maanantai 29. huhtikuuta 2013

Leiripäivitys


Leiri rullaa vauhdilla eteenpäin ja takana on jo kaksi viikkoa ns. perusrytmistä kevätharjoittelua. Tällä viikolla se tarkoitti tiistaina vauhtikestävyyttä, torstaina 200m vetoja radalla ja lauantaina 400m vetoja radalla. Ruuvia kiristellään koko ajan, mutta totta puhuen kiristämisen varaakin vielä löytyy. Saisi ainakin luvan löytyä.

Lämpö saapui Flagstaffiin jo pari päivää ennen Nickeä, joten viimeinen 1,5vkoa on saatu nauttia auringon lisäksi myös mukavista lämpötiloista harjoittelun suhteen. Tarkemmin ottaen luulisin, että päivälämmöt ovat vaihdelleet 16-22 Celsiusasteen haarukassa – tosin tänään saatettiin siitä lipsahtaa niukasti yli.

Evästauko, Grand Falls of the Little Colorado River. Eväänä Northforcen Endurance -energiapatukka.


Harjoitusten osalta oli odotettavissa, että Sandellsin saapuminen tuo lisävaihdetta tekemiseen ja siitä saatiinkin melkoinen näyte heti tiistaina, kun VK-treeni lyötiin käyntiin. Jo talvella Portugalissa sain oppia, että ennen treeniä kerrottuihin vauhteihin ei pidä luottaa alkuunkaan, vaan se on pelkkää puhetta. Silloin lähes erehdyin uskomaan, että poikien (Sandells & Manninen) sanoessa 3.30min/km he tulisivat 3.30min/km, mutta onneksi en mennyt halpaan, vaan otin 100metriä etumatkaa ja vedin ensimmäiset kaksi kilometriä 3.25 ja 3.26. Kahden kilometrin paalulla olinkin jo saanut takaa-ajajista, niistä 3.30min/km liikkuvista, seuraa. Tämän viikon tiistaina liikuttiin melko lähellä tätä, kun kerroin että sopiva aloitusvauhti kiihtyvälle voisi olla jossain 3.40:n päällä ja matkaa hiukan alkuvauhdin rauhallisuudesta riippuen voisin kerryttää 6-8km. Nicke laittoi vakionopeudensäätimensä 3.30min/km:ään heti alusta ja sainkin hakea tuulensuojaa suoraan selän takaa. Onneksi oli sentään loivaa alamäkeä…

Sedonan lämmössä hörppy vesipullosta maistuu.

Torstaina matkustettiin 700m lähemmäs merenpintaa vertikaalisesti ja kolme varttia lähemmäs Phoenixia automatkallisesti, kun vuorossa oli 200m:iä Sedonassa. Edellisviikon 10*200m /90s (sis.200m hölkkää) oli ottanut melko tiukille, joten tällä viikolla asiaan puututtiin muuttamalla kokonaisuus 2*5*200m setiksi. Palautus sama, sarjapalautus 3,5min. Nopeimmat jo laskivatkin, että jätin siis yhden Nicken vedon välistä ja puhaltelin sillä välin itseeni uutta potkua. Meno oli aivan eri luokkaa kuin edellisellä viikolla ja vedot napsuivat aavistuksen rivakampaa tahtia läpi, joten hymy oli harjoituksen jälkeen herkässä. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä.

Sykkeenmittaaja ja auringonottaja.

"Mitkä sulla on jalassa?"
- "Ai nää? Palautumiskalsarit!"

Lauantaina auton – tällä kertaa meikäläisen kuskaaman Dodgen – nokka käännettiin taas alamäkeen ja saavuttiin Arizonan viikonlopputurismin mekkaan Sedonaan toista kertaa parin päivän sisään. Sedonassa tosiaan oli muitakin viettämässä viikonloppua, mutta radalla oli hiljaista (lue: tyhjää). Nelisataset laitettiin liikkeelle tutulla sapluunalla: Niclas 10kpl, mulle niistä ensimmäiset ja viimeiset 4kpl. Sama systeemi on toiminut kohtuullisen monesti näissä vedoissa, joskin aina on pitänyt muistaa minkälaisen vetokoneen kanssa on tekemisissä: viimeisessä/-issä vedo(i)ssa selkä lähtee edestä horisonttiin. No, tällä kertaa meno oli takkuisaa alusta lähtien, joten vain supernäkö piti selän näköetäisyydellä – kosketusetäisyydestä ei puhettakaan. Ensimmäinen sarja oli sanallisesti kuvaillen ”tiukka”, joten toiseen sarjaan piti keräillä taistelutahtoa, jotta neljästä kierroksen vedosta selviäisi kunnialla. Neljä. Kierrosta. Ei kuulosta pahalta? Niinpä. Ensimmäinen veto toisesta sarjasta oli ok, toinen oli paha ja kolmannessa päätin 150m ennen loppua, että ”tää on vika” ja sain sillä kaivettua hiukan rytmiä jalkoihini. Mutta ettäkö harjoitusta noin vain muutettaisiin kesken kaiken? Ei todellakaan. 90 sekuntia intensiivistä huohotusta ja matkaan. Myönnettäköön, että huohotuksen lisäksi puolitoistaminuuttinen sisälsi tiukkaa psyykkausta ja kuulinpa korvissani Aki Nummelan äänen sanovan ”Aina sitä yhden vedon vetää…kerta kiellon päälle!”. Olisin huitaissut Akia, jos olisi ollut kosketusetäisyydellä. Viimeistä vetoa en sen enempää aio tässä muistella, mutta hengissä ollaan ja sinne se lävähti sarjan nopeimmaksi vedoksi kuitenkin. Näitä päiviä välillä tulee, mutta kyllä sitä silti toivoo että ei ikinä enää osuisi kohdalle. Kenellekään.

Nelisatasten päälle maistuu Northforcen Endurance -palautusjuoma!


Tänään viikko paketoitiin pitkällä lenkillä hiukan mäkisissä maisemissa. Hivuttavaa nousua tuntui olevan koko ajan ja onneksi nyt ei kyse ollut pelkästä tuntemuksesta, vaan Ambit tarjoilee samanlaisia fiiliksiä movescount-tiedostossa. Jotain ylämäkien määrästä kertoo sekin, että lenkkiseurueesta Sandells (juosten), Salonen (juosten), Andtbacka (pyörällä) heittämällä kovimmalle joutui viimeksi mainittu. Syynsä saattoi olla toki välineistölläkin, sillä ei Walmartista saa reilulla satasella kovin kummosta cannondalea…valintojen maailma.

Huomenna lähdetään kevyen harjoituspäivän ja hieronnan siivittämänä uuteen viikkoon. Vyötä kireemmälle!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

VRSA, Helsinki, Flagstaff

Portugalin leiri tuli läiskittyä kasaan hyvin pitkälti perussettiä tehden. Harjoitukset kulkivat ihan hyvin, vaikkei mitään suurta hehkuttamista niistä tarvitsekaan tehdä. Kelit olivat vaihtelevia, seura hyvää ja smoothiet erinomaisia - siinä se pähkinänkuoressa. Perusrunko harjoittelussa oli, että juoksin pidempää kovaa (8km kiihtyvä, 10km kova, 2*3km vedot) tiistaisin, lyhyehköjä mäkivetoja torstaisin ja tonneja maastossa lauantaisin. Juoksumäärät huitelivat jossain 60km paikkeilla ja sen ohella tuttuun tapaan oli muutamia tunteja korvaavaa harjoittelua viikoittain.

Setämies Harjamäki ja Velipoika Kempas tekemässä Portugalissa mitä parhaiten osaavat.


Portugalista saapumisen jälkeen oli suunniteltu testikymppiä Marttilan kympin yhteyteen, sillä juoksin viime vuonna samaisessa paikassa kympin startin (32.34). Tänä vuonna pitkittynyt talvi ja hiukan aikaisempi kilpailuajankohta yhdessä tekivät sen, että reitti oli luminen, mutta lähdin silti mukaan - ajatuksena tehdä ainakin kovempi harjoitus. Alkumatkalla olikin pari kilometriä sulaa asvalttia, mutta sitten peltotiekin muuttui lumipäällysteiseksi ja metsäosuudella ei ollut puhettakaan, että sulaa pintaa olisi löytynyt. Reittiä oli hiekoitettu ilmeisesti kilpailupäivän aamuna, mutta pikkukivet eivät oikein olleet pureutuneet alustaan vaan pyörivät tossun alla. Toisaalta ilman sitä hiekoitusta olisin varmaan reitillä vieläkin vetotossuillani... Kilvan jälkeen joku kanssakilpailijoista varmisti, että "Kyllähän sinäkin nastalenkkareilla juoksit tänään?" Uskon ilmeeni kertoneen vastauksen jo ennen kuin avasin suutani. Nastalenkkareilla? Kisaa? Never.

Ainiin, loppuaika tällä kertaa oli 33.52 muistaakseni, joten treenin puolellehan se kääntyi viimeistään puolimatkassa, kun metsään siirryttäessä jouduin toteamaan tilanteen toivottomuuden. Syke pysyi ylä-VK:lla, mutta anaerobiselle kynnykselle ei saanut millään työnnettyä. Hiukan auki jäi ihan tarkka kunto, mutta tärkeimmät kisat taitaa olla vasta muutaman kuukauden kuluttua, joten säästellään säästellään...

Muuten pariviikkoinen kotimaassa kului asioita järjestellessä ja työjuttuja keväisen juoksubuumin kourissa kärvistelevän Runner's High:n parissa tehden. Tylsää ei varsinaisesti ehtinyt olemaan, kun vieläpä seuraavan leirin suunnittelu ja bookkaaminen vei jonkin verran aikaa. Nythän tänne leirille on jo päästykin ja viikko on takana. Leirillä ollaan toistaiseksi kahdestaan tyttöystäväni Heidi Pappilan kanssa , mutta muutaman päivän päästä maisemiin pitäisi ilmestyä myös kotimaisen juoksutaivaan ykköstähti Nikl-ass Sandless sekä allekirjoittaneen ja viimeksimainitun valmentaja Tom Andtbacka. Leirikohteena on siis Arizonassa sijaitseva Flagstaff, korkeutta n. 2100m merenpinnan yläpuolella. Sopeutuminen on tapahtunut ehkä aavistuksen viime kertaa jouhevammin tänne ohueen ilmanalaan, vaikka sunnuntainen kiihtyvä 6km olikin melkoista tervanjuontia. Nopeasti en pysty kertomaan, milloin olisi kiihtyvässä VK:ssa aloitusvauhti ollut 4:lla alkava lukema ja hengitys tehnyt töitä hartiavoimin. Niin kauan kuin moisissa vauhdeissa pysytään VK:lla, niin ihan huonousennätyksestä ei ilmeisesti kuitenkaan voida puhua!



Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Syöty, nukuttu, päästy kiinni päivärytmiin - sitä tavallista. Viime viikolla pyörälenkillä olin törmätä kirjaimellisesti Arizonan Vapitiin, tuohon hirvien sukuun kuuluvaan otukseen. Vältin kuitenkin osuman, enkä saanut edes valokuvaa. Uskokoon siis ken tahtoo. Lisää eläinkohtaamisia tuli maanantaina, kun uskaltauduin kojoottilauman luolaan. Kyseessä oli siis jobing.com areena Glendalessa Phoenixin kupeessa ja Kojootit kohtasivat Hait San Josesta. Peli itsessään päättyi vieraiden tyylipuhtaaseen 0-4 -voittoon, mutta kokonaisuutena peli oli hieno show. Sen jenkit osaa.



Palataan tarkemmin treenien osalta, kun on jotain muutakin tullut tehtyä kuin kevyttä höhhöttelyä (termi by Joonas Harjamäki), niin on enemmän kerrottavaakin. Säiden puolesta voidaan palata asiaan, kun saadaan lämmintä keliä tänne. Ennusteiden mukaan lämpö ja Mr.Sandells saapuvat samaan aikaan ja, hyvät lukijat, se ei todellakaan ole mikään sattuma.

Koska tässä tekstissä on jo kaikki muuten linkitettykin, niin seuraavaa blogitekstiä jännityksellä odottaessanne voitte käydä tutustumassa myös uuteen Facebook-sivuun osoitteessa Espoon Borza!