Harjoituksia kertyy tällä hetkellä viikkoon ihan mukavasti, mutta harjoitusmuodot on aivan väärät oman lajin huomioon ottaen ja vielä kun katsotaan kalenteria, niin voidaan todeta että hommahan on ihan perseestä. Suomeksi sanottuna. Tilanne ei kesäkuun korvaavilla parantunut toivottuun suuntaan, vaan melko runsaslumisesta viime talvesta huolimatta lunta jaksoi edelleen puskea ihan tupaan saakka kesäkuun loppumetreillä. Murtumalinja kurkisteli tällä kertaa kuvissa ja käsiin lyötiin kaksi sauvaa, jotka eivät kuitenkaan ole ladullalykkimiseen tarkoitettua mallia vaan lähinnä sohvalta jääkaapille siirtymiseen käytetyt välineet. Kaupan päälle lähti vielä jalkaan vedettävä buutsi, joka pitää kesäkeleillä jalan taatusti lämpimänä, vaikkei se kai se ydintarkoitus tässä nyt olekaan...
Seuraava merkkipaalu kalenterissa on noin 2 viikon päässä odottava magneettikuvaus, joka onkin jo vuoden viides lajiaan. Ihan niin kovaa ei lyötyä voi lyödä kuin viime kuvauksen yhteydessä, ellei siellä nyt sitten näy jo pieniä vihreitä miehiä, joten jotain positiivista olisi tilauksessa herra radiologilta tällä kertaa. Siihen asti - ja toki vähän siitä eteenpäinkin - pääpainoisesti pidetään treeneissä ketju yläosasta kireällä tai yritetään lasittunut katse silmillä olla kuuntelematta kun vesijuoksun lomassa Selma kertoo muille miksei Hilma tule tänään vesijuoksemaan. Huomautettakoon, että Selma ja Hilma ovat keksittyjä nimiä, mutta kovia vesijuoksemaan ne silti on.
Kyllä se päivä vielä koittaa, kun kausikortti uimahallille umpeutuu, kun uimalaseja käytetään enää sipulin kuorimisessa, kun pyöräily tuo mieleen ennemmin Le TdF:n kuin olohuoneen nurkassa hikoilun ja kun vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Bianchin mystinen kutsu. Silloin nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne vastatuulessa viimeisen kerran. Se kerta ei ole vielä tänään, mutta se tulee. Nyt vastaan Bianchini kutsuun, nousen satulaan ja lataan kadenssin sataan.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Tippaustulokset viesteistä
Viestit saatiin juostua ja tipattua. Muutamia poisjääntejä kohteista tuli, mutta erot saatiin selville. Poisjäänniksi ei oikein voi laskea sitä, että tähän hetkeen mennessä järjestävä seura ei ole saanut miesten kävelyviestin osuusaikoja mihinkään näkyville. Kieltämättä aika avancerad tehtävä painaa sekkarista väliaikoja kaksi kertaa noin 40min kestävän suorituksen aikana. Jos nyt vielä verrataan siihen että monet viestijärjestäjät ovat saaneet osuusajat otetuksi jopa 4*300m viesteissä, niin on vähän vaikea käsittää ettei nyt tullut 17- ja 19-vuotiaiden kaseilla, eikä M ja N kävelyviesteissä mitään osuusaikoja.
Kohteissahan yllämainittu ei sentään vaikuta kuin kohteeseen "Kukkonen-Partanen-Kempas", jonka osuusajat luotettavien kävelylähteiden mukaan jakautuivat 11.43-12.09-12.25. Oikea vastaus siis olisi Kukkonen, jota tippaajista ei osannut aavistaa muut kuin Espoon Borza ja Riku. Piste jää kuitenkin oikeudenmukaisuuden vuoksi molemmilta saamatta, koska virallisia osuusaikoja ei ole saatavilla. Voittajaan tällä ei ole vaikutusta, sillä vaikka piste laskettaisiin niin kärjessä (joskin silloin jaetussa borsaan kanssa) pysyisi Zenitha, joka napsi pisteitä tasaisesti joka lajista - omasta lajistaan hiukan heikommin tosin - ja keräsikin tärkeän pisteen naisten kävelyviestistä, jossa Vasa IS:n voiton osasi aavistaa Z:n lisäksi vain ärrrä. Huikeaa kävelytietämystä.
Seuraavana tippausvuorossa lienee Kalevan Kisat, sitä odotellessa tulokset tältä viikonlopulta:
1. Zenitha 15p
2. Espoon Borza, Jari, AnneS 14p
5. Mäyrä, Heidi, ärrrä, Niinisalon Urheilutalon vahtimestareiden raati 13p
9. Ändy 12p
10. Sandra 11p
11. Säippä, Hannes 10p
13. EevaK 9p
14. Ninna, Riku 8p
16. KKKJ 7p

tiistai 5. heinäkuuta 2011
Tippaus: SM-viestit
Tippauskohteita taas tarjolla. Säännöt ovat tutut ja perinteiset, eli jos joku nimetyistä jää pois niin kohde suljetaan eikä siitä siis jaeta pisteitä. Oikeista vastauksista saa pisteen/kohde, paitsi kohteissa 4. ja 30., joissa saa miinuspisteitä niin monta kappaletta kuin oma vastaus on pielessä verrattuna oikeaan, mutta jos oma vastaus on täysin oikein niin lihoo pistepotti kuitenkin yhdellä pisteellä (eikä siis tule 0:aa, joten täysin oikeasta vastauksesta pientä lisäbonusta). Lisäksi kohteessa 20. jaetaan oikeista vastauksista 2p kaikille oikein arvanneille.
Rivejä voi jättää tähän alle kommentteihin, facebookkiin, sähköpostiin, tekstiviestillä, kirjekyyhkyllä, puhelimitse, savumerkein tai jollain muulla tavalla, kunhan ne ovat perillä ennen kuin ensimmäinen tipattava kohde käynnistyy lauantaina.
Rivin tekeminen on ilmaista ja vain yksi (1) rivi /hlö sallitaan. (Koskee myös Simo Wannasta.)
Palkinto kiinnostaa luonnollisesti kaikkia ja tällä kertaa tarjotaan maineen ja kunnian ohella kahvi+pulla tai makkara+makkara -settiä, jonka voittaja voi lunastaa Kalevan Kisojen yhteydessä.
** Palkintoihin lisätty vielä voittajalle 10euron arvoinen lahjakortti Runner's High:n palveluihin. Tsekkaa lisää www.runhigh.fi **
Tässä vielä esimerkkirivi: 1x27 1x21 21x21x 1x21x Hellsten 1 1x2 12 1x252 1
Kohteet:
1. M 4*100m 1:ViipU 2:HIFK
2. M 4*100m 1:JKU X:TuUL1 2:IfKraft
3. M 4*100m 1:HKV X:LahdA 2:EsboIF
4. Kuinka monta joukkuetta pääsee hyväksytysti maaliin finaalissa?
5. M 4*400m 1:NoormNo 2:muut
6. M 4*400m 1:TuUL1 X:JKU 2:IKFalken
7. M 4*400m 1:KurikRy X:TampPy 2:HIFK
8. M 4*400m, osuusaika 1:Välimäki X:Monni 2:Wendelin
9. M 4*800m 1:IKFalken1 2:muut
10. M 4*800m 1:HKV1 X:TampPy 2:KurikRy
11. M 4*800m 1:KarhKa X:SSU 2:TuUL
12. M 4*800m, osuusaika 1:Lahtio X:Sandells 2:Granlund
13. M 4*800m, osuusaika 1:Sundell X:Bergdahl 2:Envall
14. M 4*800m, osuusaika 1:Harjamäki X:Lehtinen 2:Nummela
15. M 4*1500m 1:IKFalken 2:muut
16. M 4*1500m 1:LahdA X:HKV 2:JKU
17. M 4*1500m 1:SjundeåIF1 X:TuUL 2:SSU
18. M 4*1500m, osuusaika 1:Manninen 2:Hamberg
19. M 4*1500m, osuusaika 1:Harjamäki X:Lehtinen 2:Nummela
20. M 4*1500m, nopein osuusaika kaikista. (NIMI!)
21. M 3*3000m kävely, osuusaika 1:Kukkonen X:Partanen 2:Kempas
22. N 4*100m 1:LahdA X:HIFK 2:JKU
23. N 4*100m 1:SSU X:HKV 2:TampPy
24. N 4*100m, pääseekö joku joukkue finaaliin yli 49,00 tuloksella? 1:Kyllä 2:Ei
25. N 4*400m 1:HKV 2:IKFalken
26. N 4*400m Juokseeko voittaja alle 3.50,00? 1:Kyllä 2:Ei
27. N 4*800m 1:IfNykn X:HKV 2:IKFalken
28. N 4*800m 1:RaisKu X:ForsSa 2:TuUL
29. N 4*800m, osuusaika 1:Z.Eriksson X:H.Eriksson 2:S.Eriksson
30. N 4*800m, kuinka monta osuusaikaa on kovempia kuin 2.12,0?
31. N 4*800m, johtaako HKV jokaisessa vaihdossa? 1:Kyllä 2:Ei
32. N 3*3000m kävely 1:OripVe 2:VasaIS

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)