sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Lukuja

Pistetään tällä kertaa hieman lukuja tämän leirin ajalta. Suomessa voisi sitten päivittää ainakin joitain kuvia täältä. Ja jotain muuta. Mutta nyt numeroita kehiin.

7.53 soi herätyskelloni ensimmäiset pari viikkoa. Jossain vaiheessa pistin elämän risaiseksi ja muutin herätysajaksi 7.52.

8,97 mmol tuli hapoksi, kun Tom sanoi että viimeisessä vedossa saa vähän kiihdyttää, muttei saa liikaa innostua ja että noin 9mmol happo olisi hyvä.

42 oli alin syke, jonka sykemittari poimi muutama yö sitten mitattaessa. Se on useamman pykälän korkeampi kuin totuttua, mutta selitetään sitä vaikka korkeudella. Eikös Säippä aina sano että ihan kaikki oireet on normaaleja vuoristossa (jos tämä vuoristoksi lasketaan).

11 on suurin määrä leukoja, jonka olen putkeen vetänyt leirin aikana. Muuten 8 leukaa / sarja on riittänyt, mutta kerran oli sfi-pojkarna kattomassa, joten täyty pistää parastaan…

221 MB on nettilatauslipukkeeni jäljellä oleva topup balance.

5 harjoituspäivää on leiriä jäljellä. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

5 erilaista vesiliukumäkeä laskimme Heidin, Tommyn ja Robbanin kanssa Suncityn vesipuistossa. Kaksi kouruista laskettiin suuren donitsin kanssa. Paitsi Roubi, joka päätti heti ekan laskun ekassa mutkassa, että donitsia ei tarvita, ja poistui hallitusti (!) renkaan päältä.

6*100 gr suklaata ostettiin Tommyn kanssa suklaanmaistamistestiä varten.

4 tuntia kesti eilinen matkamme Pretoriaan. Potch-Pretoria väli tosin sujahti hieman reilussa kahdessa, mutta määränpää ei löytynyt ihan heti. (Määränpää ei ollut sillä kadunpätkällä, jonka kuskimme varmuuden vuoksi ajoi viiteen kertaan.) Kun keskus ja stadion löytyi, havaittiin että siellä on kisat menossa. Se vaati pohdiskeluja tyyliin 'what to do'. Päädyttiin lepäilemään pariksi tunniksi ja illalla pääsimme radalle. Parhaimmillaan rataa kiersi 10 suomalaisjuoksijaa peräkanaa. Ja yhdestoista otti kuvia (kuvamateriaalia joskus myöhemmin). Ja kaksi koutsia oli verenimijöinä - siis laktaattimittausta varten. Hyvää settiä porukalla.


Nyt taidan mennä Tommyn kanssa laulelemaan Taio Cruzin mukaansatempaavaan tahtiin: "I'm only gonna break break your break break your heart…"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti