Running

If you love it like I love it. And you feel what I feel inside. If you want it like I want it.

Useampi kuukausi on vilahtanut ohi blogin päivittymättä kertaakaan. Taas. Ketään muuta ei voi taaskaan syyttää kuin allekirjoittanutta, mutta syyttävä sormi osoittaa vasempaan nilkkaan - kaiken pahan alkuun ja juureen. Heinäkuun alussa otin edellisen kerran juoksuaskelia ja seuraava kerta ei vielä toistaiseksi ole tiedossa. Tie on jälleen kerran ollut pitkä, kivinen ja raskas, mutta selkäpiissä kytee tunne siitä, että kohta alkaa taas kirkastua. Niinhän sitä sanotaan, että yö on pimein juuri ennen aamunkoittoa.

Kesän 2011 telaluun rasitusmurtuma ja vaivaa seurannut tähystysoperaatio olivat jo taaksejäänyttä elämää, kun sukelsin uuteen kisakauteen täynnä kahdeksansadan metrin luottavaisuutta. Saksassa juostun kauden kotimaisen kärkiajan (1.50,28) jälkeen iski pieni sairastelu, mutta kesäkuussa pääsin Götanmaalla vielä hiukan parantamaan (1.50,00). Sen jälkeen suunnitelma oli ottaa pari viikkoa ns. perusharjoittelua, jotta loppukesän kilpailuissa riittäisi potkua. Olihan kisakuntoa jo haettu alkukesään, sairastelu syönyt osan voimista ja Helsingin EM-kilpailuiden tulosraja jäänyt saavuttamatta. Kaksiviikkoinen sujuikin hyvin ja pääsin vielä polkaisemaan kerran vielä numerolappu rinnassa etelänaapurin puolella, mutta sitten loppui juoksut aivan kuin kananlento, lyhyeen ja äkisti.

Nilkkakipu tuli erittäin nopeasti ja paheni sitäkin nopeammin. Kävelemisestä tuli parissa päivässä linkuttamista. Kyynärsauvat oli otettava käyttöön, vaikka kuvien perusteella jalassa ei ollut kuin lievää ödeemaa. Joten se niistä "magneetti näyttää kaiken heti" -jutuista. Ei näytä. Uusi kuvaus päätettiin ottaa reilun kuukauden kuluttua ja tähän väliaikaan kuului reilu kolme viikkoa kyynärsauvoittelua, korvaavaa harjoittelua erittäin paljon soveltaen ja kilpailujen seuraamista katsomon puolelta. Toiveet radalle pääsystä ja Kalevan Kisoihin ehtimisestä elivät kuitenkin vielä uusintakuvaukseen saakka. Elokuun toisella viikolla kuitenkin jysäytettiin kuvien tuloksena sellainen miekka selkään, että Chuck Norrisillakin olisi tehnyt tiukkaa: telaluun refraktuura eli edellisen rasitusmurtuman uusiutuminen. Ja kyllä, riittää myös ne jutut "murtumalinja kun kerran paranee, niin ei uusiudu ikinä". Tell me about it?

Sen jälkeisestä parista kuukaudesta on yllättävän vähän kerrottavaa. Kyynärsauvoja ei alkuun tarvittu, kiputuntemuksia kun ei ollut lainkaan. Voi sanoa, että lääkärit kautta Euroopan antoivat mielipiteitään tilanteen korjaamiseksi. Siitä iso kiitos Dr. Akille ja Dr. Ilelle, jotka kävivät keskusteluja keskenään ja keräsivät tietoa. Ja toivottavasti tekivät ratkaisun, joka auttaa lopullisesti. Jalka nimittäin tähystettiin toistamiseen melko historiallisena päivänä, syyskuun 11:ntenä. Telaluun takaosasta poistettiin nk. Stiedan prosessia eli kansankielisestä ilmaistuna hyvin pitkälti kai "turhaa luuta". Samalla lähti myös kokonaisuudessaan menemään kyseinen rasitusmurtumalinja, joten nyt voi sanoa, että samaan paikkaan ei murtumalinjaa enää muodostu. Luuta lähti 'pisimmästä' kohdasta noin 1,2cm, mutta valitettavasti en tätä laihdutusleikkausta vaa'alla huomannut. Ehkä se korvautui sohvalla maatessa jollain muulla.

Leikkauksen jälkeiset viikot ovat sisältäneet pleikanpeluun ohella vähitellen kevyttä harjoittelua mm. kuntopyörällä ja altaassa sekä luonnollisesti jumppaa nilkan ja pohkeen vahvistamiseksi. Aivan uusi koipi ei vielä ole, eikä ihan entisensäkään, joskin on sanottava, että entistä en edes kokonaisuudessaan halua takaisin. Turvotus alkaa olla hävinnyt, eikä verenpurkaumaa ole ainakaan silminnähtävästi esillä enää. Juoksun aloittaminen on mielessä päivittäin, mutta ostin kaupasta ison pussillisen malttia ja jaksan vielä odottaa hiukan.

Muutama on kysynyt, miten on motivaation laita parin vaikean kesän jälkeen. Vastaus on ollut yksinkertainen. Kahden edellisen kevään hyvän kunnon jäljiltä on helppo sanoa, että tiedän ettei parhaat tulokseni ole vielä juostu. Nyt on vain kyse sen entisen ja entistäkin paremman kunnon rakentamisesta. Tie on vasta alussa, matka pitkä ja työtä paljon tehtävänä, mutta vielä se palkkapäiväkin kurkistaa jonain päivänä esiin. Sitä odotellessa toivon, että mahtava kannustus ja eteenpäin potkiminen jatkuu kaikilta tutuilta ja tuntemattomiltakin. Tuntuu siltä, että kaikki tehdyt korvaavat harjoitukset maksavat vielä joskus takaisin - korkojen kera.

If you feel it say: Hell yeah