Torstaista sunnuntaihin vietettiin leirillä Vierumäen urheiluopistolla. Ei mitään sen erikoisempia jekkuja. Normisetti, sanois Tippaaja. Semmosia leirejähän sitä ennenkin on ollut, että mennessä on kulku kuin kauriilla ja askel kuin Lahtiolla. Kotipihalla autosta noustessa - tai autosta nousemista yrittäessä - huomaa, ettei nyt olla auki kuin kuollut hauki, niin kuin sitä sanotaan. Joka paikkaan taitaa sattua silmämunia lukuunottamatta.
Ohjelmahan eteni karkeasti niin, että torstaina oli ohjelmassa semmonen setti, mikä omiin silmiini näytti paperille painettuna sellaiselta tervetuloharjoitukselta: lenkkiä ja vähän keskivartaloa ja rullausta. Niin sitä voi ihminen vaan väärin tulkita asioita. 2-tuntinen harjoitus siitä tuli ja testattiinpa siinä leuanvetoa, vatsalihaksia ja kymppiloikkaakin. Vatsalihastesti varmaan meni nimenomaan oikeaan osoitteeseen, sillä seuraavana päivänä oli jokaisella eri paikka jumissa sen (rimpuilun) seurauksena. Kyljet, lonkankoukistajat, kyynärvarret, ...
Perjantaina laitettiinkin pohkeet mittariin, kun ohjelmassa oli 6*1000m hallin kivikovalla alustalla. Pohkeet olivatkin tuoreet - eihän niitä sentään saa kipeäksi "rekkitankovatsoissa". Raastoa oli ilmassa yhdellä sun toisella ja varmaankin keskimäärin ihan ok-settejä. Väliin lounasta ja luennolle, jonka aikana meinasi allekirjoittaneella krampata takareisi. Oltiin siis saatu reeni tuntumaan. Illalla tein palauttavan harjoituksen vedessä. Palauttavan...mahtoko olla viikonlopun ainoa.
Lauantai aloitettiin harjoitusten puolesta pirteästi sellaisella setillä, että oksat pois. Oli varsin tehokasta pompotusta ja tempoilua mitä erilaisimmin tavoin. Siinä tiesi jo tehdessä paikkojen tulevan vielä kipeiksi. Tosi kipeiksi. Harjoitteet kohdistuivat mm. pakaroihin, takareisiin, keskivartaloon ja vaikka sitten yleisesti kaikkiin paikkoihin. Iltapäivällä(kin) ohjelmassa oli liikkuvuus-/lihastasapainosettiä. Testailtiin liikkuvuutta, tasapainoa, lihaskuntoa... tietysti leuat kokeiltiin uudestaan. Ja tällä kertaa puolapuuvatsat. Huh. Oli heikkouksia. Oli vahvuuksiakin. Kai. Enemmän kai sitten niitä heikkouksia. Tai 'kehityskohteita'. Ei mitään mullistavia yllätyksiä. Ihmehän se kai olisi, jos tässä nyt parissa viikossa olisi jotain valtavia muutoksia tapahtunut siitä kun on viimeksi mittailtu. Pistettiin vielä lauantai-iltaan vähän pallopeliä ja venyttelyä. Valmistauduttiin henkisesti sunnuntain koitokseen.
Sitten koitti sunnuntai. Hypähdin (lue: kampesin) ylös sängystä, suunnistin aamupalalle. Totesin, että lämpötila huitelee noin -10 asteessa, joten lähes viikonlopun lämpimimpään keliin pääsimme iskemään. VK-harjoitus oli homman nimi ja pituutena 10 tai 15 kilometriä. Juoksu tuntui hyvältä jo verryttelyssä, vaikka esimerkiksi niin portaiden nouseminen kuin laskeminenkin tuotti suurta tuskaa. Alunperin ilmoitin juoksevani 10km - mielessä kuitenkin välkkyi, että jos kulkua on eikä ongelmia ilmene niin siitä voisi jatkaa vaikka 12km asti. Sopivassa seurassa meno olikin varsin mukavaa ja (vajaa) 2km:n kierros toisensa jälkeen taittui ja niin sitä oltiinkin jo kohta seitsemän rinkiä heitetty ja kurvattiin halliin vetämään viimeinen tonttu. Viisitoista kilometriä sitä siis kuitenkin kerättiin. Mikäs siinä.
Nyt on aika väsynyt olo jo. Kerrotaan nyt vielä kuitenkin, että eräs hämeen seudun valmentaja kommentoi 15km suoritustani seuraavasti: "Olin kyllä aika yllättynyt...olin pitänyt sua ihan lällipoikana, muttet sä taida ollakaan! Ei sitä 15km:ää noin rennosti vedellä ihan ilman pohjia." No ei ainakaan ilman jumeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti