lauantai 27. helmikuuta 2010

Kuulumisia Kuopiosta

Se on tjänare eli tseeeeenare! Täällä sitä on Kuopiossa reilu vuorokausi jo vietetty. Hieno paikka kertakaikkiaan. Ja pari tarinaakin kerrottavaksi. Aloitetaan kisasta. Se oli vauhdikas. Kaikkihan on suhteellista. Viissataset noin 1.31, 1.22, 1.13. Kiihtyvä siis ainakin. Siinä raportti sulle Mäyrä!

Kisan jälkeen tuli kutsu toimikunnalta, antidoping-sellaiselta. Ja kun kaikki kovat nimet on luvannu julkistaa tehdyt testit kotisivuillaan (otetaan esimerkeiksi vaikkapa A-K Saarinen, V Kuitunen ja S-P Fincke), niin julkistanpa siksi tässä että testi tehtiin. Noin. Itse näytteen antaminen sujui kuin tanssi. Eihän siellä jaksanut koko päivää homehtua odottelemassa, kuten eräskin tämän kisareissun huonekaverini viime viikonloppuna... Vaihdettiin kuulumiset ja lyötiin näytteet purkkeihin. Lääkkeet ja kivennäisaineet piti kirjata ylös viimeisen viikon ajalta. Tarjosin niihin tietoihin myös, että eilen söin VR:n lihapullia ("muistaakseni kahdeksan kappaletta") ja perunamuussia, mutta sitä ei kirjattu vaikka vähintäänkin riskivetona kyseistä valintaa pitivätkin. No, mikäpä VR:ään liittyvä ei olisi riski. Monesko kerta muuten mahtaa olla, kun VR:ää täällä mollaan? Toisaalta eilinen juna oli ainakin kuusi - mieluummin kuus ja puol - minuuttia myöhässä perillä, joten haukut ovat kyllä täysin paikallaan.

Illalla käytiin Ärrällä. Pistin rahat Björgenille. Nyt se vois tiputtaa Justiinan kyydistään. Pari kilsaa näköjään jäljellä. Siellä on nyt omaisuus liossa. Ja Aikku kun voittaa Longan, niin pitkävetokin osuu. Ja voittaahan se. Kysyttiin Ärrän tädiltä myös, että onko jossain vielä avoinna olevaa kauppaa. On on. Siwa nimittäin. Missä? Meette Tulliportinkatua ja sitten siitä tänne ja tuonne ja kalakukkojen vierestä ja sitten se on Puijonkadulla siinä vanhan Mustan Pörssin takana. Nonni...siellä joo. Kiitti.
Viimeks kävin Kuopiossa vuonna 2002, joten kyllähän mä sen Mustan Pörssin muistan. Miksen muistais. Mutta Siwa löyty. Eli "Oi Kuopio - Oi Kuopio! On hallussa - On hallussa!" Nyt iske Marit, iske.

edit. Hitto...rahat meni niin niukasti, niin niukasti. Mutta Aikku toi mitalin!

edit2. Tuolla oikeassa reunassa päivittäin (?) vaihtuvat lainasanat. Tänään Bo Bennettin oiva: "Success is not in what you have, but who you are."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti