Oon lukenu aina välillä pätkiä sellaisesta ajatusleikkikirjasta kuin "Possu, joka halusi tulla syödyksi - ja 99 muuta ajatusleikkiä", jonka on kirjoittanut filosofian tohtori Julian Baggini. Tämänpä takia oon tietysti itekin muuttunut melkoiseksi käytännön filosofiksi. Tänäänkin pohdiskelin syyn ja seurauksen kiehtovaa suhdetta. Kumpi on kumpi?
Nimittäin tiedekuntani muisti minua kirjeellä. Ei ole opintopisteitä niin paljoa, ettäkö seuraavaan lukuvuoteen pääsisi päivittämättä opintosuunnitelmaa. Selvähän se. Pistin uutta suunnitelmaa menemään. Ja entistä löysempänä. Mietin sitä tehdessä vain, että onko opintojen edistyminen suhteessa tähän urheilutouhuun. Onko opintojen verkkainen edistyminen aiheuttanut sen, että aikaa on täytynyt kanavoida urheiluun vai onko ehkä urheiluun mennyt aika aiheuttanut sen, että opinnoista on täytynyt tinkiä? Älkääkä nyt pilatko tätä hienoa ajatusleikkiä turhan ratkaisukeskeisellä ajattelulla. Tässä, kuten elämässä yleensä, on kaksi vaihtoehtoa...
Toinen mieltäni askarruttanut syy-seuraus -suhde koskee tietenkin vesijuoksua, tuota jumalten lajia. Onhan varmasti yleisesti tunnettu fakta, että altaassa polskii joskus hiukan tuhdinpuoleisiakin miehiä ja naisia. Voiko siis olla niin, että vesijuoksu lihottaa ihmistä? Onko vesijuoksu siis syy? Eihän juoksupoluilla näy mitään ihrakasoja, eihän? Tässä täytyy olla joku totuuden siemen. Epäilen erittäin vahvasti, että vesijuoksu lihottaa ja juoksu kuivalla maalla taasen hoikistaa. Muutenhan kevyen liikenteen väyliä pistelisi alle 4min/km kaikenmaailman pullukat. Se on vauhtina jo ihan haipakkaa niin tossuilla kuin vaikkapa suksillakin. Tai ei sentään suksilla - kyllä siihen joku kestokoutsikin pystyy. Omien sanojensa mukaan. Ollu varmaan alamäki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti