Oh yes, it's tuesday again

Hyvä Pantse. Tässä tämä blogikirjoitus nyt tulee. Olethan sitä jo yli 13 tuntia odottanut silmät kiiluen. Ja soitithan tunti sitten vain kyselläksesi, että missä se nyt viipyy. Ensi viikolla (ja muutenkin jatkossa) voisitkin asennoitua niin, että tulet lukemaan uutta tekstiä vasta keskiviikkona. Näin et joutuisi pettymään niin monesti päivän aikana refreshiä painaessasi. Harkitsethan asiaa. Näemme torstaina. Samaisena torstaina kylvetän sinua 150m:n vedoissa Pajulahdessa, mutta "älä siitä huoli, näinhän täällä käy; aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy" laulaa Eppu Normaalikin.

Viime viikolla kävin jälleen kerran yliopistoliikunnan tiloissa Meilahdessa. Hieno mesta ja sitä rataa, mutta sellainen on erityisesti viimeisen kuukauden aikana ihmetyttänyt että niin kovin moni on sanonut käyvänsä siellä puntilla/bodypumpissa/spinningissä/juoksumatolla/tsiigaamassa friiduja/muuten vaan bostailemassa/jotain muuta , ETTÄ miten en ole viime viikkoina kuitenkaan kertaakaan törmännyt näihin henkilöihin. Se mietityttää suuresti. Pakkasten ja pöperökelien ja jälleen pakkasten ja toistamiseen pöperökelien jne takia on juoksumatto tullut varsin tutuksi ja korvaavaakin on tullut vähän pyöriteltyä, mutta ne, jotka siellä omien sanojensa mukaan käyvät, loistavat poissaolollaan. Tässä, kuten elämässä yleensä, on kaksi vaihtoehtoa. Tällä kertaa ne vaihtoehdot ovat, että joko aikataulut menevät alinomaa ristiin tai sitten kyseiset henkilöt sanovat käyvänsä puntilla ihan vain egoaan pönkittääkseen. Eli jälkimmäinen. Hyi teitä.

Mutta yliopistoliikunnan pukuhuoneessa kuulin kuitenkin ilahduttavan tiedon. Joku kynäniska (eli reikäpallontökkijä) kertoi siellä kovaan ääneen olleensa edellisenä päivänä hiihtämässä. Kuulemma ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kaikki mummot ja papat oli hiihtäny ohi. Oikealta ja vasemmalta. Perinteistä ja vapaata. Karhuilla ja Peltosilla. Joku jopa Fischereillä. Mutta silti tämä nykyajan geelitukka-karpaasi oli vetänyt oman kellotuksena mukaan "kuus kilsaa kahteenkytäviiteen minuuttiin". Ja miksikö tämä kokonaispaketti on niin kovasti allekirjoittanutta ilahduttava tieto? No siksi, että jos joku random sählynpelaaja vetää 6km hiihtäen 25minuuttiin viiden vuoden tauon jälkeen ja samalla vielä koko letka Kustaankartanon vanhainkodista lykkii ohitse, niin kyllä se on kansanterveydellisesti vaan hemmetin hyvä, että on näin kovakuntoista sakkia täällä meillä Suomessa. Sauna, sisu, perkele, koskenkorva, ruisleipä ja sitä rataa. Sanotaan nyt vielä, että oli todella hidas keli, huono luisto, eikä ne sukset varmaan edes pitäneet!

Tänään olin jättämässä passihakemuksen. Poliisilaitoksella kun asioi, on hyvä tietää oikeat toimintamallit. Eli heti ensimmäisenä täytyy hakea vuoronumero. Se on aivan ehdotonta. Sen jälkeen voi etsiä valokuva-automaattia. Ei haittaa, vaikka sitä ei ihan heti löytyisikään. Sitten voi rauhassa ottaa valokuvat. Sen jälkeen menee istumaan ja odottamaan vuoroaan. Kunnes huomaa, että maksuksi käy vain käteinen ja maksu on aina suoritettava hakemusta jätettäessä. Sekään ei vielä haittaa. Ei, vaikka käteistä ei ole mukana pennin hyrrää, lähimmälle automaatille on yli kilometrin matka ja omaa vuoroa ennen on vain 3 henkilöä. Sitä voi rauhassa kävellä autolle, ajaa lähimmälle tai miksei vaikka vähän kaukaisemmallekin automaatille ja nostaa rahaa. Sitten vain palaa takaisin huomatakseen, ettei vieläkään ole oma vuoro (saati että se olisi ehtinyt mennä rahanhakureissun aikana) ja istuutuu opettelemaan ruotsin sanoja. Ennen pitkää (tai no, ehkä 'loppujen lopuksi' on tyylikkäämpi ilmaus) oma vuoro tulee ja pääsee hoitamaan asiansa. Tärkeintä on, ettei menetä malttiaan missään vaiheessa, sillä on aivan luonnollista, että jonotusaika on vuoronumeron ottamisesta vähintään tunti. Omaa vuoroaan odotellessa ehtisi siis käydä vaikka ruokaostoksilla. Siinä on tosin negatiivisena puolena se, että kun palaa takaisin odottamaan omaa vuoroaan niin odotusaika saattaa venyä niin pitkäksi, että pakasteet ehtivät sulaa. Sellaista se elämä on, poliisilaitoksella.

Ja lopetetaan tällä kertaa kertomalla siitä, miten muutama viikko sitten liikkui huhua, että tällä palstalla nähtäisiin vieraileva blogisti marras-joulukuun taitteessa. Jostain syystä tarinaa ei ole kuulunut, vaan on menty aivan originellin kirjoittajan turvin eteenpäin. Tämä herättääkin monenlaisia kysymyksiä. Eikö suomalaiseen arvokisakävijään voi luottaa? Kuinka pitkälle eteläpohjalainen uho yltää? Kuinka pitkä on Mäyrän muisti? Onko Sturenkadulle palanneella maailmanmatkaajalle mennyt pupu pöksyyn? Vastauksia kenties ensi kerralla.

Blogitiistai

Toimituksemme pahoittelee suuresti pitkään vallinnutta bloginpäivityksen alavirettä, joka on varsin kiinteässä yhteydessä vallinneeseen/vallitsevaan (kuka näistä osaa sanoa?) talouslamaan. Tilanne on nyt vähän kuin Hapaopalla elikäs Ollin Harrilla - eli putki täytyy saada poikki keinolla millä hyvänsä. Joku putki ainakin. Tämän johdosta lanseeraamme nyt uutena käsitteenä blogitiistain, joka siis tarkoittaa sitä että tätä blogia tullaan tästä lähin päivittämään aina tiistaisin. Ja koska mikään ei ole ikuista, niin Ändyn Tippaus Oy tarjoaakin jo halukkaille kertoimia siitä, koska tulee ensimmäinen kerta kun blogia ei tiistaina kuulu tai millä viikolla sitä ei tule ollenkaan tahi kestääkö tiistaiputki kenties peräti seuraavan vuoden puolelle. Nyt on siis hyvä aika laittaa yuanit peliin!

Ensimmäinen putki muuten katkesi jo eilen päivällä. Autoa lumikasojen alta kaivaessa wanha ja luotettava sininen lastenlapio joutui kirjaimellisesti taipumaan, kun iskin lumikasoihin samalla intensiteetilla kuin Roope-setä Klondyken maisemissa. Siitä en tiedä oliko Klondykessa lunta, mutta kuokka siellä viuhui. Silloin oli suo, kuokka ja Roope. Joku on tosta jonkun muunnosväännöksenkin keksinyt. Suomalaiset taiteilijat perkele kun aina varastavat valmiita ideoita toisilta. No mutta asiaan, sanoi Juhantalo. Nimittäin auton esiinkaivaminen oli päivän lumityöt osa I. Osa II oli illalla Espoon puolella pihamaalla ja sieltä löytyi käteenkin hieman järeämpi 'peliväline'. Pelivälineestä sen verran, että sitä sanaahan voi käyttää ihan mistä vain. Ringetessä se toimii ainakin tosi hyvin, mutta myös jääkiekossa, salibandyssa, jalkapallossa, pesäpallossa, suunnistuksessa, hevospoolossa, shakissa ja uimahypyissä peliväline on mitä luonnollisin termi kun pelitapahtumia selostetaan. Joihinkin noista edellämainituista lajeista on juuri nyt hiukan hankala keksiä esimerkkiä, mutta palataan asiaan niiltä osin vaikka joskus myöhemmin. Nimittäin lumitöissä odotti vielä osa III, sillä Helsingin sydämeen - Pohjois-Haagaan - palatessa oli parkkiruutu kaivettava puhtaammaksi, jotta auton sinne sai ylipäätään väännettyä. Kerrankos sitä nyt ruudun tyhjäksi kolaa, mutta tiedossahan oli että joku toinenhan sen hyvän ruudun siitä lipastaa kun auton starttaa seuraavana päivänä liikkeelle. Ja niinhän siinä kävi. Nyt kun näitä lumitöitä on tehty niin rutkasti jo yhteen vuorokauteen, niin voimaahan piisaa ensi kesänä juoksuradalla sitten senkin edestä. Joku kaikentietävä jätkähän nyt varmaan tulis Liikuntamyllyn uumenissa kertomaan, ettei Rudishakaan tee lumitöitä. No ei tee ei, mutta eipä toimi Espoon Borzakaan puutarhurina, joten nallekarkit on siinä mielessä lähestulkoon tasan.

Loppuun kerrottakoon vielä urheiluun liittyen vammoista. Vammojahan on tarkoitus väistellä parhaan mukaan tulevaa ja tulevia kesiä silmällä pitäen. Nyt on kuitenkin viime päivien aikana täytynyt todeta, että suoritustasoa piinaa vamma, jonka vaikutuksesta lajiharjoitteluun on vielä vaikea sanoa. Playstation 2:lla on viime päivinä nimittäin viuhunut NHL2002 -peli ja pelin tuoksinassa on oikean käteni peukalon iho joutunut niin koville, että ihoon on tullut suorastaan reikä. Jos tämä rasitusvamma ei aivan estäkään "änärin" pelaamista tulevina päivinä, niin voi kuitenkin olla että joudun siirtymään korvaavien pelien pariin. Nopeasti en kuitenkaan keksi, mitä peliä peukaloni parhaiten kestäisi, joten on hyvin mahdollista että joudun pitämään jopa täyttä lepoa jossain välissä. Sitä ennen tarkoituksena on kuitenkin teipata peukalo ja hoitaa sitä mahdollisimman paljon mm. käsirasvaa käyttämällä. Tarvittaessa konsultoidaan myös fysioterapeuttia ja lääkäriä, jotta asiat saadaan kuntoon ja Toronton hurja ykkösnyrkki Kariya-Sundin-Selänne pääsee nuijimaan maaleja. Mainitaan nyt tässä kaikille uteliaille, että kakkosketjuna viilettää luonnollisesti Roberts-Nylander-Mogilny ja kolmosena Bure-S.Koivu-Lehtinen. Ja koska uteliaisuutenne ei tunnu koskaan loppuvan, voin vielä paljastaa suuren salaisuuden kakkospakkiparista. Siellähän on tällä hetkellä Karalahti-Timonen. Erittäin vahvaa toimintaa. Kaukalossa ja epäilemättä myös sen ulkopuolella.

Ihan perus

Mitään ihmeellistä tässä nyt ei sinänsä ole sattunut viime aikoina. Viime viikolla sain tiedon, että opintopisteitä napsahti kassaan 11kpl eli noin neljännes koko vuoden saldosta. Viikonloppuna Hakunilassa läiskittiin menemään testijuoksua/kisaa ja kisan jälkeen pyyhittiin ulkoministerin kanssa samaan pyyhkeeseen, tallikavereita kun ollaan ja silleen.

Näiden edellä mainittujen lisäksi elämäni huippuhetkiin lukeutuu myös tämän päiväinen vierailu S-markettiin. Siellä nimittäin törmäsin (en kirjaimellisesti) tuttuun naamaan. Kyseessä oli tässä blogissa joskus aiemminkin käsitelty legendaarinen Saunamies (voisi sanoa 'legenda jo eläessään', mutta noista kovista saunamiehistä kun ei koskaan tiedä koska istuvat yhdet löylyt liian pitkiksi). Saunamies siinä osti Kasslerin pihviä tai jotain. Hyvä tankata, että jaksaa sitten iho punaisena läiskiä löylyä kiukaalle iltapäivällä Märskyn kuumassa saunassa!

Kotona aloin lihamakaronilaatikon lämmityksen lomassa valmistaa isoa salaattia ja laitoin samalla radion päälle. Äitiltä opittu tapa, että radio pauhaa keittiössä - sillä erolla että mä en vetele niitä Paula Koivuniemen biisejä kovaan ääneen mukana. Tällä kertaa sen radion saikin lyödä heti kiinni, sillä Tuiskun Anttihan se siellä taas oli istuttamassa puuta justiinsa sopivasti. Ja kanavan vaihtaminen ei onnistu, kun se on niin hankala löytää taas uudelleen tuo suosikkikanava.

Päiväunilta herättyäni alkoi melkoinen rumba. Puhelin nimittäin alkoi soida tiuhaan tahtiin. Ensin ei moneen viikkoon soita kukaan (paitsi Mäyrä, eikä sillä ole koskaan mitään asiaa) ja sitten kun se soi niin kaikki tulee kerralla. Eka puhelu toi tiedon, että sykemittari on valmiina korjauksesta, toisessa kysyttiin erästä hieman parrakkaampaa perheenjäsentä puhelimeen, mutta jouduin ilmoittamaan että kyseessä on mission impossible juuri nyt. Kolmas puhelu samaan syssyyn saikin sitten jo vastaukseksi, että "mitäs asiaa sulla nyt s**tana on?"... hermo siis petti kaiken tämän hektisyyden keskellä ja siitähän joutui tietysti kärsimään pieni ja viaton Panu. Itkun ääniä hetken kuunneltuani, sain itkun keskeltä sen verran selvää että mies haluaisi vesijuoksemaan jonkun kanssa. No, sehän onnistuu. Illalla mennään. Ja niin oli Panukin hetken aikaa tyytyväinen. Mutta kyllä se iltaan mennessä on keksinyt jonkun valittamisen aiheen taas. Siitä lisää ensi kerralla!

Sellasta

Laiskuus on sairautta. Ja sehän tämän blogin pitäjää vaivaa. Ahneus on toinen sairaus. Ja/Tai ylensyöminen. Eilen nimittäin syötiin Mäyrän kanssa niin paljon, että napa ruskaa. Ei varmaan pysty tänään vielä syömään mitään. Jos Mäyrän kalorilaskennat piti paikkansa niin varmaan parempikin ettei söis yhtään mitään nyt vähään aikaan. Elämään jäivät sanat: "Hitto Tuomo kun sun kanssa tulee aina syötyä niin hitosti..." Älä muuta sano.

Leireillä on tullut käytyä. Kuortane på svenska ja Pajulahti enimmäkseen suomeksi. Ihan hyviä leirejä, hyvä meininki ja hyvät muonat. Kai sieltä aina jotain jää käteen...tai tarttuu mukaan...tai jotain. Kuortaneelta tarttu mukaan 1kg painoa. Vaikea uskoa, kun kolmeen päivään tuli juostua 63km. Mutta haetaanko Tommy vielä neljännet lautaselliset pikkulättyjä?

Jos jostain ei tartu mitään mukaan, niin se on varmaan eräät nimeltämainitsemattoman kurssin luennot. Aamuluennot nimenomaan. Tosin kai ne samaa sontaa olis, vaikka pidettäis iltapäivälläkin. Nyt on niin monta erilaista kurssia menossa 'koulussa' (toivottavasti ex-dekaani ei nyt tule kuristamaan kun käytin yliopistosta koulu-nimitystä), että tuntuu ihan siltä kuin opiskelisi oikeasti. Tällä viikolla kävin kolmena päivänä paikalla. Se alkaa olla vähän siinä limiiteillä jo - ei juuri useammin voi käydä ettei vedä itteään ihan tukkoon. Täytyy siis olla tarkkana vielä kun eletään näin pimeää vuodenaikaa. Sekin pimeys helpottuu sitten kun pääsee vähän syksyn aikaisempia leirikohteita etelämpään leirille, ihan eteläiselle pallonpuoliskolle asti. Mutta sitä ennen on vielä ohjelmassa vaikka mitä. Yritetään pysyä kartalla. Ja hengissä. Ja alle 75kilon painossa. Ja ehjänä. Ja moro.

Harjoitusleiri

Oon tässä ollu eilisestä lähtien harjoitusleirillä. Eikä oo mikä tahansa harjoitusleiri, vaan syrjäisen paikan leiri. Tärkein osa leiriä on ravinto ja sitä onkin pyritty ottamaan ensinnäkin runsaasti. Ihan noin esimerkkinä kerrottakoon että tänään on kurkusta alas mennyt vaniljamunkki ja 5 palaa pannukakkua. Joten se puoli on kunnossa. Painonhallinnan vuoksi päivään on kuulunut myös mattotesti ja palauttava iltalenkki.

Täällä perämetsien keskellä kun lähtee iltalenkille niin tiellä pysymiseksi tärkeintä on kuunnella että tossun pohjien alta kuuluu hiekan rapina. Muuten on nimittäin eksyny tieltä. Pimeetä on siis ollut, mutta 70-luvun tyyliin on juostu yksin pimeässä tienlaitaa. Räkä poskella, verenmaku suussa ja perkeleitä päristellen. Osataan sitä vieläkin. Ainakin se leivonnaisten syönti - kai se avainasemassa oli se syöminen aiemminkin.

Ja päässä on soinut Maiden, jonka konserttiin oikeuttavat liput tuli postissa pari päivää sitten. Eli 'Fear of the dark' ja 'The loneliness of the long-distance runner'.