen seuraavaa työntöä. Jokseenkin tarpeellinen sormi kaiken kaikkiaan.
Kotona oli leirin aikana sattunut ja tapahtunut. Jälkimmäiseen kategoriaan kuulunee massiivinen joulusiivous, joka onkin epäilemättä viisainta suorittaa allekirjoittaneen ollessa jossain muualla. Erinomainen työnjako, etten sanoisi. Sattumiseen kuuluukin sitten se temppu, kun yksi kahvikupeistamme oli vahingossa mennyt rikki. Meillähän on 52 kahvikuppia. Nyt siis 51. Tai mitä mukeja ne nyt on. Laskin muuton yhteydessä nimittäin. Omistan niistä kaksi (2). Nyt joku noheva teekkari (esim. Panu) voi laskea, että mikä on todennäköisyys sille, että yhden mukin mennessä rikki kyseessä on juuri jompikumpi omista mukeistani. Niinpä. Nyt mulla on yksi muki. Sen kyljessä komeilee muuten Steve Ovett.
Joulun lähestyessä on jääkaapin sisältö pikkuhiljaa vedetty minimiin. Vielä siellä jotain särvintä löytyy, esimerkiksi maksalaatikkoa. Maksalaatikko on paitsi herkullista puolukoiden kera, myös erittäin jouluista nyt kun Saarioinen on pakannut sen jouluisan kannen alle. Samaa tavaraa siellä sisällä kuitenkin on. Eli sama mies eri verkkarit tai jotain. Mietinkin tässä, että vielä kivemmin pääsisi joulutunnelmaan monissa opiskelijakodeissa, jos jouluisat pakkaukset saisi muihinkin ruokatarvikkeisiin. Olisi se vaan ihan eri juttu Pantsenkin vedellä nuudelit esiin pussista, jota komistaa joulupukin turpa, ja heitellä sekaan tonnikalat purkista, jonka kyljessä kirmailee iloisesti tonttu-ukkoja. Nyt vaan tätä ehdotusta eteenpäin, että ehtii ensi jouluksi! Sitä odotellessa kaikille blogin lukijoille hyvää ja rauhallista joulua!
tiistai 14. joulukuuta 2010
Oh yes, it's tuesday again
Hyvä Pantse. Tässä tämä blogikirjoitus nyt tulee. Olethan sitä jo yli 13 tuntia odottanut silmät kiiluen. Ja soitithan tunti sitten vain kyselläksesi, että missä se nyt viipyy. Ensi viikolla (ja muutenkin jatkossa) voisitkin asennoitua niin, että tulet lukemaan uutta tekstiä vasta keskiviikkona. Näin et joutuisi pettymään niin monesti päivän aikana refreshiä painaessasi. Harkitsethan asiaa. Näemme torstaina. Samaisena torstaina kylvetän sinua 150m:n vedoissa Pajulahdessa, mutta "älä siitä huoli, näinhän täällä käy; aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy" laulaa Eppu Normaalikin.
Viime viikolla kävin jälleen kerran yliopistoliikunnan tiloissa Meilahdessa. Hieno mesta ja sitä rataa, mutta sellainen on erityisesti viimeisen kuukauden aikana ihmetyttänyt että niin kovin moni on sanonut käyvänsä siellä puntilla/bodypumpissa/spinningissä/juoksumatolla/tsiigaamassa friiduja/muuten vaan bostailemassa/jotain muuta , ETTÄ miten en ole viime viikkoina kuitenkaan kertaakaan törmännyt näihin henkilöihin. Se mietityttää suuresti. Pakkasten ja pöperökelien ja jälleen pakkasten ja toistamiseen pöperökelien jne takia on juoksumatto tullut varsin tutuksi ja korvaavaakin on tullut vähän pyöriteltyä, mutta ne, jotka siellä omien sanojensa mukaan käyvät, loistavat poissaolollaan. Tässä, kuten elämässä yleensä, on kaksi vaihtoehtoa. Tällä kertaa ne vaihtoehdot ovat, että joko aikataulut menevät alinomaa ristiin tai sitten kyseiset henkilöt sanovat käyvänsä puntilla ihan vain egoaan pönkittääkseen. Eli jälkimmäinen. Hyi teitä.
Mutta yliopistoliikunnan pukuhuoneessa kuulin kuitenkin ilahduttavan tiedon. Joku kynäniska (eli reikäpallontökkijä) kertoi siellä kovaan ääneen olleensa edellisenä päivänä hiihtämässä. Kuulemma ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kaikki mummot ja papat oli hiihtäny ohi. Oikealta ja vasemmalta. Perinteistä ja vapaata. Karhuilla ja Peltosilla. Joku jopa Fischereillä. Mutta silti tämä nykyajan geelitukka-karpaasi oli vetänyt oman kellotuksena mukaan "kuus kilsaa kahteenkytäviiteen minuuttiin". Ja miksikö tämä kokonaispaketti on niin kovasti allekirjoittanutta ilahduttava tieto? No siksi, että jos joku random sählynpelaaja vetää 6km hiihtäen 25minuuttiin viiden vuoden tauon jälkeen ja samalla vielä koko letka Kustaankartanon vanhainkodista lykkii ohitse, niin kyllä se on kansanterveydellisesti vaan hemmetin hyvä, että on näin kovakuntoista sakkia täällä meillä Suomessa. Sauna, sisu, perkele, koskenkorva, ruisleipä ja sitä rataa. Sanotaan nyt vielä, että oli todella hidas keli, huono luisto, eikä ne sukset varmaan edes pitäneet!
Tänään olin jättämässä passihakemuksen. Poliisilaitoksella kun asioi, on hyvä tietää oikeat toimintamallit. Eli heti ensimmäisenä täytyy hakea vuoronumero. Se on aivan ehdotonta. Sen jälkeen voi etsiä valokuva-automaattia. Ei haittaa, vaikka sitä ei ihan heti löytyisikään. Sitten voi rauhassa ottaa valokuvat. Sen jälkeen menee istumaan ja odottamaan vuoroaan. Kunnes huomaa, että maksuksi käy vain käteinen ja maksu on aina suoritettava hakemusta jätettäessä. Sekään ei vielä haittaa. Ei, vaikka käteistä ei ole mukana pennin hyrrää, lähimmälle automaatille on yli kilometrin matka ja omaa vuoroa ennen on vain 3 henkilöä. Sitä voi rauhassa kävellä autolle, ajaa lähimmälle tai miksei vaikka vähän kaukaisemmallekin automaatille ja nostaa rahaa. Sitten vain palaa takaisin huomatakseen, ettei vieläkään ole oma vuoro (saati että se olisi ehtinyt mennä rahanhakureissun aikana) ja istuutuu opettelemaan ruotsin sanoja. Ennen pitkää (tai no, ehkä 'loppujen lopuksi' on tyylikkäämpi ilmaus) oma vuoro tulee ja pääsee hoitamaan asiansa. Tärkeintä on, ettei menetä malttiaan missään vaiheessa, sillä on aivan luonnollista, että jonotusaika on vuoronumeron ottamisesta vähintään tunti. Omaa vuoroaan odotellessa ehtisi siis käydä vaikka ruokaostoksilla. Siinä on tosin negatiivisena puolena se, että kun palaa takaisin odottamaan omaa vuoroaan niin odotusaika saattaa venyä niin pitkäksi, että pakasteet ehtivät sulaa. Sellaista se elämä on, poliisilaitoksella.
Ja lopetetaan tällä kertaa kertomalla siitä, miten muutama viikko sitten liikkui huhua, että tällä palstalla nähtäisiin vieraileva blogisti marras-joulukuun taitteessa. Jostain syystä tarinaa ei ole kuulunut, vaan on menty aivan originellin kirjoittajan turvin eteenpäin. Tämä herättääkin monenlaisia kysymyksiä. Eikö suomalaiseen arvokisakävijään voi luottaa? Kuinka pitkälle eteläpohjalainen uho yltää? Kuinka pitkä on Mäyrän muisti? Onko Sturenkadulle palanneella maailmanmatkaajalle mennyt pupu pöksyyn? Vastauksia kenties ensi kerralla.
Viime viikolla kävin jälleen kerran yliopistoliikunnan tiloissa Meilahdessa. Hieno mesta ja sitä rataa, mutta sellainen on erityisesti viimeisen kuukauden aikana ihmetyttänyt että niin kovin moni on sanonut käyvänsä siellä puntilla/bodypumpissa/spinningissä/juoksumatolla/tsiigaamassa friiduja/muuten vaan bostailemassa/jotain muuta , ETTÄ miten en ole viime viikkoina kuitenkaan kertaakaan törmännyt näihin henkilöihin. Se mietityttää suuresti. Pakkasten ja pöperökelien ja jälleen pakkasten ja toistamiseen pöperökelien jne takia on juoksumatto tullut varsin tutuksi ja korvaavaakin on tullut vähän pyöriteltyä, mutta ne, jotka siellä omien sanojensa mukaan käyvät, loistavat poissaolollaan. Tässä, kuten elämässä yleensä, on kaksi vaihtoehtoa. Tällä kertaa ne vaihtoehdot ovat, että joko aikataulut menevät alinomaa ristiin tai sitten kyseiset henkilöt sanovat käyvänsä puntilla ihan vain egoaan pönkittääkseen. Eli jälkimmäinen. Hyi teitä.
Mutta yliopistoliikunnan pukuhuoneessa kuulin kuitenkin ilahduttavan tiedon. Joku kynäniska (eli reikäpallontökkijä) kertoi siellä kovaan ääneen olleensa edellisenä päivänä hiihtämässä. Kuulemma ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kaikki mummot ja papat oli hiihtäny ohi. Oikealta ja vasemmalta. Perinteistä ja vapaata. Karhuilla ja Peltosilla. Joku jopa Fischereillä. Mutta silti tämä nykyajan geelitukka-karpaasi oli vetänyt oman kellotuksena mukaan "kuus kilsaa kahteenkytäviiteen minuuttiin". Ja miksikö tämä kokonaispaketti on niin kovasti allekirjoittanutta ilahduttava tieto? No siksi, että jos joku random sählynpelaaja vetää 6km hiihtäen 25minuuttiin viiden vuoden tauon jälkeen ja samalla vielä koko letka Kustaankartanon vanhainkodista lykkii ohitse, niin kyllä se on kansanterveydellisesti vaan hemmetin hyvä, että on näin kovakuntoista sakkia täällä meillä Suomessa. Sauna, sisu, perkele, koskenkorva, ruisleipä ja sitä rataa. Sanotaan nyt vielä, että oli todella hidas keli, huono luisto, eikä ne sukset varmaan edes pitäneet!
Tänään olin jättämässä passihakemuksen. Poliisilaitoksella kun asioi, on hyvä tietää oikeat toimintamallit. Eli heti ensimmäisenä täytyy hakea vuoronumero. Se on aivan ehdotonta. Sen jälkeen voi etsiä valokuva-automaattia. Ei haittaa, vaikka sitä ei ihan heti löytyisikään. Sitten voi rauhassa ottaa valokuvat. Sen jälkeen menee istumaan ja odottamaan vuoroaan. Kunnes huomaa, että maksuksi käy vain käteinen ja maksu on aina suoritettava hakemusta jätettäessä. Sekään ei vielä haittaa. Ei, vaikka käteistä ei ole mukana pennin hyrrää, lähimmälle automaatille on yli kilometrin matka ja omaa vuoroa ennen on vain 3 henkilöä. Sitä voi rauhassa kävellä autolle, ajaa lähimmälle tai miksei vaikka vähän kaukaisemmallekin automaatille ja nostaa rahaa. Sitten vain palaa takaisin huomatakseen, ettei vieläkään ole oma vuoro (saati että se olisi ehtinyt mennä rahanhakureissun aikana) ja istuutuu opettelemaan ruotsin sanoja. Ennen pitkää (tai no, ehkä 'loppujen lopuksi' on tyylikkäämpi ilmaus) oma vuoro tulee ja pääsee hoitamaan asiansa. Tärkeintä on, ettei menetä malttiaan missään vaiheessa, sillä on aivan luonnollista, että jonotusaika on vuoronumeron ottamisesta vähintään tunti. Omaa vuoroaan odotellessa ehtisi siis käydä vaikka ruokaostoksilla. Siinä on tosin negatiivisena puolena se, että kun palaa takaisin odottamaan omaa vuoroaan niin odotusaika saattaa venyä niin pitkäksi, että pakasteet ehtivät sulaa. Sellaista se elämä on, poliisilaitoksella.
Ja lopetetaan tällä kertaa kertomalla siitä, miten muutama viikko sitten liikkui huhua, että tällä palstalla nähtäisiin vieraileva blogisti marras-joulukuun taitteessa. Jostain syystä tarinaa ei ole kuulunut, vaan on menty aivan originellin kirjoittajan turvin eteenpäin. Tämä herättääkin monenlaisia kysymyksiä. Eikö suomalaiseen arvokisakävijään voi luottaa? Kuinka pitkälle eteläpohjalainen uho yltää? Kuinka pitkä on Mäyrän muisti? Onko Sturenkadulle palanneella maailmanmatkaajalle mennyt pupu pöksyyn? Vastauksia kenties ensi kerralla.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Blogitiistai
Toimituksemme pahoittelee suuresti pitkään vallinnutta bloginpäivityksen alavirettä, joka on varsin kiinteässä yhteydessä vallinneeseen/vallitsevaan (kuka näistä osaa sanoa?) talouslamaan. Tilanne on nyt vähän kuin Hapaopalla elikäs Ollin Harrilla - eli putki täytyy saada poikki keinolla millä hyvänsä. Joku putki ainakin. Tämän johdosta lanseeraamme nyt uutena käsitteenä blogitiistain, joka siis tarkoittaa sitä että tätä blogia tullaan tästä lähin päivittämään aina tiistaisin. Ja koska mikään ei ole ikuista, niin Ändyn Tippaus Oy tarjoaakin jo halukkaille kertoimia siitä, koska tulee ensimmäinen kerta kun blogia ei tiistaina kuulu tai millä viikolla sitä ei tule ollenkaan tahi kestääkö tiistaiputki kenties peräti seuraavan vuoden puolelle. Nyt on siis hyvä aika laittaa yuanit peliin!
Ensimmäinen putki muuten katkesi jo eilen päivällä. Autoa lumikasojen alta kaivaessa wanha ja luotettava sininen lastenlapio joutui kirjaimellisesti taipumaan, kun iskin lumikasoihin samalla intensiteetilla kuin Roope-setä Klondyken maisemissa. Siitä en tiedä oliko Klondykessa lunta, mutta kuokka siellä viuhui. Silloin oli suo, kuokka ja Roope. Joku on tosta jonkun muunnosväännöksenkin keksinyt. Suomalaiset taiteilijat perkele kun aina varastavat valmiita ideoita toisilta. No mutta asiaan, sanoi Juhantalo. Nimittäin auton esiinkaivaminen oli päivän lumityöt osa I. Osa II oli illalla Espoon puolella pihamaalla ja sieltä löytyi käteenkin hieman järeämpi 'peliväline'. Pelivälineestä sen verran, että sitä sanaahan voi käyttää ihan mistä vain. Ringetessä se toimii ainakin tosi hyvin, mutta myös jääkiekossa, salibandyssa, jalkapallossa, pesäpallossa, suunnistuksessa, hevospoolossa, shakissa ja uimahypyissä peliväline on mitä luonnollisin termi kun pelitapahtumia selostetaan. Joihinkin noista edellämainituista lajeista on juuri nyt hiukan hankala keksiä esimerkkiä, mutta palataan asiaan niiltä osin vaikka joskus myöhemmin. Nimittäin lumitöissä odotti vielä osa III, sillä Helsingin sydämeen - Pohjois-Haagaan - palatessa oli parkkiruutu kaivettava puhtaammaksi, jotta auton sinne sai ylipäätään väännettyä. Kerrankos sitä nyt ruudun tyhjäksi kolaa, mutta tiedossahan oli että joku toinenhan sen hyvän ruudun siitä lipastaa kun auton starttaa seuraavana päivänä liikkeelle. Ja niinhän siinä kävi. Nyt kun näitä lumitöitä on tehty niin rutkasti jo yhteen vuorokauteen, niin voimaahan piisaa ensi kesänä juoksuradalla sitten senkin edestä. Joku kaikentietävä jätkähän nyt varmaan tulis Liikuntamyllyn uumenissa kertomaan, ettei Rudishakaan tee lumitöitä. No ei tee ei, mutta eipä toimi Espoon Borzakaan puutarhurina, joten nallekarkit on siinä mielessä lähestulkoon tasan.
Loppuun kerrottakoon vielä urheiluun liittyen vammoista. Vammojahan on tarkoitus väistellä parhaan mukaan tulevaa ja tulevia kesiä silmällä pitäen. Nyt on kuitenkin viime päivien aikana täytynyt todeta, että suoritustasoa piinaa vamma, jonka vaikutuksesta lajiharjoitteluun on vielä vaikea sanoa. Playstation 2:lla on viime päivinä nimittäin viuhunut NHL2002 -peli ja pelin tuoksinassa on oikean käteni peukalon iho joutunut niin koville, että ihoon on tullut suorastaan reikä. Jos tämä rasitusvamma ei aivan estäkään "änärin" pelaamista tulevina päivinä, niin voi kuitenkin olla että joudun siirtymään korvaavien pelien pariin. Nopeasti en kuitenkaan keksi, mitä peliä peukaloni parhaiten kestäisi, joten on hyvin mahdollista että joudun pitämään jopa täyttä lepoa jossain välissä. Sitä ennen tarkoituksena on kuitenkin teipata peukalo ja hoitaa sitä mahdollisimman paljon mm. käsirasvaa käyttämällä. Tarvittaessa konsultoidaan myös fysioterapeuttia ja lääkäriä, jotta asiat saadaan kuntoon ja Toronton hurja ykkösnyrkki Kariya-Sundin-Selänne pääsee nuijimaan maaleja. Mainitaan nyt tässä kaikille uteliaille, että kakkosketjuna viilettää luonnollisesti Roberts-Nylander-Mogilny ja kolmosena Bure-S.Koivu-Lehtinen. Ja koska uteliaisuutenne ei tunnu koskaan loppuvan, voin vielä paljastaa suuren salaisuuden kakkospakkiparista. Siellähän on tällä hetkellä Karalahti-Timonen. Erittäin vahvaa toimintaa. Kaukalossa ja epäilemättä myös sen ulkopuolella.
Ensimmäinen putki muuten katkesi jo eilen päivällä. Autoa lumikasojen alta kaivaessa wanha ja luotettava sininen lastenlapio joutui kirjaimellisesti taipumaan, kun iskin lumikasoihin samalla intensiteetilla kuin Roope-setä Klondyken maisemissa. Siitä en tiedä oliko Klondykessa lunta, mutta kuokka siellä viuhui. Silloin oli suo, kuokka ja Roope. Joku on tosta jonkun muunnosväännöksenkin keksinyt. Suomalaiset taiteilijat perkele kun aina varastavat valmiita ideoita toisilta. No mutta asiaan, sanoi Juhantalo. Nimittäin auton esiinkaivaminen oli päivän lumityöt osa I. Osa II oli illalla Espoon puolella pihamaalla ja sieltä löytyi käteenkin hieman järeämpi 'peliväline'. Pelivälineestä sen verran, että sitä sanaahan voi käyttää ihan mistä vain. Ringetessä se toimii ainakin tosi hyvin, mutta myös jääkiekossa, salibandyssa, jalkapallossa, pesäpallossa, suunnistuksessa, hevospoolossa, shakissa ja uimahypyissä peliväline on mitä luonnollisin termi kun pelitapahtumia selostetaan. Joihinkin noista edellämainituista lajeista on juuri nyt hiukan hankala keksiä esimerkkiä, mutta palataan asiaan niiltä osin vaikka joskus myöhemmin. Nimittäin lumitöissä odotti vielä osa III, sillä Helsingin sydämeen - Pohjois-Haagaan - palatessa oli parkkiruutu kaivettava puhtaammaksi, jotta auton sinne sai ylipäätään väännettyä. Kerrankos sitä nyt ruudun tyhjäksi kolaa, mutta tiedossahan oli että joku toinenhan sen hyvän ruudun siitä lipastaa kun auton starttaa seuraavana päivänä liikkeelle. Ja niinhän siinä kävi. Nyt kun näitä lumitöitä on tehty niin rutkasti jo yhteen vuorokauteen, niin voimaahan piisaa ensi kesänä juoksuradalla sitten senkin edestä. Joku kaikentietävä jätkähän nyt varmaan tulis Liikuntamyllyn uumenissa kertomaan, ettei Rudishakaan tee lumitöitä. No ei tee ei, mutta eipä toimi Espoon Borzakaan puutarhurina, joten nallekarkit on siinä mielessä lähestulkoon tasan.
Loppuun kerrottakoon vielä urheiluun liittyen vammoista. Vammojahan on tarkoitus väistellä parhaan mukaan tulevaa ja tulevia kesiä silmällä pitäen. Nyt on kuitenkin viime päivien aikana täytynyt todeta, että suoritustasoa piinaa vamma, jonka vaikutuksesta lajiharjoitteluun on vielä vaikea sanoa. Playstation 2:lla on viime päivinä nimittäin viuhunut NHL2002 -peli ja pelin tuoksinassa on oikean käteni peukalon iho joutunut niin koville, että ihoon on tullut suorastaan reikä. Jos tämä rasitusvamma ei aivan estäkään "änärin" pelaamista tulevina päivinä, niin voi kuitenkin olla että joudun siirtymään korvaavien pelien pariin. Nopeasti en kuitenkaan keksi, mitä peliä peukaloni parhaiten kestäisi, joten on hyvin mahdollista että joudun pitämään jopa täyttä lepoa jossain välissä. Sitä ennen tarkoituksena on kuitenkin teipata peukalo ja hoitaa sitä mahdollisimman paljon mm. käsirasvaa käyttämällä. Tarvittaessa konsultoidaan myös fysioterapeuttia ja lääkäriä, jotta asiat saadaan kuntoon ja Toronton hurja ykkösnyrkki Kariya-Sundin-Selänne pääsee nuijimaan maaleja. Mainitaan nyt tässä kaikille uteliaille, että kakkosketjuna viilettää luonnollisesti Roberts-Nylander-Mogilny ja kolmosena Bure-S.Koivu-Lehtinen. Ja koska uteliaisuutenne ei tunnu koskaan loppuvan, voin vielä paljastaa suuren salaisuuden kakkospakkiparista. Siellähän on tällä hetkellä Karalahti-Timonen. Erittäin vahvaa toimintaa. Kaukalossa ja epäilemättä myös sen ulkopuolella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)