Pienillä muutoksilla uuteen kauteen

Mennyt kausi tarjosi pari ennätystä, joista etenkin tonnivitosen kolmen sekunnin putsaus lämmitti mieltä, mutta silti kokonaisuutena jäi kaivelemaan, ettei ihan parasta terää etenkään kasilla tullut esiin. Terävin isku puuttui, juoksu ei tullut loppuun asti ja palautumisen kanssa oli taiteilua etenkin loppukaudesta. Tarkempia syitä en tässä lähde erittelemään tai selityksiä keksimään - ajatus ja katseet on jo suunnattu tulevaan kauteen varsin tiiviisti.

Pieniä muutoksia haluttiin kuitenkin tehdä ja lisävauhtia haetaankin eri osa-alueilla tehtävillä viilauksilla. Näistä ensimmäisenä mainittakoon valmennustiimiin mukaan astunut uusi kasvo: Atte Pettinen. Kauden päätyttyä valmennuspuolta mietittiin yhdessä head coach King of Kokkola Tom Andtbackan kanssa ja reilu pari viikkoa Ruotsi-ottelun jälkeen puhelinpalaverissa tultiin siihen tulokseen, että lisämauste nimenomaan nopeus- sekä voimaharjoituksiin tekisi hyvää. Mielessä oli yksi nimi ja seuraavana päivänä sovittiinkin jo tapaaminen koko kolmikon voimin samalle viikolle. Seuraavalla viikolla jo sitten kyykättiin Jokereiden ketjukoostumuksista spekuloinnin lomassa ja sen jälkeen harjoituksia on kertynyt Aten valvovan silmän alaisuudessa keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Toistaiseksi uudistukset ovat tuntuneet hyviltä, eikä ongelmia ole juurikaan ollut uuteen tottumisessa. Eniten miellyttää se tekemisen meininki ja hauskuus, joka on treeneihin saatu aikaan. Ei sillä, että aiemminkaan olisi homma juuri puurtamiselta treeneissä tuntunut, mutta sellainen pieni lisäbuusti tuntuu olevan päällä.

Muillakin osa-alueilla lähdettiin hakemaan tarkennuksia aiempaan tekemiseen ja samalla yritetään raapia tukiverkostosta täysi tuki irti. Tämän seurauksena nyt on säännöllisessä käytössä myös yhdessä Jarmo Ahosen kanssa laadittu liikkuvuusohjelma. Mitään kilpavoimistelijaa tai balettitanssijaa ei ole meikäläisestä tarkoitus tehdä ja ilmeisesti se olisikin lähtökohtaisesti yhtä kova tavoite kuin 1.35 800m:llä - eli about mahdollisuuksien rajoissa - mutta kehoa pyritään huoltamaan siihen malliin että toimintakyky säilyy kovien harjoitusten lomassa ja väljyyttä saadaan mielellään lisättyä askeleeseen. Hampaat irvessä venyttelystä ei tässä jumppailussa ole kyse, vaan liikkeet ovat hyvinkin mielekkäitä pumppailuja ja humppailuja ja kehonhallintaakin tarvitaan.

Kolmantena uudistuksena on tehty suunnitelmaa yleisterveyden puolella yhdessä Harri Hakkaraisen kanssa. Suunnitelmaan sisältyy tältä osin leirityksen ja harjoitusrytmin sovittamista, verikokeiden aikataulua, lisäravinne- ja ravintopainotuksia treenipäivän sisällön mukaan jne. Kokonaisuudessaan aika mielenkiintoista nähdä millaisia vaikutuksia näillä asioilla voi käytännössä huomata olevan. Katsotaan.

Myönnettäköön, että tukitiimin nimilista on luvalla sanoen jykevää tasoa. Melkein se on pakko itsekin myöntää, että jos ei ala piikkaria liikkua, niin vika löytyy peilistä. Enää täytyykin pitää huoli siitä, ettei syyllisiä tarvitse etsiä peilistä tai muualtakaan. Suurena lainausten ystävänä poiminkin tähän väliin nyt jo kilpauransa lopettaneiden suomalaisten moninkertaisten arvokisaurheilijoiden lausahdukset:

”Olen valmis työhön, katsotaan mitä se tuo tullessaan.” -Antti Kempas

&

”Aamusumuun - tai ei ollenkaan.” - Tommi Evilä

Näistä sanoista voi jokainen miettiä, millaisella kunnianhimolla ja heittäytymisellä herrat ovat urheilua tehneet. Loistavia urheilijoita, hienoja miehiä, ennen kaikkea suuria taistelijoita. Lakki pois päästä molempien edessä. Alla gånger.

Tulipas tästä nyt yltiöpositiivinen postaus, mutta menköön. Korjataan asia vaikka ensi kerralla, sitä ennen voitte hakea melankoliaa vierailemalla Zamboni-Panun blogissa. Jos se nyt joskus sinne jotain kirjoittelisi. Vaikka eihän kaikki voi mitenkään olla niin aktiivisia bloggaajia kuin minä.

Vuoristorataa

Oon jo pitkään sanonut, ettei ole huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Siis niin, että jonkun päivän voisi vain tuomita huonoksi aamulla ja valmistautua ottamaan vastaan kaikki yllätykset mitä tulee. Ei ehkä tarvitse vielä muuttaa tuota mielipidettä, mutta on todettava, että viimeiseen viikkoon on mahtunut melkoisia sattumuksia suuntaan jos toiseenkin.

Kaikkihan alkoi siitä, kun lauantaiaamuna otin puhelun Pohjanmaan profeetalle, coach Andtbackalle. Siis juurikin samaiselle hepulle, joka juuri äsken sai haltuunsa Helsyn palkintopokaalin, josta edelleen puuttuu yksi konsonantti. Menköön ilman d:tä. Takaisin asiaan: puhelussa käytiin läpi viikonlopun treenien toteutusta sekä tammikuun Etelä-Afrikan leiriä, sillä muut leirille lähtijät olivat tulossa kylään hiukan myöhemmin päivällä ja tarkoitus oli käydä läpi yleisten asioiden ohella myös hiukan harjoitusrunkoa. Itse pääasia saatiin onneksi hyvin käytyä läpi, kunnes ipuhelimeni pimeni täysin varoittamatta siirtyessämme nk. p*skanjauhamisvaiheeseen puhelussamme. Kai noissa luureissa jotkut suodattimet sitten kuitenkin on, ettei ne ihan miten tahansa huonoa juttua kestä. Kuitenkin ajattelin, että kyllä se siitä vielä tokenee kun heittää piuhan päähän ja yrittää availla myöhemmin. Meni mäkivetotreeni Ville Lampisen kanssa, meni lounas ja leiripalaveri, meni illan Runner’s High –palaveri, mutta puhelin ei herännyt. Sitten täytyikin asetella sim-korttia muovikehikkoon ja elvyttää pölyinen Nokia pöytälaatikosta…

Nokia taskussa pyöriessä siirryttiin uuteen päivään ja parin treenin sekä vanhempien luona siinä välissä syömisen myötä melko rutiininomaiseen rytmiin nukkumisen, syömisen ja treenien vuorotellessa. Illan treeni salin puolella tuotti myös yhden uuden ennätyksen, kun päätin sitten syys-lokakuun vaihteen kokeilla ensimmäistä kertaa jonkinlaista maksimia rinnallevedossa. 75kg suorastaan helähti (helähti helähti, kai sitä nyt omassa blogissaan saa vähän liioitella?) rinnalle ja sen jälkeen onkin tullut kuljettua rinta rottingilla kaikille asiaa mainostaen. Eikä nyt naureskella siellä ruutujen ääressä noita lukemia. Vaikka eihän tätä blogia kukaan niin vahva luekaan, että ois varaa naureskella. Paitsi Arno Laitinen. Kuitenkin tuo 75:kin on melkein oma paino rinnalle, hei! Niin ”melkein”, tuli nyt sitten se ylipainokin paljastettua tässä samalla…

Ylipainosta tulikin mieleeni lokakuun lopun Pajulahden leiri, joka muistetaan erityisesti Salosen, Lehtisen, Ukonmaanahon ja Niinistön siskonpedistä. Leirillä nimittäin hammaslekuri Ukonmaanaho arvioi jonkin harjoituksen jälkeen veistoksellista vartaloani ja mittaili nopeasti siinä olevan kuusi (6) kiloa ylimääräistä. Seuraavana päivänä lisäsi vielä, että ”ne kuus on helppoja kiloja, seuraava kuus on vaikeampaa…”

Mutta palataanpa taas viimeisimpään viikkoon ja rinnallevetoennätyksen jälkeiseen päivään, jolloin tietysti kävelin Applen huoltopisteeseen korjauttamaan puhelintani. Menin putiikkiin ylpeästi kulkien. Siis lähinnä edelleen ylpeänä siitä rinnallevedosta, en niinkään Nokia-varapuhelimestani, vaikka siinä 5,0 megapikselin kamera onkin. Vieläkin kelpaa retostella sillä seikalle. Olisittepa kuulleet ja nähneet viisi vuotta sitten.

Huoltopisteen mies pyöritteli puhelimen luukut auki ja yritti kikkaa jos toistakin. Muutaman minuutin kuluttua tuli tuomio: ”ei oo mitään tehtävissä.” Tänks. Lunta tupaan.

Maanantai-iltana lävähti sähköpostiin vielä viesti, jossa kerrottiin että Potchefstroomin urheilukenttä menee remonttiin per heti ja kestopäällyste ei ole käytössä vielä tammikuussa. Onhan siellä nurmikenttä joo ja radalle pääsee mitä ilmeisimmin kun hurauttaa autolla tunnin verran, mutta silti – ei sanaakaan remontista ennen tätä. This is Africa.

Tiistaina päivällä uusi puhelin pelasti vihdoin muutaman päivän mittaisesta Nokia-ahdingosta. Samana iltana oli myös vuorossa vauhtikestävyysharjoitus. Muutamien viikkojen ajan VK-treenit ovat olleet melkoista kyntämistä, eikä mistään iloisesta juoksurallattelusta ole voinut puhuakaan. Menee mahdollisesti punttitreenien piikkiin, mutta toisaalta: onhan 75kg rinnalle sen arvoistakin. En edes tiedä oliko tuo vitsi. Ehkä.

Tiistaina kuitenkin kulku oli kohdillaan ja tossu syönnillään. 2,93km ringit Pirkkolassa kulkivat 10.11 ja 9.50 ja niiden päälle vielä 2km veto 6.33. Ne, jotka jo kaivoivat laskimen esiin ja miettivät että onko tuo ylipainoiselle puolimailerille hyvä vai huono, niin lisätään samaan soppaan laktaatit 2,4; 4,3 ja 5,2mmol.

Mihin vuoristorata jatkuu, kun on hyvä mieli onnistuneesta harjoituksesta puserossa? Tarvitseeko sitä pitkään odotella että kunnon yllätys tuuskahtaa tuulilasiin? No ei tarvitse, nimittäin keskiviikkona salille lähtiessä sai tuulilasista poimia pysäköintivirhemaksun. Kuuskymppiä on muuten hävytön hinta siitä, että parkkeeraa autonsa johonkin. Olkoonkin, että se liikennemerkkien viidakko todennäköisesti tarkoittaa ettei siihen saa autoaan jättää. Eikä se nyt tietysti mitään että sakot* tuli, mutta että se lappu oli kirjoitettu klo 10.10 ja saavuin autolle klo 10.20. Että näin.

* Ja sakothan ne ei ole, vaan kyseessä on hallinnollinen seuraamus. Epätarkka yleiskielinen ilmaus tuo parkkisakko. 

Valmiina reissuun. Aina sama määrä tavaraa, on reissu vajaan viikon tai vaikka kuukauden...

Päätän tämän romaanin kertomalla lyhyesti tämän ja ensi viikon matkustussuunnitelman. Eilen oli vuorossa siirtymätaipale Pohjois-Haagasta Pirkkalaan. Tänään Pirkkala-Tampere-Vaasa, siihen väliin lihastasapainokartoitus Vaasassa (19 pistettä hei, paljonkohan Niclas Sandells sai?) ja treeni Botniahallissa. Nyt ollaankin jo Kokkolassa ja seuraava siirtymä lienee sunnuntaina kohti Kärkölää ja sitten Vierumäkeä ja sitten… Koti kutsunee ensi viikolla pariksi päiväksi ennen kuin on vuorossa lento Alicanteen ja pari viikkoa Espanjan kylmyydessä. Kaikille Torreviejassa jo leireileville terveisiä: puita kamiinaan!

Pirkkalassa vieraillessa tehtäviin kuuluu aina Jepen kusettaminen. Patalaiskat omistajat Jepellä...

Sitä tikulla silmään ...

... joka vanhoja muistelee. Vaikka tikusta meinasikin tulla jo silmään eilen Espoo-rasteille hölkkäillessäni, niin kaivellaan nopeasti lisää ja luodaan pikakatsaus viime kauteen. Eli näin:

Vauhti parani ja kulku koveni tasaisesti heinäkuulle asti ja suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun oli tarkoitus räjäyttää iso pommi (Lapinlahden eliittikisat, give or take week or two), niin paras vire tuntui katoavan ja menosta tuli halutonta ja hiukan väkinäistäkin. Kalevan kisoista tuli silti kotiin pari lättyä, jotka lämmittivät toki suuresti mieltä - etenkin tonnivitosen hopeinen laatta, sillä vaikka kisassa Mika Lehtimäen sanoja lainatakseni "jaettiin ässäpakka Salosen käteen", niin jotenkin en etukäteen laskenut että kakkospallille kipuaminen olisi palkintojenjaossa edessä. Se oli taktiikalla kuin taktiikalla paras sijoitus, mitä jaossa tavallisten kuolevaisten porukalle oli tällä kertaa jaossa, sillä Niclas oli ... noh, i en klass för sig.

Kuva: Aapo Laiho

Kalevan kisojen jälkeen tuli kisailtua ahkerasti, mutta tulokset - ja elokuulla valitettavan usein myös kelit - olivat vähän sinnepäin. Tuli 1.50-1.52 aikoja sieltä sun täältä, onneksi myös palkintorahoja joitain jenejä tilille ja parit reissut niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Elokuun loppupuolella päätettiin kurkata verikokeita ja katsoa mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään. Tuloksia tuli verikokeiden osalta nopeasti ja mitään hälyttävää ei näkynyt. Pari päivää ennen Ruotsi-ottelua tarjoiltiin loput tulokset ja Olympiakomitean vastaava lääkäri Harri Hakkarainen tulkitsi arvoista ja keuhkoäänistä aina vaan muodissa pysyvän mykoplasman jylläävän ja tilan muistuttavan keuhkoputkentulehdusta. Ruotsi-ottelusta selvittiin ja kausi päättyi tilanteeseen nähden tyydyttävällä tavalla vielä 1.50-alkuiseen. Päällimmäinen fiilis Tukholman rypistyksen jälkeen olikin helpotus siitä, että kausi oli ohi. Oli mahtavaa kilpailla täysi kisakausi taas parin vuoden tauon jälkeen, mutta viimeinen reilu kuukausi oli sellaista tervanjuontia, että alkoi maku jo mennä kilpailemisestakin...

Ruotsi-ottelun kiihdytystä, Rohlén ampuu liikkeelle kuin tykin suusta - odotetusti.

"Hakkaraisen coctail" -nimellä tunnettava lääkitys lyötiin kortisoneineen ja antibiootteineen päälle heti Ruotsi-ottelun jälkeen ja nappia meni naamaan neljän viikon ajan tasaiseen tahtiin. Siihen vielä kylkiäisiksi yksi kausiflunssa, niin kyllä tiesi kuunvaihteessa treenejä aloitellessa olevansa kuopassa - ja melko syvällä.

Nyt on harjoituskautta takana pari kokonaista viikkoa ja toisen viikon fiilis olikin jo huomattavasti ensimmäisen rämpimistä parempi. Vaikka ensimmäisellä viikolla valitellessani heikkoa kulkua Liikuntamyllyssä Joona-Ville Heinälle sainkin kannustuksen sanat: "Toinen viikko on vielä pahempi...", niin on todettava, että tällä(kään) kertaa Joona ei ollut oikeassa. Onneksi.

Harjoitukset koostuvat tällä hetkellä juoksun osalta päätreeneistä pätkitty-VK, 3*(5min reipasta, 3-4min kovaa, 2min hölkkää) sekä määräintervalli mäkeen (2*6*45-50s mäkeen /hölkkä alas /4-5min). Lisäksi yhtenä päivänä viikossa helppoa nopeampaa juoksua (10*100m /1min) ja lenkkeilyä sekä verryttelyjä. Punttikäyntejä tulee viikkoon kaksi kappaletta, samoin keskivartalojumppia. Näiden lisäksi vielä muutama harjoitus korvaavilla lajeilla (toistaiseksi lähinnä uinti/vesijuoksu, jatkossa kenties myös pyörä ja hiihto), niin siinähän se viikko alkaakin olla. Tällä hetkellä rakennetaan siis sitä kuuluisaa harjoituspohjaa ja vaikka pieni periaatteellinen ratkaisu tehtiinkin, että harjoittelussa huomioidaan paremmin voima-/nopeusosasto, niin kyllähän tämä yleismeno alkaa määrien ja sisällön puolesta olla sitä kuuluisaa "donkey training":a... Termin sisältö jääköön lukijan pääteltäväksi.

Palaillaan taas asiaan. Ei kai tästä päivitystahtia voi enää harventaa, joten koitetaan vetää toiseen suuntaan. Koitetaan.

Näillä eväillä sitä palautuu donkey trainingistakin. Erityisesti Northforcen uuden Heran kokeileminen on mielenkiintoista!

Joko nyt on elokuun loppu?

Blogi on ollut äärimmäisen hiljainen ja sehän voisi olla merkki hurjasta syyskunnosta tai vaihtoehtoisesti telakalle siirtymisestä, mutta tällä kertaa kyse on ihan puhtaasti vain laiskuudesta - tuosta puolimailereiden ammattitaudista. Nyt pitää kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni, sillä huomasin että Otto Ylöstalo on ryhtynyt suorastaan kirjailijaksi oman bloginsa tiimoilta ja saatiinpa tänään myös päivitystä Peter Catfishin (aka. Petteri Monni) kotisivuille. Erityisesti Petterin uutisointi Ruotsi-otteluun pyrkimisestä muistuttaa siitä, että onhan sitä vielä parit startit kieltämättä jäljellä.

Kesä on mennyt aika nopeasti, vaikka toisaalta tilastopajaprofiili kertoo, että kilpailuja on tullut vedettyä varsin runsaasti. Kalevan Kisojen tuplamitalin jäljiltä taisi takki olla hiukan tyhjä elokuun alkupuolen kisailulle, mutta siitä huolimatta kisaa on tullut kiskottua tasaiseen tahtiin. Kulku ja kelit eivät ole olleet elokuussa kehumisen arvoisia, sillä Hämeenlinnaan osunut 13-asteinen sadekeli ja Manchesterin tuulisen sateinen ilta olivat varmaankin kesän huonoimmat olojen puolesta. No, ehkä se Dublin listalle myös...

Ei sitä juhannuksenakaan kelillä päästy kehuskelemaan!

Pikakelauksella jos käy tässä elokuun kisat läpi, niin sieltä löytyy ensin Kuortaneen 1.50,79, jossa jalat ja/tai mies eivät oikein tainneet olla hereillä ja ensimmäinen neljännes vei noin sekunnin 'normaalia' pidempään. Löysä kokonaisuus ja varmaan jotain Kalevan Kisojen menestyskrapulaa vielä päällä, mutta sinänsä kai ihan hyväksyttävä juoksu.

Kuortaneen jälkeisellä viikolla vedin Kauhajoen tähtikisoissa tuplastartin. Tarkoituksena hakea kovempaa alkuvauhtia, vaikka ilman jänistä oltiinkin liikenteessä, ja tintata kamikaze-suoritus yksin keulilta. Ensimmäinen rinki jonnekin 52-alkuisiin lukuihin, 600m vielä 1.21,risat, mutta loppusuoralle kaartaessa putosi melkoiset lyijypainot jalkoihin ja viimeinen satanen kesti ihan varmasti kauemmin kuin yhtään millään matkalle vuosikausiin. Loppuajaksi 1.52,48. Tärkeä sadasosakamppailu täyden rahabonuksen tulosrajaa vastaan kääntyi siis kahden sadasosan turvin voitoksi ja pari saturaista toivottavasti ilmestyy rahastoon syksyn aikana. Niin...se tuplastartti. Olin ilmoittautunut myös 200m:lle, ja tokihan siihen täytyi päästä mukaan, vaikka väliverryttelyn tekeminen oli hiukan hankalaa äärimmäisen tukalan olon ja pienen yökkäilyn johdosta. Telinelähtö ei jostain syystä mennyt ihan tuubiin, mutta vaikea sen piikkiin on paljoa yli neljää sekuntia laittaa. Sen verran nyt suunnilleen tulisi pataan Boltilta. Vähän yli. Aika siis 24,11 tuossa räpistelyssä. Tärkeintä oli kuitenkin, että tehoja sai vielä hiukan irti rumasti hyytyneen kasin jäljiltä.

Loppusuoran nautiskelua Kauhajoella

Seuraavalla viikolla katsastettiin edustajia Ruotsi-otteluun Hämeenlinnassa 800m:llä. Sateinen ja kolea syyskeli, sisäradan vesilätäköiden kiertely ja kansallisesti erittäin hyvätasoinen osallistujakaarti jäivät päällimmäisenä mieleen. Jänis juoksussa oli viimeisen päälle, sillä Matt Fox hoiti jälleen tuota tehtävää kellontarkasti. Mitään suurta tulosiloittelua ei ehkäpä juuri kelin takia nähty, omana tuloksena oli voitto ajalla 1.51,80.

Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa...

Pari päivää Hämeenlinnan jälkeen kisattiin Manchesterissa British Milers Clubin kilpailuissa. Kuten todettua keli ei ollut taaskaan priimaa ja omassa erässä ei keltään löytynyt myöskään haluja seurata jänistä. Vauhti ei ollut siis mitään ennätystahtia, mutta erän voitosta käytiin ihan hyvä taistelu. Tällä kertaa viimeiset kymmenet metrit eivät oikein irronneet ja voiton korjasi allekirjoittaneen nenän edestä Daniel Stepney. Molemmille ajat 1.52,3-1.52,4 haarukasta.

Kun nyt kerran konekivääriraporttia kisoista kirjoitetaan, niin heitetään samaan kasaan vielä sunnuntainen Tampereen startti, joka oli siis Eliittikisasarjan päätösosakilpailu. Matkana tällä kertaa 1500m ja sitä matkaahan ei tällä kaudella ole liikaa tullut hakattua. Harjoitusviikko Manchesterin jälkeen oli hiukan kevyempi ja ehkä oikea termi olisi "tasapainottava", joten olo tuntui varsin hyvältä oikeastaan pitkästä aikaa. Tuloksena olikin oma ennätys, mitä nyt ei sinänsä ehkä voi pitää kovin suurena yllätyksena, kun vanha enkka oli jo yli kolmen vuoden takaa, mutta parin sekunnin lohkaiseminen lämmittää aina mieltä. Vauhdinjako oli itselleni tyypillinen 1500m eli 61,5+63+63+43 - välissä siis pari kierrosta säästöliekillä, jotta jotenkin jaksaa maaliin asti. Loppuaika 3.50,58.

Loppusuora aukeaa, paukut alkaa olla jo käytetty...

Ennen Tampereen juoksua tein kisaohjelman suhteen päätöksen, että jos Tampereella napsahtaa alle 3.50, niin seuraavan viikonlopun Amsterdam Openiin lähtee lentoliput varaukseen. No, ei mennyt, mutta lentoliput otin silti. Vielä sitä on kerran kokeiltava, josko enkka paukahtaisi tauluun. Sen jälkeen jäljellä onkin enää Ruotsi-ottelu ja siellä saattaa toki myös tulla paikka ennätykseen, mutta sitäkin tärkeämpää on raapia ruotsalaisten päänahkoja... Kaksi kasia vielä siis tälle kaudelle. Nyt ei kuulemma enää tarvitse säästellä?!

Videoklippiä bloginälkään

Blogitauko venyy ja venyy, mutta lähipäivinä hiukan kertausta alkukesän kisailuista tulossa ja samalla katsaus tulevaan... Sitä odotellessa voi katsella tästä videota ja tykätä sivusta facebookissa:

https://www.facebook.com/espoonborza800