perjantai 2. joulukuuta 2011

Kovaa peliä

Tänään olin tentissä klo 9-14. Tai oikeastaan tentti alkoi valtavan osallistujaryntäyksen vuoksi vasta klo 9.30, joten täyden ajan huhkittuani kello näytti jo 14.30. Täyden ajan käyttäminen tenteissä on kyllä melko harvinaista, mutta kai se sentään kertoo että jotain on osannut (tai löytänyt lakikirjasta), jos saa viisi tuntia aikaa kulumaan. Tällä kertaa tentissä hyvää oli eväät, mielenkiintoista arvonlisäverolakia koskenut oikeustapaus (lähinnä koska en ollut lukenut arvonlisäverotusta koskevaa tenttikirjaa) ja rasittavinta se, että viimeiseen tehtävään jäi vastausaikaa vain noin 18 minuuttia. Se tosin riitti hyvin: ei mulla ollu siihen kauheesti sanottavaa, vaikka sivun verran ehdinkin tossa ajassa hakkaamaan täyteen.

Tentin jälkeen piipahdin töissä hetken ja palasin takaisin Porthaniaan luennolle. Melkoinen härkäpäivä siis, kun vasta klo 17.45 oli päivä liukurissa. Harjoitusten puolesta tänään on lepo, joten nyt vaan iisipiisi lemonskviisi tässä sohvalla ja sillattiis!

Ihan hirveitä runoja tähän ei nyt jaksa rustailla, koska suoritin jo viikoittaisen Finlandia-palkinnon arvoisen suoritukseni tarinoimalla Runner's High:n Coachien Corneriin vähän Joulukalenterista. Siihen tekstiin pääsette TÄSTÄ.

Myös Aki Nummelan sivuja kannattaa pitää silmällä. Niitä jupinoita voit lukea TÄÄLLÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti