Paluu rikospaikalle

Ymmärrän, että yksi jos toinenkin hiukan ihmetteli osallistumistani - tai jotkut jo ilmoittautumistanikin - tämän kesän Kalevan Kisoihin. En itsekään vielä reilu kaksi viikkoa ennen kisojen alkua ensimmäisiä täyden painon hölkkäaskelia ottaessani uskonut olevani viivalla. Nälkä kuitenkin kasvoi nopeasti syödessä ja lopulta päädyin siihen, että mukaan lähdetään jos se vain on mahdollista. Hauskoja kohtaamisia ja keskusteluja tuli näiden tapahtumien osalta käytyä ja muutamia niistä avaan nyt tässä blogin muodossa ja samalla pääsette kurkistamaan siihen, miltä omasta näkökulmastani koko homma on näyttänyt. Here we go:

***

Valmentaja Tom Andtbackan kanssa käytiin puhelinkeskustelu reilu 1,5viikkoa sitten keskiviikkona. Kerroin juosseeni paria päivää aiemmin vauhtikestävyysharjoituksen täydellä painolla ulkona ja fiiliksen olleen yllättävänkin pirteä - AlterG:llä juokseminen oli tehnyt ainakin juoksutuntumalla ja VK-kunnolle hyvää. Tom kuunteli raporttia ja keskustelu eteni jokseenkin näin:

"Tämähän kuulostaa hyvältä. Ihan kuin meinaisit juosta kilpaakin vielä tänä kesänä?!"
- "Mmh... Mä meinasin juosta kilpaa ens viikolla Porissa."

Aika monet kerrat on puhelimessa puhuttu Tommenin kanssa, mutta niin täydellistä hiljaisuutta on harvoin kuultu. Ainakaan noin pitkään. Mentiin varmasti kymmenisen sekuntia ennen kuin keskustelu hiljaisuuden jälkeen jatkui:

"Aika harvoin oot saanut mut ihan hiljaseks, mutta nyt kyllä menin sanattomaks..."

Pieni mietintätauko väliin. Mitä tuohon nyt voisikaan sanoa? Tom jatkoi:

"Kasi vai tonnivitonen?"

Olin odottanut hiukan pidempää vääntöä ja neuvottelua siitä, että kannattaako juosta, onko riskejä, pitäisikö malttaa. Luulen, että Kokkolan päässäkin rauhoittelut ja "tålamod!" -komennot ehtivät käydä mielessä. Olisiko kuitenkin ollut niin, että tottunut korva kuuli jo äänenpainosta että "Se on perkele tosissaan nyt."

Suunniteltiin, että mitä tarvitsee tehdä, jotta voidaan varmistua siitä että ratajuoksu onnistuu. Samalla mietittiin että kaksi starttia viikonloppuun mahtuu, joten 800m alkueristä aloitetaan.

Loppujen lopuksihan alkueriin sitä jäätiinkin kasilla ja toinen startti tuli sitten tonnivitosen muodossa sunnuntaina. Tommen varmaan oli aavistuksen helpottunutkin, että finaalipaikka lipui ohi suun 0,13s:n marginaalilla. Huhujen mukaan suurisuinen valmentaja oli nimittäin luvannut kävellä Porista kotiin Kokkolaan, jos Salonen juoksee itsensä finaaliin... Saattaa olla, että aavistuksen verran valmennusosastolla rinnassa tykytti loppusuoran auetessa vielä.

***

Kun juoksee kilpaa 8,5 viikkoa leikkauksen jälkeen, niin varmaan joku miettii, että onkohan ne lääkärit Alanen ja Räsänen ihan 1) hulluja, 2) tyhmiä vai 3) molempia. Ei ne ole. En kertonut kummallekaan suunnitelmista juosta kilpaa näin pian. Jälkitarkastus ja AlterG-juoksemisen aloittaminen jättivät pienen muistijäljen siitä, että kuormitusta pitää kuulemma nostaa tuntemusten mukaan. Jotenkin tuossa pari viikkoa sitten tuntemus oli sellainen, että Porissa täytyy päästä viivalle.

Sattumalta muutamaa minuuttia ennen 1500m finaalin lähtöä sunnuntaina radalla jalkoja ravistellessani osui katse tuttuun hahmoon katsomon puolella. Räsäsen Ilkkahan se siinä katsoi ja näytti pohtivan, että mitähän se Salonen siellä radalla tekee. Sanaakaan ei sanottu, mutta vähän haistelin, että olisiko Ilkan katseesta näkynyt sellainen "Sä oot Salonen ihan hullu...". Hymyilin ja mietin mielessäni, että niin mä kyllä olen. Ja otan siitä vastuun.

***

Kilpakumppaneiden tapaaminen ja hyvät otatukset olivat suurin syy, miksi veri veti radalle yhden ratatreenin voimin. Kunto ei ollut terävimmillään, mutta aina ei voi olla huippukunnossa. Kasin alkueriin verrytellessä vieressä hölkkäilivät Sandells, Piipponen ja Jantunen. Siinä Panu sitten kyseli, että montako kertaa olen ehtinyt juoksemaan, jos ei AlterG:llä juostuja kertoja lasketa. Otin sormet käyttöön ja totesin että kyllä siinä sormet riittää, vaikka sekin verryttely laskettaisiin mukaan. Mutta että puolessa tusinassa oltiin jo sentään ennen aamuverryttelyä ja edeltävän päivän paria verryttelylenkkiä! Panu pureskeli asiaa hetken ja totesi: "Kyllä sun on pakko tykätä tästä kasin juoksemisesta aika paljon." Niin on.

***

Vaikka Aki Nummela Twitterin puolella julistikin, että Espoon Borza vetin suoraan AlterG:ltä melkein Kalevan Kisojen finaaliin, niin kyllähän totuus on se, että ehdin kuitenkin kerran käydä radalla ennen kisoja tekemässä treenin. Myös päävalmentaja Ekblom piti alkueräjuoksua hyvänä suorituksena. Totesin kuitenkin, että tulihan sitä jo kerran vetojakin juostua radalla, että en nyt tiiä... Niin nopeasti muuttui ääni kellossa: "Jaa, nomut sittenhän se oli ihan paska veto!" Aika velikultia.

***

Varmaan kisoihin mukaan pääseminen ja siitä seurannut innokkuus näkyivät kauas, mutta ehkä joku kärsikin siitä, kun callingissakin juttua tuli tauotta. Mitään maailmanluokan vinkkejä ei itse tullut muille jaettua callingissa, mutta onneksi viimevuotiseen Kuopion stadionin pukuhuoneessa todistettuun 1500m:n juoksun oppeihin liittyvään keskusteluun saatiin jatkoa. Viime vuonnahan Otto Ylöstalo jakoi 1500m juoksusta vinkkejä Niclas Sandellsille, ja nyt kun sopiva paikka sattui callingissa ennen 1500m finaalia tulemaan, niin pyysin Ottoa kertomaan mahdollisia lisävinkkejä eurooppalaiselle mailille. Eipä olisi ikinä uskonut, että vinkkejä antaa kymmenottelija, kun ohjeistus kuului: "Juoksette silleen rennonkovaa ensin 800m - ja sit voi miettiä et jaksaako yrittää loppuun..."

***

Lopuksi vielä todettakoon, että vaikka suuria mainetekoja ei viikonloppuna tullut radalla tehtyä, niin kilpailemaan pääsy oli sekin pieni ihme. Selvää on, että ilman AlterG:llä juoksemista ja erinomaisesti edennyttä kuntoutusta ja jalan vahvistumista, en tuohon olisi pystynyt. Suuri kiitos siis Omasairaalalle mahdollisuudesta painokevennettyyn juoksemiseen viime viikkoina! Vaikka tämän kirjoituksen otsikko voi viitata myös paluuseen kilparadoille, niin todellinen paluu rikospaikalle tapahtui eilen, kun käytiin yhdessä Oona Kettusen kanssa juoksentelemassa AlterG-matolla Omasairaalan tiloissa. Suunta on edelleen ylöspäin!

Oona juoksee. Kasin miehillä on aina aikaa ottaa selfie tai pari. #muromailerit

Eteenpäin on menty

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt noin puolitoista viikkoa ja siinä ajassa on AlterG:llä tullut rullattua Omasairaalassa puolen tusinaa kertaa, mutta onpa lisäksi myös tullut ulkoiltua ihan omalla painollakin! Kuten arvata saattaa niin lisääntynyt juoksukuormitus ja iskutus ovat erityisesti täydellä painolla jumputettuna tuoneet myös mukanaan melko totaalisen tukkoisat pohkeet, mutta joka tapauksessa on ollut ilahduttavaa, että leikattu nilkka on kuitenkin ottanut kasvavan rasituksen vastaan ilman suurempia jomotuksia.

Askelluksen tsekkailua lenkin lomassa.

Ajatuksena onkin ollut ottaa mukaan täyden painon juoksua niin, että samalla pitää AlterG:llä juostavat harjoitukset rinnalla ja niissä keventää painoa 25-40%, jotta kevennys on riittävän tuntuva ja juoksumäärää saa kokonaisuudessaan nostettua. Toisena vaihtoehtonahan olisi kai yrittää päästä AlterG:llä mahdollisimman lähelle omaa painoa ja näin päästä lähelle normaalia juoksua, mutta olen itse - kyllä, ahneena - lähtenyt optimoimaan juoksumäärää, samalla kuitenkin totutellen tavalliseen juoksuun. Hyvänä puolena voi ainakin mainita sen, että nyt kun pohkeet ovat lievästi sanottuna ottaneet itseensä rasituksesta, niin AlterG:llä on päässyt kontrolloimaan kuormaa ja huonompina päivinä onkin voinut ottaa kuormasta pois jopa 40%, jotta pohkeet selviävät helpommalla. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että suunnitelma ja toteutus ovat toimineet kohtuullisen hyvin, mutta tässä vaiheessa kuntoutusta ei kannata hirveästi vielä nuolaista... Sitten kun alkaa aamuisin päästä sängystä liikkeelle ennen nilkkaa herättävää ja pohkeita avaavaa jumppaa ja hierontaa, niin aletaan varmaan olla vähitellen voiton puolella. Kohtuullisen hyvällä omallatunnolla voi sanoa, että se päivä ei muuten ole ihan oven takana vielä, vaikka kyllä sitä yllättävänkin kipeillä pohkeilla pääsee aamuisin jääkaapille asti, kun on tarpeeksi nälkä...

AlterG-matolle asettautumista ja kalibrointia Omasairaalan tiloissa Huopalahdessa.

Jatkon osalta suunnitelmana on pitää AlterG-settejä edelleen mukana viikoittain, jotta kuormaa saa tasoitettua tarpeen mukaan ja juoksutuntumaa saa ajettua sisään. Vaikka tähän asti ihan positiivisissa merkeissä onkin edetty, niin täytyy muistaa, että ensimmäisistä juoksuaskeleista AlterG:llä on nyt kulunut vasta alle kolme viikkoa ja täyden painon hölkät tulivat mukaan reilu viikko sitten. Jos pohkeet alkavat tottua taas tähän touhuun, jota juoksuksikin kutsutaan, niin vähitellen on myös paikallaan kasvattaa vauhteja juoksussa - AlterG:llä kun maksimivauhti on 19,2km/h, joten 18,7s/100m kovempaa ei juuri ole tullut laukattua! Kaikki kuitenkin aikanaan, pysytään tutkalla!

Every good movie has happy endinggg...

Juoksuaskelia - kev(ennet)yin askelin

Harjoitukset ovat jatkuneet kyynärsauvajuoksujen (kts. ed. päivitys) jälkeen pääasiassa pyörän selässä ja vedessä menneiden viikkojen aikana ja harjoitustunteja onkin kertynyt kohtuullisen mukavasti - karkeasti noin 13-15h viikossa ja päälle nilkan kuntoutusjumppaa useita kertoja viikossa pieninä ja vähän suurempinakin annoksina. Tukitiimi on myös pidetty kiireisenä ja ohjelmassa onkin ollut niin hierontaa (Kiitos Jonne, www.jestraining.fi ), kiropraktikkokäyntejä (Kiitos Roope, www.kirocenter.fi ) sekä fysioterapiaa/kuntoutusohjeistusta (Kiitos Jami, www.artfysio.fi ). Kokonaisuudessaan nilkan kuntoutuminen on toistaiseksi edennyt ihan aikataulussa, eikä isompaa takapakkia ole missään vaiheessa tullut. Ei nyt vielä kuitenkaan hihkuta liikoja, sillä tie on aika pitkä, että voi sanoa nilkan olevan kunnossa... tai ainakin siihen että voi sanoa miehen olevan kunnossa!

Viikko sitten päästinkin jo tavallaan juoksun makuun, sillä vuorossa oli lääkäri Ilkka Räsäsen valvovan silmän alla Omasairaalan tiloissa Helsingin Huopalahdessa suoritettu ensimmäinen kokeilukerta AlterG -juoksumatolla. AlterG Anti-Gravity -juoksumaton avulla voidaan siis painokevennetysti aloittaa kuntoutusvaiheessa juoksu huomattavasti tavallista aiemmin ja niinpä pääsinkin itsekin kokeilemaan juoksua jo viiden viikon kuluttua leikkauksesta.

AlterG:n painokevennys perustuu paineilmatekniikkaan, jonka avulla kehonpainoa voidaan kyseisellä matolla juostessa vähentää jopa 80%. Näin saadaan niveliin ja lihaksiin kohdistuva rasitus huomattavasti pienemmäksi, mikä on erittäin tärkeää esimerkiksi leikkauksista toivuttaessa tai muuten rasitusvammoista kärsivillä/toipuvilla. Säätömahdollisuus painokevennyksen osalta on prosenttiyksikön välein, joten varsin portaattomasti voi kuormitusta säätää. Käytännössä mattoa käyttävä henkilö siis pukeutuu shortseihin, joiden yläosa kiinnitetään vetoketjulla juoksumaton ympärillä olevaan koteloon. Näin muodostuu paineistettu ja ilmatiivis kotelointi, jonka avulla painovoiman vaikutusta kehoon voidaan säätää.

This is what I talk about, when I talk about AlterG.

Omista AlterG-kerroista ensimmäinen aloitettiin laitteeseen tutustumisella ja Ilkka kävi läpi varusteiden toimintaa sekä omia käyttökokemuksiaan. Pömpeliin sisään hypättyäni pääsin keventämään hiukan 75-kiloista ruhoani, sillä kevennys asetettiin 50-prosenttiin, joten otin leikkauksen jälkeen ensimmäiset hölkkäaskeleeni - ja ensimmäiset juoksuaskeleet sitten toukokuun puolenvälin - noin 37,5-kiloisena. Aika kevyttä puuhaa muuten!

A sneaky AlterG -selfie never hurt anyone.

Suurella kevennyksellä juostessa on mahdollisimman juoksutuntemuksen löytämiseksi kasvatettava maton kulmaa melko korkeaksi, sillä muutoin fiilis on kuin laputtelisi koko ajan alamäkeen. Ilkka olikin tästä jo aikaisemmin maininnut, mutta ajattelin, että kyseessä on vain vanhan koukkupolven virheelliset tuntemukset matolla... Oli kuitenkin todettava, että 50%-kevennyksellä juostaessa on ihan paikallaan nostaa kulmaa jopa 12%:iin ja juostaessa 60%-kehonpainosta on vielä n.10%-nousukulma oikeinkin paikallaan. Karkeana arviona voisi todeta, että 12% nousukulma on hyvä juostaessa 50%-kehonpainosta ja sen jälkeen jokainen viiden prosenttiyksikön lisäys kehonpainosta vähentää nousukulmaa noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Ainakin jos sitä nyt omaan perstuntumaan voi luottaa...

Askellusta voi Omasairaalan AlterG -juoksumatolla tarkkailla ruudulta edestä, sivulta ja takaapäin kuvattuna. Kuvakulma vaihtuu nappia painamalla!

Runner's High:n toimitusjohtaja Aki Nummela oli käynyt jo aiemmin kokeilemassa vastaavaa kevennysjuoksumattoa ja varoitteli, että kehikko tuntuu pitävän juoksijan melko paikallaan juostessa ja käsiäkin joutuu pitämään hiukan luonnottoman korkealla. Samalla kyseinen toimitusjohtaja tosin puhisi, että "Pitäisi varmaan laihduttaa, kun 10% kevennys tuntui niin hyvältä!"... Kehikko ei ainakaan itseäni ole tosin häirinnyt, joskin voi olla jopa helpompi keskivartalon pidon kannalta juosta laitteessa, joka tukee vyötäröltä, mutta eron näkee ehkä sitten, kun juoksuaskeleita kertyy myös ilman kevennyksiä. Käsiä ei AlterG:llä juostessa tosiaan pidä roikottaa, sillä muuten ne kyllä osuvat ilmatyynyyn, mutta ihan galenruppina ei käsiä kuitenkaan tarvitse kainaloissa kannatella.

Takana on nyt vasta muutama kokeilu painokevennettyä juoksua ja kehonpainosta on ensimmäisen kerran jälkeen ollut käytössä 60-70%, joten varsin letkeästi on saanut rallatella noin 45-53 -kiloisena. Vähitellen tarkoitus on nostaa kevennystä, mutta lääkäriosastolta tuli vahvaa suositusta sille että kevennystä ei nosta liian nopeasti ainakaan vauhdikkaammassa juoksussa. Seuraavana askeleena lieneekin VK-alueen kutittelu melko reilulla painokevennyksellä ja vasta myöhemmin sitten otetaan lisää kuormaa ja elopainoa käyttöön!

Myönnetään. On sitä tullut jo hikeen asti hölkättyä. Että sellaisessa kunnossa...

Asiasta ja erityisesti AlterG -juoksumaton kokeilemisesta kiinnostuneille kerrottakoon, että kyseisellä matolla on mahdollisuus päästä juoksemaan Omasairaalassa Helsingissä. Varauksia matolle voi tehdä 30min mittaisina. Ainakin ensimmäisellä kerralla on kuitenkin tarpeen tutustua laitteistoon käytön osaavan lääkärin tai fysioterapeutin ohjeistuksella. Tähän Omasairaalasta löytyy erittäin asiantuntevaa henkilökuntaa. Omasairaalan nettisivuille tästä linkistä!

Tarkoituksena on kertoa juoksujen edistymisestä kevennetysti ja toivottavasti pian myös keventämättömänä 76-kiloisena könttinä tulevien viikkojen aikana. Pysykää kanavalla!

800m... with crutches

Yhden kauden tarina

Alku

Niin mä kerran

tieni aloin,

Niin mä kuljen:

 paljain jaloin.

Aloitetaan alusta. Kohti kesää 2015 lähdettäessä takana oli varsin vaihtelevia kausia: 2010 ehjä kausi ja ennätykset kaikilla matkoilla, 2011 sivussa telaluun rasitusmurtuman takia kuten myös pääosin kesä 2012, 2013 pienet ennätysparannukset, mutta loppukesää kohti ongelmia suorituskyvyn ja palautumisen kanssa – oli verikokeiden tuloksissa toki myös jälkiä kansantauti mykoplasmasta. Ja 2014, ennätykset kyllä, mutta osin sairastelujen johdosta varsin nihkeää menoa kesän lopussa. Jotenkin enemmän tai vähemmän epätasapainoisia kausia toinen toisensa perään – pari viimeisintä jalkojen kanssa kuitenkin parempaan päin ja runsas määrä kilpailuja, vaikkei ihan tasapainoisia sentään. Eipä sillä, harvoinpa sitä kaikki sujuu kuin elokuvissa, joten täytyy osata suhtautua oikein. Kuitenkin ajatus oli, että jos se nappikausi sieltä osuisi kohdilleen – ja ennen kaikkea: mitä voin tehdä paremmin, jotta onnistunut kesä tulee?

Vastaus viimeisimpään oli yksinkertainen, sillä kyse on monista pienistä asioista. Päätettiin hakea parasta mahdollista ammattitaitoa avuksi eri osa-alueille. Niinpä mukaan tiimiin haettiin oman alansa terävintä kärkeä. Harri Hakkaraisen kanssa laadittiin suunnitelmaa yleisterveydenhuollosta, verikokeista sekä lisäravinteista eri harjoitusjaksoille ja erilaisille harjoituspäiville. Atte Pettinen saatiin mukaan valmennustiimiin Tom Andtbackan rinnalle vastaamaan nopeus- ja voimaharjoittelusta, ja toimimaan silmäparina olemalla näissä harjoituksissa paikan päällä. Jarmo Ahosen kanssa käytiin lihastasapainokartoituksen tapaan kehoa läpi ja rakennettiin oma liikkuvuusjumppaohjelma, jolla parannetaan niin liikkuvuutta kuin kehonhallintaa. Pieniä asioita, suuria asioita, mutta kaikin puolin yritystä tehdä asioita entistä paremmin, pysyä terveenä ja saada keho kestämään juoksuharjoittelun rasitukset paremmin. Tähän lisättiin vielä ulkomaanleirejä kourallinen, tarkkaan ottaen kolme noin kuukauden settiä Etelä-Afrikan Potchefstroomissa ja yksi reilu kolmiviikkoinen Portugalin Monte Gordossa. Kun ikää tulee ulkoratakauden kynnyksellä 26 vuotta, on vaihtoehtona joko laittaa kaikki peliin tai antaa olla. Tommi Evilän sanoin: ”Aamusumuun – tai ei ollenkaan.”

Siirrytään ajassa eteenpäin, aina kevään viimeisen harjoitusleirin loppupuolelle.

High Performance Institute, Potchefstroom, Etelä-Afrikka 12.5.2015 klo 18.22

Istun kylmäaltaassa. Varpaita kipristää, mutta mieli on positiivinen, onhan takana onnistunut harjoitus radalla. Edellisenä lauantaina juostu 1.51,16 on ollut tuntemuksiltaan nihkeä ja tasapaksu, mutta toisaalta siihen nähden aika on ollut yllättävän hyvä ja johtopäätöksenä on päätelty että vauhtia tulee lisää, kunhan kisoja tulee alle ja jalat alkavat hiukan herkistyä. Kisat, alkuerä ja finaali, ovat kuitenkin toimineet hyvänä puskurina ja juuri radalla juostu harjoitus on ollut mukavaa lentoa.

Isossa porukassa tehty harjoitus on jälleen kerran antanut mahdollisuuden hakea ryhmäharjoittelun etuja: kiriapua muista, oman vauhdin sovittamista suhteessa muihin ja myös harjoitukseen, jotta vedot sujuvat suunniteltua tahtia. Treenin sisältö, 2*(300m+200m+300m) /3’ /2’ /10’, on suunniteltu juostavaksi kuten 800m kisan eri osat ja siksi olemmekin hiukan tuulisessakin säässä edenneet vedoissa rataa ympäri hakien oikeaa fiilistä kilpailun eri vaiheisiin. Palautuksista johtuen harjoituksesta tulee hiukan ylirytminen kisavauhtiin nähden, eikä ”opening pace”, ”just float” ja ”quite fast” ohjeet ehkä ihan näytä aikojen perusteella toteutuvan, kun klaaraan setit 39,3 – 25,2 – 38,8 ja 38,9 – 26,3 – 38,5 ajoissa.

Kerran on yksi Runner’s High:n juoksukoululaisistamme kirjoittanut infokaavakkeeseen, että ”Nyt juoksen 6:30min/km vauhtia lenkeillä, mutta kun kunto on kunnossa, niin pystyn juoksemaan 6min/km vauhdilla …” Olen monesti miettinyt, että milloin sitä oikein voi sanoa kunnon olevan kunnossa. Tiedän sen nyt olevan, ainakin aletaan olla lähellä. Kylmäaltaassa istuessa mieli on hyvinkin luottavainen ja etenkin odotusta täynnä: kohta on aika juosta ennätykset nurin. Little do I know…

LH573 Johannesburg-Frankfurt, 17.5.2015 klo 20.47

Perkeleen keskipaikka. Olen unohtanut yrittää napata käytäväpaikkaa online check-in:n kautta ja loppuunmyyty kone tarjoaa tietenkin kymmentuntiselle mannertenväliselle (siinä määrin kuin Euraasia ja Afrikka määritellään eri mantereiksi) kompaktia keskipaikkaa. Kotimatka on pitkä, mutta vielä pidempi siitä olisi tullut, jos olisi vastaanottanut tarjouksen jäädä pois ylibuukatusta koneesta Johannesburgissa ja odottaa seuraavaa. En ole mahdollisuutta käyttänyt, enkä käytä sitä myöskään Frankfurtissa, vaikka lähtöportilla vielä tarjotaan 400 euroa käteistä muutaman tunnin viivästyksestä. Joku kysyy nyt ”miksi?” ja ihan aiheesta. Syy on kuitenkin selvä: koti-Suomeen pääsy on nyt prioriteettilistalla korkealla.

Leirin päätteeksi viimeisessä radalle tehdyssä visiitissä on kelkka kääntynyt äkkijyrkästi alamäkeen. Juoksu tuntuu hyvältä ja kelloon pysähtyvät lukemat saavat hymyn huulille. Viimeiseksi alunperinkin tarkoitettu veto tuo kuitenkin nilkkaan outoja tuntemuksia. Pysähtymisen ja piikkareiden jalasta kuorimisen jälkeen kävelyaskeleet kertovat, että loppuverryttelyt on parempi siirtää kuntopyörän päälle. Jotain on nilkassa kuitenkin ehtinyt tapahtua ja iltaa kohden kävely muuttuu hankalaksi nilkuttamiseksi vähitellen. Illalla vuorossa onkin vierailu paikallisen lääkäriaseman päivystykseen ja mm. röntgen-kuvien otto sekä jäykkäkouristusrokote. Hetkinen. Siis miten nämä liittyvät toisiinsa? Eivät liity, mutta hoitajat päättävät sääressä olevat piikkarinjäljet nähtyään, että jäykkäkouristusrokotteen vahvistusta on parempi piikittää samalla visiitillä. Piikkaria on treenissä tullut ensin Nijel Amosilta ja sen jälkeen Emile Pieterseltä. Samaan kohtaan. Joku kerta vielä voi veistellä hyvää tarinaa paitsi eteläafrikkalaisesta lääkäriasemasta ja sen toiminnoista, myös Nijeliltä saadusta jäykkäkouristuksesta… mutta juuri nyt ei naurata, vaan mietityttää. Lentosukan verhoama nilkka jomottaa lentokentällä suoritetusta kävelystä. Kun nyt vain pääsisi kotiin.

Oma-sairaala, Helsinki, Suomi 19.5. klo 8.41

Alusta liikkuu ja vie nilkan putken sisään. Masiina ympärillä aloittaa ensimmäisen koesarjan ja korvilla olevat kuulokkeet napsahtavat päälle ja toivottu radiokanava, NRJ, alkaa soida. Mielessä pyörii vain ”Jahas, taas mennään”, samaan aikaan kun Hoodie Allen laulaa ”I got soul, And I won’t quit, …” Lopettaminen ei kyllä ole mielessä, mutta odotukset kuvien suhteen eivät ole kovin korkealla. Eivät kai voikaan olla, kun kävely on vaihtunut kyynärsauvoilla liikkumiseen edellisenä päivänä.

Koti, Pohjois-Haaga, Helsingin sydän 27.5. klo 16.31

Puhelin soi, vihdoin. Edellisviikon magneettikuvat ovat olleet puhtaat, eikä mitään selvää selittävää tekijää kivulle ole siellä näkynyt. Tutkimuksia on jatkettu keilakartiotietokonetomografialla (mikä sana!) rasituskuvauksena, eli paino jalan päällä ja osassa kuvasarjoja nilkkaa voimakkaasti koukistaen. Vaikka tulosten kuuleminen ei aina olekaan hauskaa puuhaa, niin epätietoisuus on ehkä kuitenkin pahinta. Ei, kyllä pahinta kuitenkin on murskaava tieto, mikä kuvista saattaa tulla. En unohda sitä hetkeä kesällä 2008, kun 19-vuotiaana sain soiton magneettikuvien tuloksesta ja limapussin tulehdukseksi tms toivottu lonkkakipu olikin reisiluun rasitusmurtuma ja kisakausi päättyi sillä hetkellä kesäkuun viimeisinä päivinä kotiterassilla seisoskellessa. Eivät kesät 2011 ja 2012 ole samankaltaisine hetkineen sen parempia muistoja, mutta tuo ensimmäinen kerta on ylitse muiden. Yllätysmomentti teki siitä kovimman shokin, vaikkei kunto sinä kesänä ollutkaan, etenkään absoluuttisesti, yhtä hyvä kuin loppukeväästä 2011. Niin, tai nyt, loppukeväästä 2015…

Soittaja on sama mies kuin niin monesti aiemminkin, luottolääkäri Ilkka Räsänen. Vankalla ammattitaidolla Ilkka pysyy tyynenä tälläkin kertaa, vaikka uutiset eivät ole mieltä ylentäviä: rasituskuvauksessa näkyy että sääri- ja telaluu kilkkaavat yhteen ja aiheuttavat ongelmia. Kivun aiheuttaja on siis löydetty, mutta huono uutinen on, että hoitona on leikkaus, jossa sääri- ja telaluita täytyy hiukan taltata.

Terveystalo, Kamppi 2.6. klo 9.55

”Pystytkö liikuttamaan jo varpaita?” Heilutan ujosti varpaita, vaikka hallinta onkin hyvin kömpelöä. Samaan aikaan hoitajat työntävät sänkyä leikkaussalista pois johtavaa käytävää. Toimenpide on sujunut oikein hyvin ja Jouko Alanen on paitsi tehnyt vakuuttavan oloista työtä (mitä nyt asiasta mitään ymmärrän eli en juuri mitään) mutta myös selostanut etenkin tähystysvaiheen tapahtumat seuratessani operaatio itse ruudulta. Avoleikkauksen talttausta pystyin seuraamaan lähinnä kattolampusta näkyneen peilauksen perusteella – sekä luonnollisesti talttauksen kilkutuksen rytmittämänä. Ajoittaiset nilkan ees-taas-pumppaukset ja Joukon mutinat ”tossa se ottaa kiinni joo” ovat myös tuntuneet heilumisena ylävartalossa, vaikka muuten olo onkin puudutuksen johdosta ollut aavistuksen vetämätön alavartalossa.

Operaation jälkeen hoitajien, fysioterapeutin ja leikkauksen suorittaneen lääkärin kanssa käydyt keskustelut luovat suuntaviivoja tuleville viikoille. Toimenpide itsessään on kuulemma sujunut odotetusti ja löydökset ovat vastanneet kuvia ja diagnoosia. Nyt tehtävänä on aloittaa toipuminen ja vähitellen myös kuntoutus ja seuraavien viikkojen ohjelma määrittyykin viikko viikolta jalan tilanteen edistymisen mukaan. Kunhan ensin tikit poistetaan ja kyynärsauvat saa heittää jontkaan, niin alkaa hikoilu kohti tulevia tavoitteita.

Tämän pienoisnovellin päätteeksi voin todeta, että tälle kaudelle tein parhaani, mutta palkka työstä nostetaan vasta sitten joku toinen kerta. Otan sitten kerralla korkojen kanssa, kun se päivä koittaa. Niin kuin Coach Andtbacka harmituksensa keskeltä puhelimessa sanoi: ”On me ennenkin risukasan keskeltä noustu… Ja noustaan nytkin.”

Silloinkin, kun

tuska syvin

viiltää, virkan:
– Näin on hyvin.