Tässä "numerossa" on vuorossa hieman ennakkoarvailua tulevan viikonlopun SM-maantiejuoksua silmällä pitäen. SItä ennen kuitenkin ilmoitusluontoinen asia. Nimittäin. Eilen ei voinut päivittää blogia, sillä olin aivan mahdottoman kiireinen erään juhlatilaisuuden osalta. Enkä nyt puhu yleisen prosessioikeuden tentistä, enkä liiemmin Espoon Tapioiden kesäkauden avausinfosta. Vaan tietenkin Yuriy Borzakovskiyn syntymäpäivästä. Yuriyhan se otti ja täytti eilen 30 vuotta! Hyvä Yuri! Paljon onnea! Kyllä kesällä taas kulkee, ai että. Tähän samaan yhteyteen voidaan nyt myös onnitella Parikkalan Pantteria, joka niin ikään täytti vuosia tällä viikolla. Panulle tuli mittariin 22 vuotta, joten vanha kääpä sekin jo alkaa olla... Onnea Pantse!
Sitten asiaan eli SM-maantiejuoksun analysointiin. Kilpailut pidetään Siuntiossa ja onhan kyseessä sellainen urheilutapahtuma, että kerta nyt Suomessa tähän aikaan vuodesta ollaan niin täytyyhän sinne paikan päälle mennä! Paikan päällä jännittäminen on tietysti vielä mukavampaa, kun laittaa itsensä likoon. Ja nyt en tosiaan puhu omakohtaisesti ko. puolimaratonin juoksemisesta (luojan kiitos), vaan siitä että heitän tässä pienimuotoiset veikkaukset julki. Let's roll.
Miehet 21,1km
Suosikki: Utriainen
Haastajat: Kipkurui, Manninen, Boström
MH: Wannas
Suosikiksi ei oikein viime viikkoisten näyttöjen jäljiltä voi muita nimetä kuin Jussin. Mitalitaistelussa painivat Kipkurui, Manninen ja Boström. Mielenkiintoisia nimiä löytyy pitkä liuta muitakin kuten kokeneet Virta ja Kero sekä suunnistuspuolelta Muukkonen ja Parjanne. Lisäksi mielenkiintoa kohdistuu SM-maantiedebytantteihin Brunilaan, Raumaan, Niinistöön ja eritoten Pennaseen. Todella musta hevonen on SÄiPpÄ, jonka kunnosta yleensä tässä vaiheessa vuotta kuuluu hurjia huhuja. Yleensä ne huhut kulkevat akselia Saavalainen-Ukonmaanaho, joten luottamuspohjaa niillä ei tosiaan ole, mutta nyt kun mitään ei ole kuulunut niin sehän voi olla vaikka kunnossakin?!
Naiset 21,1km
Suosikit: Lindgren, Kullberg, Puotiniemi, Tuominen
Haastajat: Utriainen, Skräddar, Kanervo, Suominen, Juuti, Puranen
MH: Byskata
Naisten kilpa vaikuttaa ennakkoon kovin tasaiselta, joten suosikkejakin täytyy nimetä neljä kappaletta. Jako taitaa mennä niin, että suosikit ainakin vetävät alle 1.20:n ja pöljän päivän osuessa kenties myös joku/jotkut haastajista. Mustana hevosena pari viime vuotta hiljaiseloa kilparadoilta viettänyt Anette Byskata.
M19 10km
Suosikki: Kekki
Haastajat: Hämäläinen, Heikkilä, Siikaluoma
MH: Piesanen, Vilkman
Viime vuonna 17-sarjassa loistanut Kekki on Portugalista kantautuneiden huhujen perusteella kuntoutunut mainiosti syksyllä piinanneesta jalkavaivasta, joten nimi suosikiksi. Sarjassa vaikuttaa olevan hyvä taso ja reitin ollessa nopea voi 33minuuttia rikkoutua useammankin juoksijan toimesta. Viime vuoden 17-vuotiaiden maantiemitalistit Piesanen ja Vilkman eivät tänä(kään) vuonna hallissa kisailleet, joten todellisia mustia hevosia voi pomppia kärkipäässä...
N19 10km
Suosikki: M.Rantanen
Haastajat: V.Rantanen, Välimäki, Pentinmäki
MH: Hokkanen, Richardsson
Hallissa pari nuorten mestaruutta ja aikuisten kisoissa 19v. EM-rajan alitus oikeuttaa Meri Rantasen suosikiksi. Muista mitaleista voi tulla kovakin vääntö, kun yhteen ottavat viime vuoden maantie- & maastomestari Välimäki, viime vuoden 17-vuotiaiden tiekakkonen Pentinmäki sekä ykkössuosikin kaksoissisko Viivi.
M17 10km
Suosikki: Jumisko
Haastajat: Loukkalahti, Rautiainen
MH: Kiminkinen, Uusipere
Suosikki on hallissa paukutellut ja kovasti kehittynyt viime vuoden maastokakkonen Jumisko. Voi olla, että haastajat pääsevät erittäin lähelle ja tosissaan haastavat Jumiskon - tai sitten voi olla ettei pienestä miehestä näy horisontissa kuin pieni täplä. Mustina hevosina pari kaveria alimatkojen tuloksilla - saa nähdä miten jalat käy ja maisema vaihtuu, kun matkana on peninkulma.
N17 10km
Suosikki: Kettunen
Haastajat: Meronen, Schulman
MH: Kuokkanen
Viimeiset kolme vuotta mestaruuden nimiinsä laittanut Nikander ei ole ilmoittautuneiden joukossa, joten tällä kertaa mestaruudesta kamppailevat muut nimet. Tässä sarjassa taitaa 40minuutin alitus olla kova sana. Siihen on Meronen pystynyt jo viime vuonna ja Schulman on Karhu-viestin perusteella myös varteenotettava alittaja. Ykkössuosikki on silti hallissa ennätyksiään keskimatkoilla parannellut ja 1500m:n mestaruuden voittanut Oona Kettunen.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Last time from America
Nyt se on kuulkaatten sillä tavalla, että 4 viikkoa on täällä Arizonan erämaassa pyörähtänyt ja tässä sitä odotellaan sängyllä makoillen viimeistä kertaa aamulenkille lähtöä. Peanut butterit ja jellyt on hetki sitten aamupalalla levitetty paahtoleivän päälle ja nyt olo on kuin valmis sotaan. Kuten aina.
Viikon aikana on taas kertynyt jonkun verran kerrottavaa ja yritetään aloittaa vaikka kronologisesti torstaista, jolloin suuntasimme Ford Focusin nokan jälleen alamäkeen ja Sedonan lämpöön. Torstainahan Flägässä mitattiin 20astetta (joo, ymmärretään vielä ihan Celsiuksia), joten Sedonassa nautiskeltiin peräti 28asteesta. Näin lämpöön tottumattomana voi sanoa, että ainakin lämpöä riitti, mutta hyvähän se on ettei tarvitse ratavetoja tehdessä palella! Homman nimi oli 10*200m ja siitä selvittiin kunnialla. Alla kuvamateriaalia:
Vi kör igång!
Sandells-Salonen-Bergdahl.
Ei me ajoista niin välitetä.
Seuraava reissu olikin sunnuntai-iltapäivän road trip Grand Canyonille. Se on vähän sellainen paikka, että on turha yrittää sanoin tai juuri kuvinkaan kuvailla sitä. Pieni irrottautuminen tutuista ympäristöistä oli kuitenkin hyvää vaihtelua ja road-trippailu on muutenkin aika mukavaa puuhaa.
"Vann i helveti err hede kanijuune?"
Heti maanantai-aamuna oli paluu arkeen ja parin lenkin päivätahtiin. Aamulenkiltä käännyin tutusti hieman muita aikaisemmin ja siinä yksikseni juoksennellessa huomasin että takana on pari jannua aika lähellä. Hetken kuluttua pitkänhuiskea äijä tulee rinnalle ja heittää jotain perusjenkkiä "how u doin", johon vastailen jotain sinnepäin. Toinen kaveri tulee muutaman metrin perässä ja sieltä tulee samanlaista settiä. Saan juuri vastailtua kun huomaan että vieressä hölkkäävä ruutitynnyri on kuin onkin Nick Symmonds. Kättelen miestä, joka on voittanut USA:n mestaruuden 800m:llä jo 3 kertaa peräkkäin ja läppä alkaa lentää. 1.49 on 21-vuotiaana vahva aika Symmondsin mielestä, eihän hän itsekään juossut kuin samoja aikoja. Totuuden nimissä toimitus huomauttaa tässä kohtaa, että 24-vuotiaana ko. patukka päästeli jo 1.44 ja on senkin jälkeen parantanut ennätystään joka vuosi. Korkealla harjoittelu on tältä mieheltä kuultujen juttujen mukaan tehokasta, sillä suitsutusta tulee monella tapaa "after this, you'll be strong!" "you'll PR on 1500 for sure"... Kyllähän sen pystyy kevyen aamulenkin perusteella arvioimaan jos muutaman kilometrin hölkkää yhdessä. Ammattilaisen silmällä.
Mr.Symmonds.
Samana päivänä tavataan vielä yliopiston ruokalassa Marcin Lewandowski ja pari muuta puolalaista, jotka Raanlunti viittoo meidän luokse syömään. Lewa on treenaillut pari viikkoa Albuquerquessa ja nyt noin viikon verran täällä. Kehuu paikkaa ja kertoo lähtevänsä juuri Symmondsin kanssa radalle vetämään vetoja mahdollisesti lauantaina. Monenlaista tarinaa kerrotaan ja koska meillä on lähes neljä viikkoa jo täällä takana, niin Marcin kysäisee vakavan kysymyksen: "So tell me guys... have you seen here any nice girl?"
Viikon aikana on taas kertynyt jonkun verran kerrottavaa ja yritetään aloittaa vaikka kronologisesti torstaista, jolloin suuntasimme Ford Focusin nokan jälleen alamäkeen ja Sedonan lämpöön. Torstainahan Flägässä mitattiin 20astetta (joo, ymmärretään vielä ihan Celsiuksia), joten Sedonassa nautiskeltiin peräti 28asteesta. Näin lämpöön tottumattomana voi sanoa, että ainakin lämpöä riitti, mutta hyvähän se on ettei tarvitse ratavetoja tehdessä palella! Homman nimi oli 10*200m ja siitä selvittiin kunnialla. Alla kuvamateriaalia:
Seuraava reissu olikin sunnuntai-iltapäivän road trip Grand Canyonille. Se on vähän sellainen paikka, että on turha yrittää sanoin tai juuri kuvinkaan kuvailla sitä. Pieni irrottautuminen tutuista ympäristöistä oli kuitenkin hyvää vaihtelua ja road-trippailu on muutenkin aika mukavaa puuhaa.
"Vann i helveti err hede kanijuune?"Heti maanantai-aamuna oli paluu arkeen ja parin lenkin päivätahtiin. Aamulenkiltä käännyin tutusti hieman muita aikaisemmin ja siinä yksikseni juoksennellessa huomasin että takana on pari jannua aika lähellä. Hetken kuluttua pitkänhuiskea äijä tulee rinnalle ja heittää jotain perusjenkkiä "how u doin", johon vastailen jotain sinnepäin. Toinen kaveri tulee muutaman metrin perässä ja sieltä tulee samanlaista settiä. Saan juuri vastailtua kun huomaan että vieressä hölkkäävä ruutitynnyri on kuin onkin Nick Symmonds. Kättelen miestä, joka on voittanut USA:n mestaruuden 800m:llä jo 3 kertaa peräkkäin ja läppä alkaa lentää. 1.49 on 21-vuotiaana vahva aika Symmondsin mielestä, eihän hän itsekään juossut kuin samoja aikoja. Totuuden nimissä toimitus huomauttaa tässä kohtaa, että 24-vuotiaana ko. patukka päästeli jo 1.44 ja on senkin jälkeen parantanut ennätystään joka vuosi. Korkealla harjoittelu on tältä mieheltä kuultujen juttujen mukaan tehokasta, sillä suitsutusta tulee monella tapaa "after this, you'll be strong!" "you'll PR on 1500 for sure"... Kyllähän sen pystyy kevyen aamulenkin perusteella arvioimaan jos muutaman kilometrin hölkkää yhdessä. Ammattilaisen silmällä.
Mr.Symmonds.Samana päivänä tavataan vielä yliopiston ruokalassa Marcin Lewandowski ja pari muuta puolalaista, jotka Raanlunti viittoo meidän luokse syömään. Lewa on treenaillut pari viikkoa Albuquerquessa ja nyt noin viikon verran täällä. Kehuu paikkaa ja kertoo lähtevänsä juuri Symmondsin kanssa radalle vetämään vetoja mahdollisesti lauantaina. Monenlaista tarinaa kerrotaan ja koska meillä on lähes neljä viikkoa jo täällä takana, niin Marcin kysäisee vakavan kysymyksen: "So tell me guys... have you seen here any nice girl?"
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Vedätystä
On vedätetty täällä taas viikon verran vähän tavalla jos toisellakin. Viime viikolla vedätettiin toista autollista, kun pakon sanelemina parkeerasivat samoihin ruutuihin, josta me aikaisemmin vedettiin varoitus. Ajateltiin koijata laittamalla lasiin joku lappu, ja kun alkuperäinen varoitus ei ollut mukana niin tyydyttiin laittamaan siihen hemmetin pitkä Walmartin (tai joku muu) kuitti. Sitten jäätiin piilokameramaisesti seurailemaan tilannetta sopivaan paikkaan. Kyllähän se kai ihan hetken meni läpikin. Kunnes ajodoki luki lapusta että "12,13$" ja onhan se aika pieni pysäköintivirhemaksu kieltämättä. No, hauskaa oli ja siinä rytäkässä sandless kaatoi kahvitkin syliinsä.
Torstaina käytiin Sedonassa rykimässä rataa ympäri. Korkeutta merenpinnasta oli enää rapiat 1300m, joten happea tuntui imeytyvän lähestulkoon ihon läpi suoraan. Treenikin (10*150m /250m hölk) kulki rennosti verrattuna edellisviikon täysin hapettomaan vuoristoraastoon (8*200m /200m hölk). Pelkästään maisemien takiakin voisi täältä Sedonaan ajella, joten todennäköisesti myös ylihuomenna kääntyy ainakin yhden vuokra-auton suunta kohti Sedonaa ja alaviistoa - siksi hurjaa laskua sinnepäin ajeltaessa on.
Lauantaina jatkettiin vedätystä, tällä kertaa vähän fyysisemmällä tavalla. Eräs haiseva mäyrä oli saapunut paikkakunnalle perjantaina, joten lauantain aamulenkillä oli suunnitelmana herätellä mäyrän koneisto oikein kunnolla. Vauhti saatiinkin aika nopeasti neljän minuutin kilometrivauhdin pintaan ja allekirjoittaneen käännyttyä oli ajodoki alkanut ajattaa mäyrää vähitellen vielä lisää. Oli siinä kuulemma vauhtikin painunut jo 3.40/km -hujakoille, mutta niin se vaan sitkeästi sätki menemään se mäyrä. Vai Mäyrä. Mäyrä ku mäyrä. Vai mitä Mäyrä? Jottei nyt menisi ihan mäyräilyksi, niin kerrotaan mäyrästä tähän yhteyteen vain se, että mäyrän ruoansulatus (lue: tabletinsulatus) ei oikein kestä nimeltä mainitsematonta rautavalmistetta. Nämä nimeltä mainitsemattomat retaferit ovat sen verran tujuja, että mäyrä päätti murskata tabletin, jotta se jauheena toimisi paremmin. ... Niin. Nyt mäyrä tietää, että depot-tabletteja ei kuulu murskata, että murskattuna rautatabletti maistuu todella pahalta ja että nopeamman imeytymisen johdosta vatsassa kuplii kohtuullisen voimakkaasti. Sen pituinen se (mäyrä).
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Ilmastonmuutos
Nyt se ilmastonmuutos varmaan iski. Maisemat on kuin elokuvissa aina Aspenissa. Lunta tuli eilen ja sekös riemastuttaa; saahan Walmartista liukureita ja no, ylipäätään ihan kaikkea muutakin. Eilisellä aamulenkillä ei liukureilla vedetty vaan painettiin vastatuuleen samalla kun lunta räppäs naamaan niin ettei eteensä nähny. Nyt on kuitenkin valmennuspors...korjaan, valmennusporras käynyt tarkastamassa meille sulan hiekkatien pätkän ja vieläpä mitannu sen metric systemsiin -asennetulla auton mittarilla, joten parin tunnin päästä lähetään tempomaan kovaa.
Sunnuntain maisemia:

Yliopiston ruokalakin on taas auki viimeviikkoisen Spring Breakin jäljiltä ja jälkiruoat erityisesti on kyllä aika hurjaa tavaraa. Huhhuh mitä tuulihattuja eilen vedettiin jätskillä ja niin mahtavalla suklaakastikkeella että vaan jenkeissä voi olla. Leirin aluksi siis paheksuttiin kaikkea moskaa mitä paikalliset vetää, mutta eilen kun herrat Sand-less ja Grand-lund kantoivat hampurilaiset pöytään lounaalla, niin jouduttiin toteamaan ettei olla juuri pekkaa pahempia! Tosin tapahtuma voidaan selittää lumentulon tai sairastumisten aiheuttamalla hajotuksella, joten pääasiassa pidetään kiinni puolen kilon alkusalaatti -linjasta jne.
Maanantaina hotellihuoneen ovelta:

Tänään otettiin riski ja laitettiin auto parkkiin sellaiseen ruutuun, johon saa parkkeerata vain yliopiston tunnuksilla varustetut autot. Tai jotain. Puoli tuntia syömässä ja lappu tuulilasissa takaisintullessa! Kyseessä oli kuitenkin "warning only" ja valitusohjeetkin löytyi kääntöpuolelta. Kolmesta tollaisestakin tosin voi auto lähteä hinaamalla pois, joten kai sitä täytyy vähän tarkkana olla. Tosin voisihan sitä yrittää kumota tuon ainokaisen varoituksenkin valittamalla - eihän se siitä huonompaan voi kääntyä (reformatio in pejus?) ?!
Tällä kertaa saatiin teksti pakettiin ihan tiistain puolella jopa Suomen aikaa. Täällä sitä mennään vasta iltapäivää, joten aikaerolla pystyy selittämään vähän yhtä sun toista. Jos ens viikolla ollaan vielä hengissä ja jalat roikkuu mukana niin aletaan olla voiton puolella leiristä ainakin. Nyt on tosin sisäsyrjällä puolen jalkaterän kokonen hiertymä, jota täytyy tarkkailla. Ja kun meikäläisen jalkaterästä on kyse, niin helvetin isohan se sellanen puol jalkaterää jo on!
Sunnuntain maisemia:
Yliopiston ruokalakin on taas auki viimeviikkoisen Spring Breakin jäljiltä ja jälkiruoat erityisesti on kyllä aika hurjaa tavaraa. Huhhuh mitä tuulihattuja eilen vedettiin jätskillä ja niin mahtavalla suklaakastikkeella että vaan jenkeissä voi olla. Leirin aluksi siis paheksuttiin kaikkea moskaa mitä paikalliset vetää, mutta eilen kun herrat Sand-less ja Grand-lund kantoivat hampurilaiset pöytään lounaalla, niin jouduttiin toteamaan ettei olla juuri pekkaa pahempia! Tosin tapahtuma voidaan selittää lumentulon tai sairastumisten aiheuttamalla hajotuksella, joten pääasiassa pidetään kiinni puolen kilon alkusalaatti -linjasta jne.
Maanantaina hotellihuoneen ovelta:
Tänään otettiin riski ja laitettiin auto parkkiin sellaiseen ruutuun, johon saa parkkeerata vain yliopiston tunnuksilla varustetut autot. Tai jotain. Puoli tuntia syömässä ja lappu tuulilasissa takaisintullessa! Kyseessä oli kuitenkin "warning only" ja valitusohjeetkin löytyi kääntöpuolelta. Kolmesta tollaisestakin tosin voi auto lähteä hinaamalla pois, joten kai sitä täytyy vähän tarkkana olla. Tosin voisihan sitä yrittää kumota tuon ainokaisen varoituksenkin valittamalla - eihän se siitä huonompaan voi kääntyä (reformatio in pejus?) ?!
Tällä kertaa saatiin teksti pakettiin ihan tiistain puolella jopa Suomen aikaa. Täällä sitä mennään vasta iltapäivää, joten aikaerolla pystyy selittämään vähän yhtä sun toista. Jos ens viikolla ollaan vielä hengissä ja jalat roikkuu mukana niin aletaan olla voiton puolella leiristä ainakin. Nyt on tosin sisäsyrjällä puolen jalkaterän kokonen hiertymä, jota täytyy tarkkailla. Ja kun meikäläisen jalkaterästä on kyse, niin helvetin isohan se sellanen puol jalkaterää jo on!
torstai 17. maaliskuuta 2011
Ameerika
Päivitystaukoa on tullut enemmän kuin tiistaittaminen sallii, mutta sääntöhän on että päivittää ei tarvitse jos ei juoksekaan. Telakka kutsui muutaman viikon sopimuksella ja se on toivottavasti nyt jätetty taakse jo. Puuta voi koputella tässä varmuuden vuoksi ja sehän onnistuu helposti, kun täällä Suuressa Maailmassa Arizonan perämetsissä on huonekaveriksi lyöty tuttu ja turvaton Raanlunti!
Ilma on ollut ja on edelleen ohutta, mutta ei se sinänsä menoa haittaa. Juurikaan iisimmin ei alkuleiriä olisi voinut ottaa, sillä ekat päivät sujuivat lähinnä kävellen. Eilen tyrkkäsin puhvalo parkissa ekan kerran hieman reippaammin ja olihan se hienoa. Niin kuin muutenkin jenkeissä oleminne. "ON HIANOO OLLA JENKEISSÄÄÄÄ!" kuten vaimonsa passilla maita ja mantuja kiertelevä J.Ukonmaanaho asian ilmaisisi. Jannen kotimaahan jäämisen lisäksi tulomatkalla oli draaman aineksia, kun oltiin Chicagossa turvatarkastusjonossa vielä 30metrin päässä itse pisteestä 25min ennen koneen lähtöä. Porsahan siitä tarkastuksesta livahti ensimmäisenä läpi läpivalaisun ja kaikkien muiden henkilönkatsastusten jälkeen. Sitten alkoi kilpajuoksu kohti lähtöporttia. Matkaa oli valehtelematta kilometri - yksityiskohta, jota en tiennyt kun tempasin ekan satasen 9,9s - ja ohitettavia setiä ja tätejä ainakin Ylikiimingin verran... se tonnihan meni alta 2,5minuutin lentolaukun kanssa ja kengännauhat auki. Joka tapauksessa portilla oli vastassa täti, joka kertoi että ovet on juuri lyöty kiinni ja sisään ei enää pääse. Kone sinänsä ei lähtenyt mihinkään vielä 25minuuttiin, mutta ennen kuin se rullasi liikkeelle oli meillä jo kädessä uudet liput 3,5h myöhemmin lähtevälle lennolle. Ja koska jenkeissä oltiin niin suunnattiin siinä välissä syömään mäkkiin...
Matka oli siis aika pitkä, kun vielä Phoenixista ajeltiin parisen tuntia autoilla tänne Flägään. Alkupäivät menikin ihmetellessä kaikkea. Tai vieläkin ihmetellään kyllä. Ja yritetään olla innostumatta liikaa ettei kenestäkään tulisi ihan Joplin-Nummelaa tai Lamaaaar-Harjamäkeä jenkki-innostuksen suhteen. Vaikeuksia se tulee tuottamaan etenkin Ylikiimingin nuijalle, vielä kun ensi viikon lopulla saa huonekaverikseen em. Mäyrän.
Small talkia vedetään jo kuin syntyperäiset jenkit ja mitään muita maitahan ei ole edes olemassa kuin U, S and A. Ruokakaupassa tavaroita muovipussiin pakannut nainen oli ensimmäinen, joka kysyi meiltä että tiedetäänkö kuka on Owen Wilson... Kyllä, kysymys oli osoitettu look-a-like Tommylle. Täti kyllä sanoi että Tommylla on suorempi nenä kuin Owenilla!
Tässä vielä vertailun vuoksi teille:


Leiriarkeen kuuluu lähinnä treenien pyörittelyä ja syömistä. Nukkumista siihen päälle vielä päivin ja öin. Jos nukun edes puolet huonekaverin unimäärästä niin aika paljon siitä kyllä tulee - niin kova se on nukkumaan! Treenit kun on kovempien treenien osalta jo kaikkien osalta saatu käyntiin, niin huoltotiimin osuus on myös melkoisen tärkeä. Valmennusta, lihashuoltoa ja lääkäriä on kaikkea edustettuna ja huoltotiimi väläyttikin jo eilen osaamistaan laktaattimittauksen osalta. Liuskat tosin unohtu hotellille, joten eihän me mittaamiseen asti päästy missään vaiheessa, mutta hyvä kenraali tuli joka tapauksessa! Tänään on vähän iisimpi päivä ja aamutreeninä kävin vesijuoksemassa hotellin ulkoaltaassa. Ilman lämpötila oli jotain 50:n ja 60:n Fahrenheittin välissä, mutta veden lämpötila oli varmaan lähempänä 90:ää. Huhujen perusteella kelit on ollut ainakin viime vuotta huomattavasti paremmat, mutta se taiskin olla kylmin ja lumisin talvi jääkauden jälkeen tai jotain siihen suuntaan! Ensi viikon alulle on luvattu vähän tai vähän enemmänkin viileämpää, joten nähtäväksi jää suunnataanko punertavan Ford Focusin keula jälleen kohti Los Angelesin lämpöä. Edellisellä reissullamme Losin suuntaan päätettiin heittää ympäri 3mailin jälkeen (eli ekasta mahdollisesta liittymästä), mutta syynä ei tosiaan ollut se että olisi eksytty sille tielle. Yleisin kysymys autossa on kyllä aina risteykseen tultaessa: "Höger eller vänster?" ja vastaukseksi kelpaa jenkkityyliin: "Yeah!"
Loppuun vielä pari kuvaa:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)