Askelluksen tsekkailua lenkin lomassa. |
Ajatuksena onkin ollut ottaa mukaan täyden painon juoksua niin, että samalla pitää AlterG:llä juostavat harjoitukset rinnalla ja niissä keventää painoa 25-40%, jotta kevennys on riittävän tuntuva ja juoksumäärää saa kokonaisuudessaan nostettua. Toisena vaihtoehtonahan olisi kai yrittää päästä AlterG:llä mahdollisimman lähelle omaa painoa ja näin päästä lähelle normaalia juoksua, mutta olen itse - kyllä, ahneena - lähtenyt optimoimaan juoksumäärää, samalla kuitenkin totutellen tavalliseen juoksuun. Hyvänä puolena voi ainakin mainita sen, että nyt kun pohkeet ovat lievästi sanottuna ottaneet itseensä rasituksesta, niin AlterG:llä on päässyt kontrolloimaan kuormaa ja huonompina päivinä onkin voinut ottaa kuormasta pois jopa 40%, jotta pohkeet selviävät helpommalla. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että suunnitelma ja toteutus ovat toimineet kohtuullisen hyvin, mutta tässä vaiheessa kuntoutusta ei kannata hirveästi vielä nuolaista... Sitten kun alkaa aamuisin päästä sängystä liikkeelle ennen nilkkaa herättävää ja pohkeita avaavaa jumppaa ja hierontaa, niin aletaan varmaan olla vähitellen voiton puolella. Kohtuullisen hyvällä omallatunnolla voi sanoa, että se päivä ei muuten ole ihan oven takana vielä, vaikka kyllä sitä yllättävänkin kipeillä pohkeilla pääsee aamuisin jääkaapille asti, kun on tarpeeksi nälkä...
AlterG-matolle asettautumista ja kalibrointia Omasairaalan tiloissa Huopalahdessa.
Jatkon osalta suunnitelmana on pitää AlterG-settejä edelleen mukana viikoittain, jotta kuormaa saa tasoitettua tarpeen mukaan ja juoksutuntumaa saa ajettua sisään. Vaikka tähän asti ihan positiivisissa merkeissä onkin edetty, niin täytyy muistaa, että ensimmäisistä juoksuaskeleista AlterG:llä on nyt kulunut vasta alle kolme viikkoa ja täyden painon hölkät tulivat mukaan reilu viikko sitten. Jos pohkeet alkavat tottua taas tähän touhuun, jota juoksuksikin kutsutaan, niin vähitellen on myös paikallaan kasvattaa vauhteja juoksussa - AlterG:llä kun maksimivauhti on 19,2km/h, joten 18,7s/100m kovempaa ei juuri ole tullut laukattua! Kaikki kuitenkin aikanaan, pysytään tutkalla!
Every good movie has happy endinggg...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti