Se on tjänare eli tseeeeenare! Täällä sitä on Kuopiossa reilu vuorokausi jo vietetty. Hieno paikka kertakaikkiaan. Ja pari tarinaakin kerrottavaksi. Aloitetaan kisasta. Se oli vauhdikas. Kaikkihan on suhteellista. Viissataset noin 1.31, 1.22, 1.13. Kiihtyvä siis ainakin. Siinä raportti sulle Mäyrä!
Kisan jälkeen tuli kutsu toimikunnalta, antidoping-sellaiselta. Ja kun kaikki kovat nimet on luvannu julkistaa tehdyt testit kotisivuillaan (otetaan esimerkeiksi vaikkapa A-K Saarinen, V Kuitunen ja S-P Fincke), niin julkistanpa siksi tässä että testi tehtiin. Noin. Itse näytteen antaminen sujui kuin tanssi. Eihän siellä jaksanut koko päivää homehtua odottelemassa, kuten eräskin tämän kisareissun huonekaverini viime viikonloppuna... Vaihdettiin kuulumiset ja lyötiin näytteet purkkeihin. Lääkkeet ja kivennäisaineet piti kirjata ylös viimeisen viikon ajalta. Tarjosin niihin tietoihin myös, että eilen söin VR:n lihapullia ("muistaakseni kahdeksan kappaletta") ja perunamuussia, mutta sitä ei kirjattu vaikka vähintäänkin riskivetona kyseistä valintaa pitivätkin. No, mikäpä VR:ään liittyvä ei olisi riski. Monesko kerta muuten mahtaa olla, kun VR:ää täällä mollaan? Toisaalta eilinen juna oli ainakin kuusi - mieluummin kuus ja puol - minuuttia myöhässä perillä, joten haukut ovat kyllä täysin paikallaan.
Illalla käytiin Ärrällä. Pistin rahat Björgenille. Nyt se vois tiputtaa Justiinan kyydistään. Pari kilsaa näköjään jäljellä. Siellä on nyt omaisuus liossa. Ja Aikku kun voittaa Longan, niin pitkävetokin osuu. Ja voittaahan se. Kysyttiin Ärrän tädiltä myös, että onko jossain vielä avoinna olevaa kauppaa. On on. Siwa nimittäin. Missä? Meette Tulliportinkatua ja sitten siitä tänne ja tuonne ja kalakukkojen vierestä ja sitten se on Puijonkadulla siinä vanhan Mustan Pörssin takana. Nonni...siellä joo. Kiitti.
Viimeks kävin Kuopiossa vuonna 2002, joten kyllähän mä sen Mustan Pörssin muistan. Miksen muistais. Mutta Siwa löyty. Eli "Oi Kuopio - Oi Kuopio! On hallussa - On hallussa!" Nyt iske Marit, iske.
edit. Hitto...rahat meni niin niukasti, niin niukasti. Mutta Aikku toi mitalin!
edit2. Tuolla oikeassa reunassa päivittäin (?) vaihtuvat lainasanat. Tänään Bo Bennettin oiva: "Success is not in what you have, but who you are."
lauantai 27. helmikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Kupittaan kirnu
Viikonloppuna kisattiin paikalle saapuneiden urheilijoiden joukolla SM-hallikilpailut. Jotain huhuja on kuulunut, ettei kaikki ollut paikalla tai jotain semmosta... Emmää sitte tiärä. Kaikki, joilla oli raja tehtynä sai tulla paikalle ja jos joku jostain syystä ei ehtinyt määräaikaan mennessä ilmottautua niin menetetyn määräajan palauttamista voi hakea Oikeudenkäymiskaaren 31:17:n nojalla. Hyväksyttäviä syitä on mm. työsulku, lakko, sairastuminen (joo, nuha ei riitä), yleisen liikenteen pysähtyminen (joka täyttyy helposti - kiitos VR:n - mutta miten sen saakaan linkitettyä tähän asiaan on ihan neljäs juttu)...
Homman nimi oli siis se, että lauantain tonnivitoselle lähti neljä miestä. Ja mitaleja jaetaan edelleen se kolme per kisa. Ihan sama juu vaikka ois kuulkaa kaikki Suomen juoksijat Etelämantereella yhtäaikaa. Ei auta. Tai silloin ei kyllä varmaan jaeta mitaleja. Nyt sentään saatiin mitalit jakoon. Tai maaliin täytyy kyllä päästä. Siis ainakin kolmen. Yks saa jäädä matkalle. Matkaan lähdettiin ja komennon otti ensimmäisen suoran jälkeen muuan JL. Kantaan iskeytyi TSa, jota seurasivat TG ja TSu. Kolme ensimmäistä kierrosta mentiin suunnilleen tällä jaolla kierrosten (à la 170m) ollessa 28,3 28,3 28,0. Sitten JL tarjosi kärkipaikkaa muille ja tarjoukseen tarttui allekirjoittanut. Ei muuta kun höyryä pesään ja seuraava rinki 31,3. Se on tota 4.36 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vois melkein arvioida, että kyseessä on siedettävä vauhti ihan melkein kelle tahansa. Kauaa tätä iloittelua ei kestänyt, kun JL hyppäsi hetkeksi keulille vain todetakseen että neljä kierrosta=680m ennen maalia kehitti rimppakinttu-TSu valtaisan rytminvaihdon. Muut eivät tästä tosiaan hätkähtäneet, vaan antoivat kyseisen hepun jopa karata muutaman metrin verran. Pikkuhiljaa karkulainen saavutettiin ja toisiksi viimeisen kierroksen alkupuolella järjestykseksi muotoutui TG-TSa-TSu-JL. Samalla eroa alkoi syntyä pariin ensimmäiseen rakoon pronssisijan omistajan sen sijaan vaihtuessa. Näin myös edettiin maaliin asti ja sitten käytiin palkintojenjaossa ja sillä sipuli.
Sunnuntaina oli vuorossa miltei puolta lyhyempi matka eli 800 meeetriä. Tässä kilvassa oli mukana seitsemän veljestä, joista kolme oli kilvoittelemassa viime kesänä Kalevan Kisojen finaalissakin. Yksi edelliskesän finalisti lisää oli kyllä ilmottautuneissa, mutta liekö vanhaa miestä kolottanut niin, ettei viivalle tällä kertaa ollut asiaa? Paukusta irti, niin kuin sanotaan ja kohti kärkeä. Muutamat kopsautukset tulee ensimmäiseen kaarteeseen syöksyttäessä puolin sun toisin ja punapukuinen JJ nappaa piikkipaikan. Eipä tarvitse Kyllösenkään kysellä, että "missä on ZeiZei", kun kärjessä kirmaa. Allekirjoittanut hyökkää kuitenkin seuraavalla suoralla letkan vetäjäksi ja on autuaan tietämätön takana olevasta järjestyksestä. Videolta myöhemmin näkyy, että TG ja RO ovat odotusten mukaisesti ottaneet hyvät paikat heti takaa ja PJ turvallisesti joukon (ei juntusen joukon, vaan joukon eli porukan) hänniltä. Siinä välissä palloilevat siis MR, NN ja JJ. Näin edetään. 400m kärjelle 58,0 eli ei tosiaan mitään vauhdikasta ajoa. Vauhti ei aivan niin laiskalta tunnu, joten täytyy suorilla tarkkailla ettei joukkokiri ala ja asemat tipu ratkaisevasti. Kiri alkaa reilu kierros ennen maalia ja ohi säntäävät TG ja RO. Kolmantena siis kurviin ja siitä takasuoralle, mutta väleihin on ilmestynyt pari metriä itse kullakin. Loppusuoralla TG on kaukaisuudessa, RO muutaman metrin päässä eikä sijoitukset enää siitä muutu vaikka ero hieman kapenee. Neljänneksi nousee lähes ulommaista rataa kiertäen PJ. Paremmuus on ratkaistu tälläkin matkalla ja TG:stä leivotaan tuplamestari.
Kokonaisuutena homman voisi laittaa pakettiin niin, ettei viikonlopun starteissa kyllä ajoilla herkuteltu. Tosin jos selostuksia tarkemmin katsoo niin huomaa, että vauhdintappajana on toiminut allekirjoittanut. Eli valituskirjelmät kestävyysjuoksun tasosta tähän suuntaan vaan, kiitoos!
Pistetään loppuun pari lainausta, jotka tiivistävät vielä ihan kaiken.
Eric Cantona: "Jos ei heitä noppaa, ei voi saada kuutosta."
Kestokoutsin vanha ja tuttu: "Paras voittaa AINA!"
Espoonborzan kommentti: "Ei niihin mitaleihin aikaa kaiverreta..."
edit.
Ja nyt kun kommenttien makuun päästiin, niin kerrotaan vielä pari tarinaa.
1) Tallinnan hallikisat talvella 2009. Matkana 800m. Numerolappujen haku. Ensin numerolappunsa hakee matkan ykkösmies Suomessa ML. Numerolapussa lukee "Lahtio". Toisena tiskille astelee RR ja käteen lappu "Rotkirch". Seuraavina vuorossa TG ja MB, joille tarjotaan "Grandlund" ja "Bergdahl". Viimeisenä lappunsa ("Salonen") hakee allekirjoittanut ja menee istumaan katsomoon RR:n viereen ja alkaa kiinnittää numerolappua kisapaitaansa. RR:n yllättynyt huudahdus: "Saiks SÄKIN nimen (numerolappuun)?!" ... Kröhöm. Sain.
2) Etelä-Afrikan leiri talvella 2010. 9km mittainen vauhdinvaihteluharjoitus (3krt 4.00-3.40-3.20) alkamassa. Matkaan lähdössä allekirjoittanut ja TG. TG pohtii tulevaa harjoitusta ja toteaa: "Hyvä, että sä lähet mukaan, kun sit ei joudu niin koville..." No, loppu on historiaa. TG kurvaa sivuun 6km:n jälkeen ja vauhti vaan kiihtyy.
Ai mistäkö nää tuli mieleen? No siitä, kun TG sanoi palkintojenjaossa: "Ai ooks säkin täällä?!" Tarinoissa ei varsinaisesti ole mitään opetusta. Paitsi se, että RR:lle on vielä kostamatta kyseinen kommentti. I'll just bide my time.

torstai 11. helmikuuta 2010
Remedy
Tänään oli kisapäivä. Siis tentti. Kuuntelin koko aamun Iron Maidenia ja valmistauduin henkisesti. Eli heräsin niin, että ehdin hädin tuskin syödä aamupalan ennen juoksemista bussipysäkille, jotta ehdin ajoissa paikalle tenttiin. Ajoissahan on tässä varsin liukuva käsite, kun ei ne tenttitilaisuudet koskaan ala kuin aikaisintaan varttia yli. (Siis niiden 'pitäisi' alkaa tasalta, joten tässä ei oo käytössä akateeminen vartti, josta en olis tietonen. Oon yleensä aina tietonen, jos saa tulla johonkin vartin myöhemmin kun olis oletettavaa.)
Tenttieväät oli: 100g proteiinipatukka, 2 ruisleipää (becel, oltermanni, kalkkunaleike, kurkku) ja puolen litran vesipullo (, jossa vettä). Oon aina ollut sitä mieltä, että se ei oo mikään eväsretki, kun ollaan tentissä. Siispä lähinnä hävetti, kun oli eväät mukana. Ruisleivät söin kyllä vasta tentin jälkeen. Jos tässä nyt saa jotenkin puolustautua. Ja vesipulloa täytin vessassa välillä. Ihan hanasta joo, vaikka kai sen vois pöntöstäkin täyttää? Onhan sielläkin vettä.
Ihan hyvin lähti tentti käyntiin, alkuvauhti tuntu sopivalta, fiilinki oli hyvä, jalat kulki tuttuun malliin. Ei vaan, heti kärkeen näin että yhessä tehtävässä käsketään selittämään, mikä on effective remedy. Niinpä. Ei sillä, että se olis paha kysymys (vaikka oli se mulle sitäkin - valistuneen arvauksen jätin kuitenkin), mutta alko päässä saman tien soimaan Little Boots - Remedy ... Siinä sitä olikin jammailun ja hyräilyn ohessa mukava mussuttaa proteiinipatukkaa ja pohtia suomenkielisen lapsen perusoikeuksien mukaista suojaa sijoitettaessa ruotsinkieliseen sijaisperheeseen. "Muuv vail juu votsing mii, dääns vit thi enemii, hier is mai remedii, voo vo-ou vo-ou..."

maanantai 8. helmikuuta 2010
Turistaan nyt jotain
Onpa mennyt taas hetki edellisestä päivityksestä. Voi hetkihetki ja hetken retki. Runoilut sikseen. Ei tässä oikeesti tarvis mitään blogia alkaa rustaamaan. Tenttiinhän tässä tarvis lukea, tana. Tenttiin valmistautuminen on vähän kuin kasia juoksis: loppukiri on tärkein. Voittaminen on kylläkin puoli ruokaa, niin kuin sanonta sanoo, joten sekin on tässä(kin) tärkeää.
Torstaina on siis edessä valtiosääntöoikeuden tentti. Lauantaina on takana hallikauden avauskilpailu. Keskiviikkona on takana ensimmäinen visiitti 'koululle' pariin kuukauteen. Lauantaina on edessä seuraava startti hallikauden osalta. Yrittäkääpä noitten selostusten jälkeen pysyä mukana, mitä täällä tapahtuu, HÄH!
Ei mulla tässä sen kummempia ole kerrottavana. Tai voin kertoa lauantain kisasta lyhyesti. Ei ollu jänistä. Tosin aina kun Juntunen on mukana, niin se on vähän ku ois jänis. Kävin itekin kärjessä. Kurre avas pelin noin parisataa ennen maalia. Iskeydyin perään. Yritin haastaa lopussa. Pääsin 9 sadasosan päähän. Kisa oli hyvä, aika ei mikään erikoinen. Siinähän se pähkinänkuoressa.
Tänään kävin Esport Arenalla, missä näköjään teen tällä hetkellä melkein kaikki treenit. Ja sitten kävin hieronnassa. Sinne menin junalla. Esport Arenalle en menny junalla - ei sinne pääse semmosella. Junalla takasinpäin tullessa, siis hieronnasta, en voinu ostaa matkalippua. Ei ne laitteet toiminu. Ohjeet käskee menemään "toiseen eteiseen", jos ei matkakortinlukija toimi. Menin. Ei toiminu sielläkään. Kukaanmissäänmilloinkaan ei käskeny mennä kolmanteen eteiseen. Siellä ois voinut toimia. Kuka tietää. Tai ei siellä kyllä mikään ois toiminu. Valtion rautatiet ei toimi. Menomatkallakin - siis edelleen sinne hierontaan, koska Esport Arenalle ei voi mennä junalla, urpot - tsukutsuku pysähty Huopalahteen 10 minuutiksi teknisen vian takia. Just joo. Röökitauko se varmaan kuitenkin oli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)