Videoklippiä bloginälkään

Blogitauko venyy ja venyy, mutta lähipäivinä hiukan kertausta alkukesän kisailuista tulossa ja samalla katsaus tulevaan... Sitä odotellessa voi katsella tästä videota ja tykätä sivusta facebookissa:

https://www.facebook.com/espoonborza800

Leiripäivitys

Leiri rullaa vauhdilla eteenpäin ja takana on jo kaksi viikkoa ns. perusrytmistä kevätharjoittelua. Tällä viikolla se tarkoitti tiistaina vauhtikestävyyttä, torstaina 200m vetoja radalla ja lauantaina 400m vetoja radalla. Ruuvia kiristellään koko ajan, mutta totta puhuen kiristämisen varaakin vielä löytyy. Saisi ainakin luvan löytyä.

Lämpö saapui Flagstaffiin jo pari päivää ennen Nickeä, joten viimeinen 1,5vkoa on saatu nauttia auringon lisäksi myös mukavista lämpötiloista harjoittelun suhteen. Tarkemmin ottaen luulisin, että päivälämmöt ovat vaihdelleet 16-22 Celsiusasteen haarukassa – tosin tänään saatettiin siitä lipsahtaa niukasti yli.

Evästauko, Grand Falls of the Little Colorado River. Eväänä Northforcen Endurance -energiapatukka.

Harjoitusten osalta oli odotettavissa, että Sandellsin saapuminen tuo lisävaihdetta tekemiseen ja siitä saatiinkin melkoinen näyte heti tiistaina, kun VK-treeni lyötiin käyntiin. Jo talvella Portugalissa sain oppia, että ennen treeniä kerrottuihin vauhteihin ei pidä luottaa alkuunkaan, vaan se on pelkkää puhetta. Silloin lähes erehdyin uskomaan, että poikien (Sandells & Manninen) sanoessa 3.30min/km he tulisivat 3.30min/km, mutta onneksi en mennyt halpaan, vaan otin 100metriä etumatkaa ja vedin ensimmäiset kaksi kilometriä 3.25 ja 3.26. Kahden kilometrin paalulla olinkin jo saanut takaa-ajajista, niistä 3.30min/km liikkuvista, seuraa. Tämän viikon tiistaina liikuttiin melko lähellä tätä, kun kerroin että sopiva aloitusvauhti kiihtyvälle voisi olla jossain 3.40:n päällä ja matkaa hiukan alkuvauhdin rauhallisuudesta riippuen voisin kerryttää 6-8km. Nicke laittoi vakionopeudensäätimensä 3.30min/km:ään heti alusta ja sainkin hakea tuulensuojaa suoraan selän takaa. Onneksi oli sentään loivaa alamäkeä…

Sedonan lämmössä hörppy vesipullosta maistuu.

Torstaina matkustettiin 700m lähemmäs merenpintaa vertikaalisesti ja kolme varttia lähemmäs Phoenixia automatkallisesti, kun vuorossa oli 200m:iä Sedonassa. Edellisviikon 10*200m /90s (sis.200m hölkkää) oli ottanut melko tiukille, joten tällä viikolla asiaan puututtiin muuttamalla kokonaisuus 2*5*200m setiksi. Palautus sama, sarjapalautus 3,5min. Nopeimmat jo laskivatkin, että jätin siis yhden Nicken vedon välistä ja puhaltelin sillä välin itseeni uutta potkua. Meno oli aivan eri luokkaa kuin edellisellä viikolla ja vedot napsuivat aavistuksen rivakampaa tahtia läpi, joten hymy oli harjoituksen jälkeen herkässä. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä.

Sykkeenmittaaja ja auringonottaja.

"Mitkä sulla on jalassa?"

- "Ai nää? Palautumiskalsarit!"

Lauantaina auton – tällä kertaa meikäläisen kuskaaman Dodgen – nokka käännettiin taas alamäkeen ja saavuttiin Arizonan viikonlopputurismin mekkaan Sedonaan toista kertaa parin päivän sisään. Sedonassa tosiaan oli muitakin viettämässä viikonloppua, mutta radalla oli hiljaista (lue: tyhjää). Nelisataset laitettiin liikkeelle tutulla sapluunalla: Niclas 10kpl, mulle niistä ensimmäiset ja viimeiset 4kpl. Sama systeemi on toiminut kohtuullisen monesti näissä vedoissa, joskin aina on pitänyt muistaa minkälaisen vetokoneen kanssa on tekemisissä: viimeisessä/-issä vedo(i)ssa selkä lähtee edestä horisonttiin. No, tällä kertaa meno oli takkuisaa alusta lähtien, joten vain supernäkö piti selän näköetäisyydellä – kosketusetäisyydestä ei puhettakaan. Ensimmäinen sarja oli sanallisesti kuvaillen ”tiukka”, joten toiseen sarjaan piti keräillä taistelutahtoa, jotta neljästä kierroksen vedosta selviäisi kunnialla. Neljä. Kierrosta. Ei kuulosta pahalta? Niinpä. Ensimmäinen veto toisesta sarjasta oli ok, toinen oli paha ja kolmannessa päätin 150m ennen loppua, että ”tää on vika” ja sain sillä kaivettua hiukan rytmiä jalkoihini. Mutta ettäkö harjoitusta noin vain muutettaisiin kesken kaiken? Ei todellakaan. 90 sekuntia intensiivistä huohotusta ja matkaan. Myönnettäköön, että huohotuksen lisäksi puolitoistaminuuttinen sisälsi tiukkaa psyykkausta ja kuulinpa korvissani Aki Nummelan äänen sanovan ”Aina sitä yhden vedon vetää…kerta kiellon päälle!”. Olisin huitaissut Akia, jos olisi ollut kosketusetäisyydellä. Viimeistä vetoa en sen enempää aio tässä muistella, mutta hengissä ollaan ja sinne se lävähti sarjan nopeimmaksi vedoksi kuitenkin. Näitä päiviä välillä tulee, mutta kyllä sitä silti toivoo että ei ikinä enää osuisi kohdalle. Kenellekään.

Nelisatasten päälle maistuu Northforcen Endurance -palautusjuoma!

Tänään viikko paketoitiin pitkällä lenkillä hiukan mäkisissä maisemissa. Hivuttavaa nousua tuntui olevan koko ajan ja onneksi nyt ei kyse ollut pelkästä tuntemuksesta, vaan Ambit tarjoilee samanlaisia fiiliksiä movescount-tiedostossa. Jotain ylämäkien määrästä kertoo sekin, että lenkkiseurueesta Sandells (juosten), Salonen (juosten), Andtbacka (pyörällä) heittämällä kovimmalle joutui viimeksi mainittu. Syynsä saattoi olla toki välineistölläkin, sillä ei Walmartista saa reilulla satasella kovin kummosta cannondalea…valintojen maailma.

Huomenna lähdetään kevyen harjoituspäivän ja hieronnan siivittämänä uuteen viikkoon. Vyötä kireemmälle!

VRSA, Helsinki, Flagstaff

Portugalin leiri tuli läiskittyä kasaan hyvin pitkälti perussettiä tehden. Harjoitukset kulkivat ihan hyvin, vaikkei mitään suurta hehkuttamista niistä tarvitsekaan tehdä. Kelit olivat vaihtelevia, seura hyvää ja smoothiet erinomaisia - siinä se pähkinänkuoressa. Perusrunko harjoittelussa oli, että juoksin pidempää kovaa (8km kiihtyvä, 10km kova, 2*3km vedot) tiistaisin, lyhyehköjä mäkivetoja torstaisin ja tonneja maastossa lauantaisin. Juoksumäärät huitelivat jossain 60km paikkeilla ja sen ohella tuttuun tapaan oli muutamia tunteja korvaavaa harjoittelua viikoittain.

Setämies Harjamäki ja Velipoika Kempas tekemässä Portugalissa mitä parhaiten osaavat.

Portugalista saapumisen jälkeen oli suunniteltu testikymppiä Marttilan kympin yhteyteen, sillä juoksin viime vuonna samaisessa paikassa kympin startin (32.34). Tänä vuonna pitkittynyt talvi ja hiukan aikaisempi kilpailuajankohta yhdessä tekivät sen, että reitti oli luminen, mutta lähdin silti mukaan - ajatuksena tehdä ainakin kovempi harjoitus. Alkumatkalla olikin pari kilometriä sulaa asvalttia, mutta sitten peltotiekin muuttui lumipäällysteiseksi ja metsäosuudella ei ollut puhettakaan, että sulaa pintaa olisi löytynyt. Reittiä oli hiekoitettu ilmeisesti kilpailupäivän aamuna, mutta pikkukivet eivät oikein olleet pureutuneet alustaan vaan pyörivät tossun alla. Toisaalta ilman sitä hiekoitusta olisin varmaan reitillä vieläkin vetotossuillani... Kilvan jälkeen joku kanssakilpailijoista varmisti, että "Kyllähän sinäkin nastalenkkareilla juoksit tänään?" Uskon ilmeeni kertoneen vastauksen jo ennen kuin avasin suutani. Nastalenkkareilla? Kisaa? Never.

Ainiin, loppuaika tällä kertaa oli 33.52 muistaakseni, joten treenin puolellehan se kääntyi viimeistään puolimatkassa, kun metsään siirryttäessä jouduin toteamaan tilanteen toivottomuuden. Syke pysyi ylä-VK:lla, mutta anaerobiselle kynnykselle ei saanut millään työnnettyä. Hiukan auki jäi ihan tarkka kunto, mutta tärkeimmät kisat taitaa olla vasta muutaman kuukauden kuluttua, joten säästellään säästellään...

Muuten pariviikkoinen kotimaassa kului asioita järjestellessä ja työjuttuja keväisen juoksubuumin kourissa kärvistelevän Runner's High:n parissa tehden. Tylsää ei varsinaisesti ehtinyt olemaan, kun vieläpä seuraavan leirin suunnittelu ja bookkaaminen vei jonkin verran aikaa. Nythän tänne leirille on jo päästykin ja viikko on takana. Leirillä ollaan toistaiseksi kahdestaan tyttöystäväni Heidi Pappilan kanssa , mutta muutaman päivän päästä maisemiin pitäisi ilmestyä myös kotimaisen juoksutaivaan ykköstähti Nikl-ass Sandless sekä allekirjoittaneen ja viimeksimainitun valmentaja Tom Andtbacka. Leirikohteena on siis Arizonassa sijaitseva Flagstaff, korkeutta n. 2100m merenpinnan yläpuolella. Sopeutuminen on tapahtunut ehkä aavistuksen viime kertaa jouhevammin tänne ohueen ilmanalaan, vaikka sunnuntainen kiihtyvä 6km olikin melkoista tervanjuontia. Nopeasti en pysty kertomaan, milloin olisi kiihtyvässä VK:ssa aloitusvauhti ollut 4:lla alkava lukema ja hengitys tehnyt töitä hartiavoimin. Niin kauan kuin moisissa vauhdeissa pysytään VK:lla, niin ihan huonousennätyksestä ei ilmeisesti kuitenkaan voida puhua!

Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Syöty, nukuttu, päästy kiinni päivärytmiin - sitä tavallista. Viime viikolla pyörälenkillä olin törmätä kirjaimellisesti Arizonan Vapitiin, tuohon hirvien sukuun kuuluvaan otukseen. Vältin kuitenkin osuman, enkä saanut edes valokuvaa. Uskokoon siis ken tahtoo. Lisää eläinkohtaamisia tuli maanantaina, kun uskaltauduin kojoottilauman luolaan. Kyseessä oli siis jobing.com areena Glendalessa Phoenixin kupeessa ja Kojootit kohtasivat Hait San Josesta. Peli itsessään päättyi vieraiden tyylipuhtaaseen 0-4 -voittoon, mutta kokonaisuutena peli oli hieno show. Sen jenkit osaa.

Palataan tarkemmin treenien osalta, kun on jotain muutakin tullut tehtyä kuin kevyttä höhhöttelyä (termi by Joonas Harjamäki), niin on enemmän kerrottavaakin. Säiden puolesta voidaan palata asiaan, kun saadaan lämmintä keliä tänne. Ennusteiden mukaan lämpö ja Mr.Sandells saapuvat samaan aikaan ja, hyvät lukijat, se ei todellakaan ole mikään sattuma.

Koska tässä tekstissä on jo kaikki muuten linkitettykin, niin seuraavaa blogitekstiä jännityksellä odottaessanne voitte käydä tutustumassa myös uuteen Facebook-sivuun osoitteessa Espoon Borza!

Uusi leiripaikka

Tervehdys täältä keväisten tuulenvireiden Portugalista! Leiriä on kulunut neljä päivää ja vähitellen alkaa löytyä ainakin sopiva päiväunirytmi jos ei muuta. Tällä kertaa leiripaikkana toimii Vila Real de Santo Antonio ja onhan se vaihtelua ainaiseen Monte Gordoon, joka sijaitsee kuitenkin 2,5km:n päässä. Tällainenkin pieni muutos tuntuu tuovan uutta kuvakulmaa samoihin mestoihin - tai sitten kaikki johtuu vain majoituspaikkana toimivan Mäyränpesän uutuudenviehätyksestä. Sen verran täytyy mainostaa, että Mäyrä on kyllä ylittänyt itsensä, sillä kuvittelin saapuvani keskeneräiselle rakennustyömaalle, mutta saavuinkin lähes asumiskelpoiseen hökkeliin... Vitsi vitsinä, on täällä ihan hyvin asiat: netti rullaa ja suihkussakin sain kerran käydä. Kylmällä vedellä.

Harjoitukselliselta puolelta viime viikkoon kuului lähinnä hiihtoa ja parit VK-treenit matolla juosten. Se olikin sellainen yhdistettyä hiihtoloma/ylimenokausi vahvasti sujuneen sairastelujakson päälle. Tukholman reissun oksennussettiä kun seurasi poskiontelontulehdus ja sitä alkaakin olla sairastelukiintiö tältä vuodelta täynnä. Vuodenvaihteesta alkanut kristoffertaxfreemäinen röhiminen on tosin edelleen käynnissä. Taidan tehdä siitä tavaramerkin.

Tästä hetkestä aika jämpti kaksi viikkoa mennään täällä perusharjoittelun merkeissä ja sitten palataan hetkeksi Suomeen ennen seuraavaa reissua. Ohuempaa ilmanalaa on tarkoitus nauttia myöhemmin keväällä, mutta katsotaan niitä suunnitelmia tarkemmin hiukan myöhemmin. Nyt lähden kurkkaamaan jääkaappiin. Täytyy tarkkaan harkita söisikö ketsuppia vai sen kuuluisan valon...

Kun paras matka ei ole kotimatka...

Reissu Tukholman XL-gaalaan ja sitä myöden myös hallikausi kokonaisuudessaan on nyt takana, eikä mitään suurta kerrottavaa sinänsä itse kisasta jäänyt, vaikka C-erän (vai D-erän, kun lähtölistatkin sekottuivat?) voitto irtosikin. Sinänsähän lähtökohta koko reissulle oli kutkuttava, kun kuitenkin päätimme Matt:n kanssa matkustaa Tukholmaan laivalla kisaa edeltävänä yönä… Eikä nyt yhtään tarvitse hirnua siellä! Suunnitelmana oli kuitenkin tehdä paluumatka kisan jälkeisenä aamuna lentämällä. Ei mikään huono suunnitelma siis tosiaankaan. Ja kuultiin kyllä, että reissut olisi pitänyt ottaa juuri toisinpäin, mutta kun hinta ja aikataulut ja kaikki.

Menomatka laivalla sujui leppoisasti, joskin illan elokuvasta myöhästyttiin eikä päästy enää sisään saliin. Samalla missattiin myös bingon aloitus ja kun karaoke oli jäänyt väliin jo heti kättelyssä hytissä lepäämisen takia, niin eihän sitä oikein kunnon risteilytunnelmaan päästykään. Buffetin sijaan syötiin pastaa pelikoneet kierrettiin kaukaa. Okei, käytiin sitä vähän voittamassa ruletissa ja häviämässä blackjackissa. Taitopelaajia kun ollaan.

Aamulla verryttely meni omalta osaltani laivan kannella, Matt ryntäili hyttikäytäviä ympäriinsä. Kannella oli raitista ilmaa haukkomassa muitakin ihmisiä muuten. Voin käsi sydämellä todeta, että olivat myös sen tarpeessa, eikä pari lasillista vissyäkään olisi ollut pahitteeksi. Satamasta sitten taksilla hotellille ja huoneen vapautumista odottelemaan. Välissä vierailtiin Sandellsin ja Haapalan huoneessa, käytiin toteamassa välittömästi hotellin vieressä ollut Globen ja sen rata juoksuun sopivaksi ja vedettiin lounasta Galen Ruppin kanssa. Tai no, Galen ei ehkä istunut ihan samassa pöydässä, mutta melkein viereisessä kuitenkin.

Koska kisa oli jo klo 16.30, niin huoneessa lepäilyn ja musiikin kuuntelun jälkeen pistettiin kamat kasaan ja suunnattiin hallille. Verryttelyssä normikuviot, eli sahattiin sulaa kävelykadun pätkää edestakaisin ja parin kiihdytyksen jälkeen lähdin yksin sisälle ja Matt eksyi, eikä löytänyt heti perille. Kokoontumiseen kuitenkin ehdittiin ja radalle siirryttäessä tuli pieni aavistus siitä, että C-erä saattaa juosta ennen D-erää, joten ihan maksimiaukkareita ei enää kannata vedellä. Näin mentiinkin ja kohta seistiinkin jo lähtöviivalle. Paukusta matkaan ja samalta radalta lähtenyt Matt ampaisi liikkeelle kuin kilpikonna selältä, joten kiertelin naapuriradan puolta tönimään ruotsalaisia ja kiirehtimään letkan kolmospaikalle. Tanskan tatuoitu sankari jensseeni oli tilannut jäniksen 52,5, mutta sellaista vauhtia ei missään vaiheessa menty. Jänis veti kuitenkin äärimmäisen kelvollisen 53,7:n - kukaan ei tosin ollut imussa. Jensenille 54,5 ja itselleni ehkä 54,9. Sitten tanskanpoika jysäyttikin jo seinään ja koska takasuoralla vasta imaisin selkään kiinni, en tajunnut että nyt kannattaisi lentää ohi, vaan säästelin ohitusta etusuoralle. Turhaan, sillä kaarteessa oli pakko ottaa aavistuksen ulos, jotta pääsi lipumaan kärkipaikalle: vauhti oli kuolemaisillaan. Kolmas kierros taisi viedä itseltänikin noin 29sekuntia, joten viimeisellä kierroksella juostiin lähinnä voitosta ja kasvojen pelastamisesta. Takaa kuulunut ketun kopina pysyi parin kymmenyksen turvin takana, mutta aika painui niukasti yli 1.52:n, joten mielettömän iloisia ilmeitä ei kisan jälkeen päästelty.

Verryttelyt, suihku ja ruokaa metsästämään. Hotellin buffetin kerrottiin alkavan vasta iltayhdeksän jälkeen, joten kävimme hakemassa hiukan välipalaa ja palasimme hallille seuraamaan kisoja. Melko mehukkaita startteja nähtiinkin ja useita maailmanluokan tuloksia syntyi illan mittaan. Rupp, Aman, Dibaba ja Aregawi pitivät melko kiirettä radalla, joten ei omassakaan juoksussa kovin paljon auta kai laittaa radan piikkiin… Kisojen jälkeen hyökättiin syömään illallisbuffettiin ja siitä ei mennyt kuin pari tuntia, niin lähti iso show käyntiin. Ei edelleenkään ihan niissä merkeissä kuin hallikauden päätös voisi joissain piireissä aiheuttaa, vaan puolenyön jälkeen huomasin että vatsaa turvottaa ja saatuani unta reilun kymmenen minuuttia alkoi koko yön jatkunut oksentaminen. Koska lento oli lähdössä klo 6.40 ja taksi tulossa hakemaan klo 5.00, oli herätykset ruuvattu 4.45:een, jotta ehditään vielä helposti pakata kaikki kamat kasaan. Kun luulin saaneeni vatsan tyhjäksi ja pääseväni hetkeksi lepäämään totesin kellon olevan 4.32, joten yöunista ei varsinaisesti voinut enää puhua. Pakkaus ja pukeminen olivat niin suuri urakka, että hotellin käytävällä oli tukeuduttava muovipussiin vielä kerran ja kerta kiellon päälle vielä taksissa matkalla kohti Arlandaa. Sopivasti lentokentällä oli aamutuimaan paljon väsynyttä porukkaa liikenteessä, joten kalmankalpea suomalainen ei juurikaan erottunut joukosta. Lentokoneessa ulos yskityt mehut menivät varmaan ulkopuolisten silmin matkapahoinvoinnin piikkiin. Puijuttihan se kone aika lailla.

Joka tapauksessa kotiin selvittiin kunnialla ja yhtenä palasena, joskin aika palasina. Melko koville otti kokonaisuudessaan, eikä toivottavasti ihan tällaista reissua tarvitse toiste tehdä. Nyt voimat alkavat pikkuhiljaa palautua ja voikin alkaa jo suunnitella harjoittelun aloittamista kohti kesää. Parempi varmaan ottaa melko maltillisesti näin alkuun, kun painokin pääsi putoamaan hiukan tyhjennyksen seurauksena. Ei kai tässä muuta voi todeta kuin: ristus mikä reissu.