keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Pipo


Talvella tarvitaan pipoa, joten kävin hankkimassa sellaisen. Nyt on uusi pipo ja jotta saadaan vähän kuvitusta tänne blogiin, niin länttäsin vielä kuvan tähän kylkiäisiksi. Sellanen pipo se on. Ja talvihan täällä kiistatta on. Talvella sataa vettä ja on 7 astetta lämmintä. Paitsi, että eihän tässä ole mitään valittamista. Helvetin hyvä kun on sulaa tietä, missä jolkotella lenkkejä! Hiihtohan on nykyään siirretty halliin (kuten Ylläs-halliin), joten ei lunta tarvitse ulkona ollakaan.



Sitten voinkin kertoa tälläiseen vesisadetalveen liittyvän epäkohdan. Epäkohta vallitsee kyllä muutenkin kuten syksyisin ja ehkä keväisinkin. Nimittäin kun iltapäivällä tulee luennolta ja päättää ottaa pienet torkut sohvalla. Kurvahtaa siihen ja herää sitten puolen tunnin tai tunnin päästä. No siinähän on käynyt niin, että koko päivän on ollut kuivaa ja yhtäkkiä tulee vettä kuin saavista kaataen. Ja pahinta on se, ettei se ole edes meteorologien syy. Nehän on tietysti ennustanut sadetta, mutta kun ei itse ole muistanut katsoa mitä sadetutka sanoo illan osalta. Kukapa sitä sateettomana päivänä sadetutkaa vahtaa? Tästä voittekin päätellä, että juuri eilen iski monsuunisade siinä illalla, kun olin lenkille lähdössä. Nyt Mäyrä hehkuttaisi, että sateessa on ihan mahtava juosta. Kertoisi varmaan myös että ilma on kuin morsian. Joo, on kuultu. Se nyt vaan ei meikäläiselle sovi, että sataa vettä. Ainakaan jos tulee kylmä. Tosin eilen kävi niin onnellisesti (ei, sade ei loppunut), että oli lämmintä ja takki piti vettä ja meno maistui ja kaikki oli hyvin. Eli ihan turhaan rutisin nyt tästäkin, kivaahan se oli.

Ai niin. Joku huutaa nyt, että on hapekas ilma kun on satanut. Ja pyh. Puhtaampi ilma voi olla, mutta eiköhän se liene kuitenkin vedykkäämpää. Vedykäs. Vetyisä. Vetyä siis.

Lopuksi vielä bongaukset Espoon ihmeellisestä luonnosta. Lenkeillähän on täällä nähty mm. hirviä, peuroja, kettuja, jne. Tänään aamulla ei näin huimiin bongauksiin päästy, mutta tuloksena oli viisi hevosta, pari valtavaa rusakkoa sekä yhteissuorituksena orava ja fasaani ylittämässä tietä. Ei muuten menny suojatien kohdalta. Soo soo.

2 kommenttia:

  1. Sateessa on ihan mahtava juosta, erityisesti kaatosateessa! Toisaalta, kun sataa on sään oltava kuin morsian, jotta on kiva juosta. Kylmässä sateessa juokseminen ei oo kovin kivaa.

    Kylmän ja sateen yhdistelmästä on hyvin vaikea saada morsiansäätä, paitsi jos kyseessä on happosade (morsian on vihainen).

    Täälläkin on talvi. Aamulla on alle 10 astetta ja iltapäivällä 20.

    VastaaPoista
  2. :D tykkäsin tosta viimesestä kappaleesta

    VastaaPoista