tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vesipalloa

Erittäin raikasta tiistai-iltaa teille kaikille! Vähän tässä maiskuttelen viinikumia suussa ja yritän saada jonkinnäköisen blogitekstin solmittua rusettiin. Ainahan sitä jonkun tarinan vääntää luettavaksi, johan Tuomas 'Sepi' Seppänenkin päivitti facebookissa että "Ei voi muuta sanoo ku et on ollu vähän kaikenlaista ja monenmoista! Päivitän blogia kun tulee jotain kerrottavaa!" ... Niinpä. Aina se ei siis tarkoita, että olisi jotain kerrottavaa, vaikka paljon olisikin sattunut. Ainakaan heittopiireissä - osa tarinoista kun on siellä väkisinkin julkaisukelvottomia.

Tämän viikon elän hieman poikkeusrytmissä täällä leirillä. Ei, en herää aamuviideltä ja sillä lailla, vaikka sitä nyt joku siellä varmasti vakavissaan miettiikin.. rytminmuutos tarkoittaa lähinnä sitä, että perinteinen tiistain VK-harjoitus lipsahti jo eilen, tosin fiiliksessä oli rahtunen naheutta hyvän luiston sijaan, ja torstaiset lyhykäiset vedot aikaistuvat myös päivällä ja ovat täten vuorossa huomenna. Setti on sama kuin toissaviikolla eli 2*5*200m, joskin palautusta on nyt hieman annettu lisää. Antaa läskin välillä vähän lepuuttaakin.

Tämä päivien vaihtelu tarkoitti siis käytännössä sitä, että tänään (blogi)tiistaina oli kevyt päivä ja vieläpä "poissa jaloilta" eli harjoituksiin ei sisältynyt juoksua ollenkaan. Aamulla tein cross-traineria, venyttelyä sekä jumppaa ja illalla olikin sitten vuorossa vesijuoksua ulkoaltaan raikkaassa vedessä. Aika useinhan kyseisessä ulkoaltaassa saa vesijuosta ihan yksinään tai korkeintaan pari henkilöä on uimassa taikka tekemässä pellehyppyjä. Iltaisin saattaa opiskelijoita olla viettämässä aikaa altaan ympäristössä, mutta itse altaassa on rauhallista. Nyt saavutaankin tämän blogitekstin ehdottomaan kliimaksiin, kun kerron, että tänään näin ei ollutkaan. Jo saapuessani paikalle havaitsin vesipallomaalien olevan pahaenteisesti esillä ja paikalla oli muutenkin aivan liikaa porukkaa normaalitilanteeseen nähden. Hyppäsin kuitenkin altaaseen ja vähitellen kävi entistä selvemmäksi että kohta on pari joukkueellista yliopiston vesipalloilijoita altaassa. Ja niinhän siinä kävi että pallot alkoivat lennellä, kun 32 henkilöä aloitti harjoitukset. Miesten joukkuetta oli tällä kertaa saapunut koutsaamaan joku Etelä-Afrikan vesipalloilun suuruus ja hän saikin joukolta reippaat aplodit. Ehdottomasti niiden arvoinen, vaikka itseltäni menikin hiukan ohi, että oliko kyseinen heppu pelannut 200 maaottelua Etelä-Afrikan paid...siis simmareissa vai kenties 200 pääsarjaottelua urallaan vai oliko hänen uimataitonsa kenties 200 metriä. 200:n mies kuitenkin. Pienet sille!

Yllättävän siististi pallot loppujen lopuksi lentelivät ja sain treenini tehtyä laitaa pitkin polskutellen ja häivyin pois tieltä. Olisin toki jäänyt mukaan harjoituksiin, mutta näyttöni vesipallo-osaamisestani ei ilmeisesti ollut riittävä. Ai millaisenko taidonnäytteen annoin? No tietysti verbaalisen, sillä tokaisin seuraavasti: "Juu nou, vii häv greit wooter poulou pleijers in finländ tuu... duu juu häppen tu nou paavo lipponen oor vesa-matti loiri pörhäps?" ... Ei ollu vissiin Pave ja Vesku tämän pallonpuoliskon kuumimmat vesipallonimet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti