Joko nyt on elokuun loppu?

Blogi on ollut äärimmäisen hiljainen ja sehän voisi olla merkki hurjasta syyskunnosta tai vaihtoehtoisesti telakalle siirtymisestä, mutta tällä kertaa kyse on ihan puhtaasti vain laiskuudesta - tuosta puolimailereiden ammattitaudista. Nyt pitää kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni, sillä huomasin että Otto Ylöstalo on ryhtynyt suorastaan kirjailijaksi oman bloginsa tiimoilta ja saatiinpa tänään myös päivitystä Peter Catfishin (aka. Petteri Monni) kotisivuille. Erityisesti Petterin uutisointi Ruotsi-otteluun pyrkimisestä muistuttaa siitä, että onhan sitä vielä parit startit kieltämättä jäljellä.

Kesä on mennyt aika nopeasti, vaikka toisaalta tilastopajaprofiili kertoo, että kilpailuja on tullut vedettyä varsin runsaasti. Kalevan Kisojen tuplamitalin jäljiltä taisi takki olla hiukan tyhjä elokuun alkupuolen kisailulle, mutta siitä huolimatta kisaa on tullut kiskottua tasaiseen tahtiin. Kulku ja kelit eivät ole olleet elokuussa kehumisen arvoisia, sillä Hämeenlinnaan osunut 13-asteinen sadekeli ja Manchesterin tuulisen sateinen ilta olivat varmaankin kesän huonoimmat olojen puolesta. No, ehkä se Dublin listalle myös...

Ei sitä juhannuksenakaan kelillä päästy kehuskelemaan!

Pikakelauksella jos käy tässä elokuun kisat läpi, niin sieltä löytyy ensin Kuortaneen 1.50,79, jossa jalat ja/tai mies eivät oikein tainneet olla hereillä ja ensimmäinen neljännes vei noin sekunnin 'normaalia' pidempään. Löysä kokonaisuus ja varmaan jotain Kalevan Kisojen menestyskrapulaa vielä päällä, mutta sinänsä kai ihan hyväksyttävä juoksu.

Kuortaneen jälkeisellä viikolla vedin Kauhajoen tähtikisoissa tuplastartin. Tarkoituksena hakea kovempaa alkuvauhtia, vaikka ilman jänistä oltiinkin liikenteessä, ja tintata kamikaze-suoritus yksin keulilta. Ensimmäinen rinki jonnekin 52-alkuisiin lukuihin, 600m vielä 1.21,risat, mutta loppusuoralle kaartaessa putosi melkoiset lyijypainot jalkoihin ja viimeinen satanen kesti ihan varmasti kauemmin kuin yhtään millään matkalle vuosikausiin. Loppuajaksi 1.52,48. Tärkeä sadasosakamppailu täyden rahabonuksen tulosrajaa vastaan kääntyi siis kahden sadasosan turvin voitoksi ja pari saturaista toivottavasti ilmestyy rahastoon syksyn aikana. Niin...se tuplastartti. Olin ilmoittautunut myös 200m:lle, ja tokihan siihen täytyi päästä mukaan, vaikka väliverryttelyn tekeminen oli hiukan hankalaa äärimmäisen tukalan olon ja pienen yökkäilyn johdosta. Telinelähtö ei jostain syystä mennyt ihan tuubiin, mutta vaikea sen piikkiin on paljoa yli neljää sekuntia laittaa. Sen verran nyt suunnilleen tulisi pataan Boltilta. Vähän yli. Aika siis 24,11 tuossa räpistelyssä. Tärkeintä oli kuitenkin, että tehoja sai vielä hiukan irti rumasti hyytyneen kasin jäljiltä.

Loppusuoran nautiskelua Kauhajoella

Seuraavalla viikolla katsastettiin edustajia Ruotsi-otteluun Hämeenlinnassa 800m:llä. Sateinen ja kolea syyskeli, sisäradan vesilätäköiden kiertely ja kansallisesti erittäin hyvätasoinen osallistujakaarti jäivät päällimmäisenä mieleen. Jänis juoksussa oli viimeisen päälle, sillä Matt Fox hoiti jälleen tuota tehtävää kellontarkasti. Mitään suurta tulosiloittelua ei ehkäpä juuri kelin takia nähty, omana tuloksena oli voitto ajalla 1.51,80.

Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa...

Pari päivää Hämeenlinnan jälkeen kisattiin Manchesterissa British Milers Clubin kilpailuissa. Kuten todettua keli ei ollut taaskaan priimaa ja omassa erässä ei keltään löytynyt myöskään haluja seurata jänistä. Vauhti ei ollut siis mitään ennätystahtia, mutta erän voitosta käytiin ihan hyvä taistelu. Tällä kertaa viimeiset kymmenet metrit eivät oikein irronneet ja voiton korjasi allekirjoittaneen nenän edestä Daniel Stepney. Molemmille ajat 1.52,3-1.52,4 haarukasta.

Kun nyt kerran konekivääriraporttia kisoista kirjoitetaan, niin heitetään samaan kasaan vielä sunnuntainen Tampereen startti, joka oli siis Eliittikisasarjan päätösosakilpailu. Matkana tällä kertaa 1500m ja sitä matkaahan ei tällä kaudella ole liikaa tullut hakattua. Harjoitusviikko Manchesterin jälkeen oli hiukan kevyempi ja ehkä oikea termi olisi "tasapainottava", joten olo tuntui varsin hyvältä oikeastaan pitkästä aikaa. Tuloksena olikin oma ennätys, mitä nyt ei sinänsä ehkä voi pitää kovin suurena yllätyksena, kun vanha enkka oli jo yli kolmen vuoden takaa, mutta parin sekunnin lohkaiseminen lämmittää aina mieltä. Vauhdinjako oli itselleni tyypillinen 1500m eli 61,5+63+63+43 - välissä siis pari kierrosta säästöliekillä, jotta jotenkin jaksaa maaliin asti. Loppuaika 3.50,58.

Loppusuora aukeaa, paukut alkaa olla jo käytetty...

Ennen Tampereen juoksua tein kisaohjelman suhteen päätöksen, että jos Tampereella napsahtaa alle 3.50, niin seuraavan viikonlopun Amsterdam Openiin lähtee lentoliput varaukseen. No, ei mennyt, mutta lentoliput otin silti. Vielä sitä on kerran kokeiltava, josko enkka paukahtaisi tauluun. Sen jälkeen jäljellä onkin enää Ruotsi-ottelu ja siellä saattaa toki myös tulla paikka ennätykseen, mutta sitäkin tärkeämpää on raapia ruotsalaisten päänahkoja... Kaksi kasia vielä siis tälle kaudelle. Nyt ei kuulemma enää tarvitse säästellä?!

Videoklippiä bloginälkään

Blogitauko venyy ja venyy, mutta lähipäivinä hiukan kertausta alkukesän kisailuista tulossa ja samalla katsaus tulevaan... Sitä odotellessa voi katsella tästä videota ja tykätä sivusta facebookissa:

https://www.facebook.com/espoonborza800

Leiripäivitys

Leiri rullaa vauhdilla eteenpäin ja takana on jo kaksi viikkoa ns. perusrytmistä kevätharjoittelua. Tällä viikolla se tarkoitti tiistaina vauhtikestävyyttä, torstaina 200m vetoja radalla ja lauantaina 400m vetoja radalla. Ruuvia kiristellään koko ajan, mutta totta puhuen kiristämisen varaakin vielä löytyy. Saisi ainakin luvan löytyä.

Lämpö saapui Flagstaffiin jo pari päivää ennen Nickeä, joten viimeinen 1,5vkoa on saatu nauttia auringon lisäksi myös mukavista lämpötiloista harjoittelun suhteen. Tarkemmin ottaen luulisin, että päivälämmöt ovat vaihdelleet 16-22 Celsiusasteen haarukassa – tosin tänään saatettiin siitä lipsahtaa niukasti yli.

Evästauko, Grand Falls of the Little Colorado River. Eväänä Northforcen Endurance -energiapatukka.

Harjoitusten osalta oli odotettavissa, että Sandellsin saapuminen tuo lisävaihdetta tekemiseen ja siitä saatiinkin melkoinen näyte heti tiistaina, kun VK-treeni lyötiin käyntiin. Jo talvella Portugalissa sain oppia, että ennen treeniä kerrottuihin vauhteihin ei pidä luottaa alkuunkaan, vaan se on pelkkää puhetta. Silloin lähes erehdyin uskomaan, että poikien (Sandells & Manninen) sanoessa 3.30min/km he tulisivat 3.30min/km, mutta onneksi en mennyt halpaan, vaan otin 100metriä etumatkaa ja vedin ensimmäiset kaksi kilometriä 3.25 ja 3.26. Kahden kilometrin paalulla olinkin jo saanut takaa-ajajista, niistä 3.30min/km liikkuvista, seuraa. Tämän viikon tiistaina liikuttiin melko lähellä tätä, kun kerroin että sopiva aloitusvauhti kiihtyvälle voisi olla jossain 3.40:n päällä ja matkaa hiukan alkuvauhdin rauhallisuudesta riippuen voisin kerryttää 6-8km. Nicke laittoi vakionopeudensäätimensä 3.30min/km:ään heti alusta ja sainkin hakea tuulensuojaa suoraan selän takaa. Onneksi oli sentään loivaa alamäkeä…

Sedonan lämmössä hörppy vesipullosta maistuu.

Torstaina matkustettiin 700m lähemmäs merenpintaa vertikaalisesti ja kolme varttia lähemmäs Phoenixia automatkallisesti, kun vuorossa oli 200m:iä Sedonassa. Edellisviikon 10*200m /90s (sis.200m hölkkää) oli ottanut melko tiukille, joten tällä viikolla asiaan puututtiin muuttamalla kokonaisuus 2*5*200m setiksi. Palautus sama, sarjapalautus 3,5min. Nopeimmat jo laskivatkin, että jätin siis yhden Nicken vedon välistä ja puhaltelin sillä välin itseeni uutta potkua. Meno oli aivan eri luokkaa kuin edellisellä viikolla ja vedot napsuivat aavistuksen rivakampaa tahtia läpi, joten hymy oli harjoituksen jälkeen herkässä. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä.

Sykkeenmittaaja ja auringonottaja.

"Mitkä sulla on jalassa?"

- "Ai nää? Palautumiskalsarit!"

Lauantaina auton – tällä kertaa meikäläisen kuskaaman Dodgen – nokka käännettiin taas alamäkeen ja saavuttiin Arizonan viikonlopputurismin mekkaan Sedonaan toista kertaa parin päivän sisään. Sedonassa tosiaan oli muitakin viettämässä viikonloppua, mutta radalla oli hiljaista (lue: tyhjää). Nelisataset laitettiin liikkeelle tutulla sapluunalla: Niclas 10kpl, mulle niistä ensimmäiset ja viimeiset 4kpl. Sama systeemi on toiminut kohtuullisen monesti näissä vedoissa, joskin aina on pitänyt muistaa minkälaisen vetokoneen kanssa on tekemisissä: viimeisessä/-issä vedo(i)ssa selkä lähtee edestä horisonttiin. No, tällä kertaa meno oli takkuisaa alusta lähtien, joten vain supernäkö piti selän näköetäisyydellä – kosketusetäisyydestä ei puhettakaan. Ensimmäinen sarja oli sanallisesti kuvaillen ”tiukka”, joten toiseen sarjaan piti keräillä taistelutahtoa, jotta neljästä kierroksen vedosta selviäisi kunnialla. Neljä. Kierrosta. Ei kuulosta pahalta? Niinpä. Ensimmäinen veto toisesta sarjasta oli ok, toinen oli paha ja kolmannessa päätin 150m ennen loppua, että ”tää on vika” ja sain sillä kaivettua hiukan rytmiä jalkoihini. Mutta ettäkö harjoitusta noin vain muutettaisiin kesken kaiken? Ei todellakaan. 90 sekuntia intensiivistä huohotusta ja matkaan. Myönnettäköön, että huohotuksen lisäksi puolitoistaminuuttinen sisälsi tiukkaa psyykkausta ja kuulinpa korvissani Aki Nummelan äänen sanovan ”Aina sitä yhden vedon vetää…kerta kiellon päälle!”. Olisin huitaissut Akia, jos olisi ollut kosketusetäisyydellä. Viimeistä vetoa en sen enempää aio tässä muistella, mutta hengissä ollaan ja sinne se lävähti sarjan nopeimmaksi vedoksi kuitenkin. Näitä päiviä välillä tulee, mutta kyllä sitä silti toivoo että ei ikinä enää osuisi kohdalle. Kenellekään.

Nelisatasten päälle maistuu Northforcen Endurance -palautusjuoma!

Tänään viikko paketoitiin pitkällä lenkillä hiukan mäkisissä maisemissa. Hivuttavaa nousua tuntui olevan koko ajan ja onneksi nyt ei kyse ollut pelkästä tuntemuksesta, vaan Ambit tarjoilee samanlaisia fiiliksiä movescount-tiedostossa. Jotain ylämäkien määrästä kertoo sekin, että lenkkiseurueesta Sandells (juosten), Salonen (juosten), Andtbacka (pyörällä) heittämällä kovimmalle joutui viimeksi mainittu. Syynsä saattoi olla toki välineistölläkin, sillä ei Walmartista saa reilulla satasella kovin kummosta cannondalea…valintojen maailma.

Huomenna lähdetään kevyen harjoituspäivän ja hieronnan siivittämänä uuteen viikkoon. Vyötä kireemmälle!

VRSA, Helsinki, Flagstaff

Portugalin leiri tuli läiskittyä kasaan hyvin pitkälti perussettiä tehden. Harjoitukset kulkivat ihan hyvin, vaikkei mitään suurta hehkuttamista niistä tarvitsekaan tehdä. Kelit olivat vaihtelevia, seura hyvää ja smoothiet erinomaisia - siinä se pähkinänkuoressa. Perusrunko harjoittelussa oli, että juoksin pidempää kovaa (8km kiihtyvä, 10km kova, 2*3km vedot) tiistaisin, lyhyehköjä mäkivetoja torstaisin ja tonneja maastossa lauantaisin. Juoksumäärät huitelivat jossain 60km paikkeilla ja sen ohella tuttuun tapaan oli muutamia tunteja korvaavaa harjoittelua viikoittain.

Setämies Harjamäki ja Velipoika Kempas tekemässä Portugalissa mitä parhaiten osaavat.

Portugalista saapumisen jälkeen oli suunniteltu testikymppiä Marttilan kympin yhteyteen, sillä juoksin viime vuonna samaisessa paikassa kympin startin (32.34). Tänä vuonna pitkittynyt talvi ja hiukan aikaisempi kilpailuajankohta yhdessä tekivät sen, että reitti oli luminen, mutta lähdin silti mukaan - ajatuksena tehdä ainakin kovempi harjoitus. Alkumatkalla olikin pari kilometriä sulaa asvalttia, mutta sitten peltotiekin muuttui lumipäällysteiseksi ja metsäosuudella ei ollut puhettakaan, että sulaa pintaa olisi löytynyt. Reittiä oli hiekoitettu ilmeisesti kilpailupäivän aamuna, mutta pikkukivet eivät oikein olleet pureutuneet alustaan vaan pyörivät tossun alla. Toisaalta ilman sitä hiekoitusta olisin varmaan reitillä vieläkin vetotossuillani... Kilvan jälkeen joku kanssakilpailijoista varmisti, että "Kyllähän sinäkin nastalenkkareilla juoksit tänään?" Uskon ilmeeni kertoneen vastauksen jo ennen kuin avasin suutani. Nastalenkkareilla? Kisaa? Never.

Ainiin, loppuaika tällä kertaa oli 33.52 muistaakseni, joten treenin puolellehan se kääntyi viimeistään puolimatkassa, kun metsään siirryttäessä jouduin toteamaan tilanteen toivottomuuden. Syke pysyi ylä-VK:lla, mutta anaerobiselle kynnykselle ei saanut millään työnnettyä. Hiukan auki jäi ihan tarkka kunto, mutta tärkeimmät kisat taitaa olla vasta muutaman kuukauden kuluttua, joten säästellään säästellään...

Muuten pariviikkoinen kotimaassa kului asioita järjestellessä ja työjuttuja keväisen juoksubuumin kourissa kärvistelevän Runner's High:n parissa tehden. Tylsää ei varsinaisesti ehtinyt olemaan, kun vieläpä seuraavan leirin suunnittelu ja bookkaaminen vei jonkin verran aikaa. Nythän tänne leirille on jo päästykin ja viikko on takana. Leirillä ollaan toistaiseksi kahdestaan tyttöystäväni Heidi Pappilan kanssa , mutta muutaman päivän päästä maisemiin pitäisi ilmestyä myös kotimaisen juoksutaivaan ykköstähti Nikl-ass Sandless sekä allekirjoittaneen ja viimeksimainitun valmentaja Tom Andtbacka. Leirikohteena on siis Arizonassa sijaitseva Flagstaff, korkeutta n. 2100m merenpinnan yläpuolella. Sopeutuminen on tapahtunut ehkä aavistuksen viime kertaa jouhevammin tänne ohueen ilmanalaan, vaikka sunnuntainen kiihtyvä 6km olikin melkoista tervanjuontia. Nopeasti en pysty kertomaan, milloin olisi kiihtyvässä VK:ssa aloitusvauhti ollut 4:lla alkava lukema ja hengitys tehnyt töitä hartiavoimin. Niin kauan kuin moisissa vauhdeissa pysytään VK:lla, niin ihan huonousennätyksestä ei ilmeisesti kuitenkaan voida puhua!

Mitäs muuta täällä on tapahtunut? Syöty, nukuttu, päästy kiinni päivärytmiin - sitä tavallista. Viime viikolla pyörälenkillä olin törmätä kirjaimellisesti Arizonan Vapitiin, tuohon hirvien sukuun kuuluvaan otukseen. Vältin kuitenkin osuman, enkä saanut edes valokuvaa. Uskokoon siis ken tahtoo. Lisää eläinkohtaamisia tuli maanantaina, kun uskaltauduin kojoottilauman luolaan. Kyseessä oli siis jobing.com areena Glendalessa Phoenixin kupeessa ja Kojootit kohtasivat Hait San Josesta. Peli itsessään päättyi vieraiden tyylipuhtaaseen 0-4 -voittoon, mutta kokonaisuutena peli oli hieno show. Sen jenkit osaa.

Palataan tarkemmin treenien osalta, kun on jotain muutakin tullut tehtyä kuin kevyttä höhhöttelyä (termi by Joonas Harjamäki), niin on enemmän kerrottavaakin. Säiden puolesta voidaan palata asiaan, kun saadaan lämmintä keliä tänne. Ennusteiden mukaan lämpö ja Mr.Sandells saapuvat samaan aikaan ja, hyvät lukijat, se ei todellakaan ole mikään sattuma.

Koska tässä tekstissä on jo kaikki muuten linkitettykin, niin seuraavaa blogitekstiä jännityksellä odottaessanne voitte käydä tutustumassa myös uuteen Facebook-sivuun osoitteessa Espoon Borza!

Uusi leiripaikka

Tervehdys täältä keväisten tuulenvireiden Portugalista! Leiriä on kulunut neljä päivää ja vähitellen alkaa löytyä ainakin sopiva päiväunirytmi jos ei muuta. Tällä kertaa leiripaikkana toimii Vila Real de Santo Antonio ja onhan se vaihtelua ainaiseen Monte Gordoon, joka sijaitsee kuitenkin 2,5km:n päässä. Tällainenkin pieni muutos tuntuu tuovan uutta kuvakulmaa samoihin mestoihin - tai sitten kaikki johtuu vain majoituspaikkana toimivan Mäyränpesän uutuudenviehätyksestä. Sen verran täytyy mainostaa, että Mäyrä on kyllä ylittänyt itsensä, sillä kuvittelin saapuvani keskeneräiselle rakennustyömaalle, mutta saavuinkin lähes asumiskelpoiseen hökkeliin... Vitsi vitsinä, on täällä ihan hyvin asiat: netti rullaa ja suihkussakin sain kerran käydä. Kylmällä vedellä.

Harjoitukselliselta puolelta viime viikkoon kuului lähinnä hiihtoa ja parit VK-treenit matolla juosten. Se olikin sellainen yhdistettyä hiihtoloma/ylimenokausi vahvasti sujuneen sairastelujakson päälle. Tukholman reissun oksennussettiä kun seurasi poskiontelontulehdus ja sitä alkaakin olla sairastelukiintiö tältä vuodelta täynnä. Vuodenvaihteesta alkanut kristoffertaxfreemäinen röhiminen on tosin edelleen käynnissä. Taidan tehdä siitä tavaramerkin.

Tästä hetkestä aika jämpti kaksi viikkoa mennään täällä perusharjoittelun merkeissä ja sitten palataan hetkeksi Suomeen ennen seuraavaa reissua. Ohuempaa ilmanalaa on tarkoitus nauttia myöhemmin keväällä, mutta katsotaan niitä suunnitelmia tarkemmin hiukan myöhemmin. Nyt lähden kurkkaamaan jääkaappiin. Täytyy tarkkaan harkita söisikö ketsuppia vai sen kuuluisan valon...