Sitä tikulla silmään ...

... joka vanhoja muistelee. Vaikka tikusta meinasikin tulla jo silmään eilen Espoo-rasteille hölkkäillessäni, niin kaivellaan nopeasti lisää ja luodaan pikakatsaus viime kauteen. Eli näin:

Vauhti parani ja kulku koveni tasaisesti heinäkuulle asti ja suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun oli tarkoitus räjäyttää iso pommi (Lapinlahden eliittikisat, give or take week or two), niin paras vire tuntui katoavan ja menosta tuli halutonta ja hiukan väkinäistäkin. Kalevan kisoista tuli silti kotiin pari lättyä, jotka lämmittivät toki suuresti mieltä - etenkin tonnivitosen hopeinen laatta, sillä vaikka kisassa Mika Lehtimäen sanoja lainatakseni "jaettiin ässäpakka Salosen käteen", niin jotenkin en etukäteen laskenut että kakkospallille kipuaminen olisi palkintojenjaossa edessä. Se oli taktiikalla kuin taktiikalla paras sijoitus, mitä jaossa tavallisten kuolevaisten porukalle oli tällä kertaa jaossa, sillä Niclas oli ... noh, i en klass för sig.

Kuva: Aapo Laiho

Kalevan kisojen jälkeen tuli kisailtua ahkerasti, mutta tulokset - ja elokuulla valitettavan usein myös kelit - olivat vähän sinnepäin. Tuli 1.50-1.52 aikoja sieltä sun täältä, onneksi myös palkintorahoja joitain jenejä tilille ja parit reissut niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Elokuun loppupuolella päätettiin kurkata verikokeita ja katsoa mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään. Tuloksia tuli verikokeiden osalta nopeasti ja mitään hälyttävää ei näkynyt. Pari päivää ennen Ruotsi-ottelua tarjoiltiin loput tulokset ja Olympiakomitean vastaava lääkäri Harri Hakkarainen tulkitsi arvoista ja keuhkoäänistä aina vaan muodissa pysyvän mykoplasman jylläävän ja tilan muistuttavan keuhkoputkentulehdusta. Ruotsi-ottelusta selvittiin ja kausi päättyi tilanteeseen nähden tyydyttävällä tavalla vielä 1.50-alkuiseen. Päällimmäinen fiilis Tukholman rypistyksen jälkeen olikin helpotus siitä, että kausi oli ohi. Oli mahtavaa kilpailla täysi kisakausi taas parin vuoden tauon jälkeen, mutta viimeinen reilu kuukausi oli sellaista tervanjuontia, että alkoi maku jo mennä kilpailemisestakin...

Ruotsi-ottelun kiihdytystä, Rohlén ampuu liikkeelle kuin tykin suusta - odotetusti.

"Hakkaraisen coctail" -nimellä tunnettava lääkitys lyötiin kortisoneineen ja antibiootteineen päälle heti Ruotsi-ottelun jälkeen ja nappia meni naamaan neljän viikon ajan tasaiseen tahtiin. Siihen vielä kylkiäisiksi yksi kausiflunssa, niin kyllä tiesi kuunvaihteessa treenejä aloitellessa olevansa kuopassa - ja melko syvällä.

Nyt on harjoituskautta takana pari kokonaista viikkoa ja toisen viikon fiilis olikin jo huomattavasti ensimmäisen rämpimistä parempi. Vaikka ensimmäisellä viikolla valitellessani heikkoa kulkua Liikuntamyllyssä Joona-Ville Heinälle sainkin kannustuksen sanat: "Toinen viikko on vielä pahempi...", niin on todettava, että tällä(kään) kertaa Joona ei ollut oikeassa. Onneksi.

Harjoitukset koostuvat tällä hetkellä juoksun osalta päätreeneistä pätkitty-VK, 3*(5min reipasta, 3-4min kovaa, 2min hölkkää) sekä määräintervalli mäkeen (2*6*45-50s mäkeen /hölkkä alas /4-5min). Lisäksi yhtenä päivänä viikossa helppoa nopeampaa juoksua (10*100m /1min) ja lenkkeilyä sekä verryttelyjä. Punttikäyntejä tulee viikkoon kaksi kappaletta, samoin keskivartalojumppia. Näiden lisäksi vielä muutama harjoitus korvaavilla lajeilla (toistaiseksi lähinnä uinti/vesijuoksu, jatkossa kenties myös pyörä ja hiihto), niin siinähän se viikko alkaakin olla. Tällä hetkellä rakennetaan siis sitä kuuluisaa harjoituspohjaa ja vaikka pieni periaatteellinen ratkaisu tehtiinkin, että harjoittelussa huomioidaan paremmin voima-/nopeusosasto, niin kyllähän tämä yleismeno alkaa määrien ja sisällön puolesta olla sitä kuuluisaa "donkey training":a... Termin sisältö jääköön lukijan pääteltäväksi.

Palaillaan taas asiaan. Ei kai tästä päivitystahtia voi enää harventaa, joten koitetaan vetää toiseen suuntaan. Koitetaan.

Näillä eväillä sitä palautuu donkey trainingistakin. Erityisesti Northforcen uuden Heran kokeileminen on mielenkiintoista!